Xue Ya Luminuppu (Teekauppa Veiström)

IMG_20180717_092706

 

Ystävä on tulossa kylään ja “haluaa oppia jotakin teestä”. Valmistauduin tähän tietysti ostamalla Teekauppa Veiströmistä entistäkin pienemmät gongfu-maljat ja kiinalaista vihreää teetä. (Pikkuruiset maljat perustelevat itsensä sillä, että voin maistattaa vaikka kymmentä teetä ilman, että maistaja joutuu juomaan litroittain.)

Nythän on (edelleen) niin, että olen aika huono gongfu-hauduttamaan vihreää teetä. Ajattelin, että tämä Xue Ya Luminuppu olisi sopivan mietoa, jotten tuhoa sitä heti kun yritän.

Ja tämähän toimii! Mittasin 1 dl:n gaiwaniin kolme teelusikallista teenlehtiä. Huuhtelin lehdet ensin n. 80-asteisella vedellä ja haudutin sitten alle 10 sekuntia.

Teenlehtien tuoksu on uskomattoman raikas ja tuore. Sellainen hedelmäinen ja vähän makea kuin teessä parhaimmillaan on. Itse tee on hyvin hauraan vihreää, ruohoisen ja lempeän makuista.

Toinen haudutus tuo lehdistä esiin hiukan karvaampia makuja. Tässä teessä on myös vahva umaminen tuntu, sellainen täyteläinen pehmeys. Kun tee jäähtyy, sen kitkeryys puskee pintaan (tämä saa minut taas miettimään, olenko tehnyt jotakin väärin vai onko tämä ihan tyypillistä, kun hauduttaa vihreää teetä gaiwanissa).

On mukavaa haudutella teetä, jonka luonne muuttuu selvästi jokaisen haudutuksen myötä. Olen nyt kolmannessa haudutuksessa ja aion (helteestä huolimatta) jatkaa vielä pari haudutusta eteenpäin. Onneksi gaiwan on pieni.

 

 

 

Advertisements

Paratiisi Sen Cha (Forsman)

IMG_20180515_084839

Minulla on vuosia ollut yksi luottotee, jota on saanut suunnilleen jokaisesta ruokakaupasta: Forsmanin Päärynä-sencha. Se on pelastanut minut aina, kun on tullut yllättävä tarve saada vihreää irtoteetä. Se on hyvää ja kevyttä, ja sitä myydään joka paikassa.

Paitsi ettei enää. Vappuna kaipasin äkkiä mukaan napattavaa irtoteetä ruokaostosten yhteydessä, ja kyseinen ruokakauppa ei tarjonnut päärynäteetä. Sen sijaan valikoimissa oli Paratiisi-senchaa, jossa on useita eri hedelmiä. Tee tuoksui jo pussin läpi hedelmäiseltä, ja ajattelin, että meneehän tämä nyt varmaankin tässä tilanteessa.

Paratiisi-teessä on passionhedelmää, kiiviä ja ananasta sekä appelsiininpaloja ja ruusun terälehtiä. Teenlehdet näyttävät mukavilta, koska seassa on paljon hedelmänpaloja ja väriä. IMG_20180515_084707

Haudutettuna tee on hyvin vaaleankeltaista ja tuoksuu hedelmiltä. Se on makeaa, mitä nyt tietysti voi odottaa, kun siinä on ananasta ja ties mitä. Maku on melkein kuin hedelmämehussa.

Päärynäteen korvaajaa tästä ei missään tapauksessa minulle tule. Tämä on sellaista teetä, jota voi juoda yhden kupillisen ja sitten kaipaakin jo jotain vähän teemäisempää. Voin tosin kuvitella, että on paljonkin ihmisiä, joiden mielestä tämä olisi ihan herkkutee.

 

Vihreä limetee, Pella’s

Käyn Pella’s-kahvilassa (Tampere) noin kerran viikossa. Siellä on hyvä teelista, mutta varmaan vuoden ajan tilasin aina yhtä ja samaa oolongia, kunnes se poistui listalta. Olin uuden edessä.

Olen nyt muutaman kerran valinnut vihreän limeteen. Irtoteet tulevat tamperelaisesta Teekauppa Veiströmistä, myös tämä vihreä lime.

Tee on raikasta ja oikeaan lämpötilaan valmistettua. Vain haudutusajasta tulee itse pitää huolta. Yleensä teen kanssa saa myös palan tummaa suklaata.

Koska santsikannullinen vettä kuuluu hintaan, olen joskus kokeillut teestä myös toisen haudutuksen. Se toimii – maistuu lähes yhtä paljon limeltä kuin ensimmäinenkin.

Ainut, mikä hämmentää, on kupin koko suhteessa pannuun (lähes yhtä iso), mutta olen käsittänyt olevani vähemmistössä, kun haluan aina juoda teeni pienistä kupeista.

Pella’s on päivästä ja kellonajasta riippuen joko hiljainen tai täysi ja kaikuisa. Suosin arkiaamuja, jolloin äänimaailma on riittävän lempeä. Teen puolesta suosittelen kahvilaa surutta. Tee on aina hyvää, en ole pettynyt kertaakaan.

Berry Mary (T-House)

IMG_20180506_100737

Kyllä, eilen oli erikoinen päivä: ostin jyväskyläläisestä T-Housesta pelkästään maustettuja teelaatuja. (Heillä on hyvä valikoima myös maustamattomia, ja niitä testailinkin vuodenvaihteessa.)

Minulla on aina haussa maustettuja vihreitä teitä, jotka eivät ole ällöttäviä. Niinpä aina välillä pitää uskaltaa kokeilla uusia. T-Housen Berry Mary kuulosti raikkaalta. Siinä on vihreän teen lisäksi valkoista teetä, sitrushedelmien viipaleita, sitruunaruohoa, piparminttua, mansikkaa ja auringonkukan terälehtiä. Ai niin, ja “aromia”, josta nyt en sitten tiedä, mitä se on.

Haudutin teen siten kuin aina vihreän teen haudutan, eli 6 tl/l, 80-asteinen vesi, 2 minuuttia. Tee tuoksuu hyvältä heti, kun vesi osuu teenlehtiin.

Valmis tee on marjaisaa, oikeastaan tosi mansikkaista. Piparminttua en mausta erota, mutta sitrushedelmät ja mansikka tuottavat varsin kesäisen yhdistelmän. Tee on kevyttä ja makeaa, ei mitenkään tukkoon maustettua.

Vähän jään kaipaamaan jotakin potkua, ehkä sitä piparminttua, koska tiedän sitä teessä olevan. Kaiken kaikkiaan kuitenkin keskivertoa parempaa maustettua teetä tämä on.

Green Tea with Mint (Tesco Finest)

IMG_20180308_085045

Ostin kirjani julkkareihin pussiteetä (katsokaa, kuinka hienon aasinsillan tästä sain: toinen runokokoelmani on ilmestynyt!), koska sitä on helpompi juoda erilaisissa tiloissa, esityksiä seuraten, kuin irtoteetä. Nytpä minulla on sitten pussiteetä kotona. Hienoa.

Valisin Tescon pusseja, koska olen itse maistanut sarjan maustamatonta vihreää teetä, ja se oli ihan ok. Sen lisäksi tyrkytin julkkarivieraille Green Tea with Mint -teetä, jossa on 70 % vihreää teetä ja 30 % piparminttua.

Pakkaus ei anna muita ohjeita kuin “haudutusaika n. 3 min.” Tein teen kuten yleensä vihreän, maustetun teen: 80-asteinen vesi, kahden minuutin haudutus.

Tee on minttuista, sen voin sanoa. Maku on suorastaan intensiivisen piparminttuinen ja terävä. Vihreä tee ei tässä kauheasti maistu.

Pussiteeksi tämä on sikäli ihan pätevää, että toinenkin haudutus onnistuu. Se on jopa parempi – pehmeämpi ja miellyttävämpi kuin ensimmäinen.

Minusta on salakavalasti tullut minttuteeihminen, mutta suosin viherminttua. Piparmintussa on jokin tunkkainen makeus, josta en innostu. Ehkä siitä tulee mieleen purkka tai jotain vastaavaa.

Mutta joo. Ihan hyvä valinta tämä on, jos on pussiteen tarve. Ei kauheasti hävettänyt laittaa tarjolle.

Sakura Sencha (Teemaa)

IMG_20180105_111735

Olen jo kuukausia kaivannut vihreää kirsikkateetä. Vuodenvaihteessa vihdoin ehdin helsinkiläiseen Teemaahan sitä ostamaan: Teemaa myy Sakura Senchaa, jossa on japanilaisen senchan mausteena sokerissa säilöttyjä kirsikanlehtiä ja terälehtiä. Tee on hiukkasen hintavaa (40 grammaa maksaa 13,90 €), mutta sen arvoista.

Jo teenlehdet tuoksuvat niin makean herkullisilta, että niitä tekisi mieli maistaa. Ehkä se johtuu siitä sokerista, mutta myös kirsikan ominaistuoksu on saatu säilymään hyvin. Haudutin teen n. 75-asteiseen veteen, kaksi minuuttia (pakkaus suosittelee haudutusajaksi 1-3 minuuttia, joten aloitin siitä puolivälistä ja vahvuus toimi minulle mainiosti). Kirsikantuoksu tulvii teestä ihanan karvaana ja makeana yhtä aikaa.

Teessä on oikeasti kirsikkainen maku. Kirsikka kuuluu lempimakuihini, mutta sitä on vaikea löytää ilman, että maku on teollisen makea tai hyökkäävän esanssinen. Sakura Senchassa kirsikka on sopivassa suhteessa vihreään teehen. Japanilaisen senchan vahva, umaminen ja hiukan karvas ominaismaku sopii kirsikkaan loistavasti.

Tätä teetä voi hyvin hauduttaa toisenkin kerran. Toisen haudutuksen väri on melkein epätodellisen kirkaan vihreä, ja kirsikanmakuakin löytyy teestä yhä.

Ainut huono puoli tässä teessä on sen kuivattava ominaisuus. Juotuani eilen teetä pari 3,2 dl pannullista aamupäivän aikana join koko loppupäivän vettä, litroittain, mutta mikään ei tuntunut auttavan teen tuottamaan kuivuudentunteeseen. Ehkä tänään jätän juomisen tähän yhteen pannulliseen.

 

China Pi Lo Chun Bio (T-House)

IMG_20171222_100454

Jyväskyläläisen T-Housen teepakkauksissa ei ole haudustusohjeita, joten haudutin teehuoneelta ostamani China Pi Lo Chun Bio -teen tutulla “80 astetta, 2 minuuttia”-tyylillä. Koska ensimmäisestä haudutuksesta tuli makuuni vähän karvasta, mittasin toiseen vähemmän teenlehtiä. Laitoin niitä siis 3,2 dl:n pannuuni pikkuisen alle 2 teelusikallista.

Tätä Pi Lo Chunia piti vähän tsekkailla wikipediasta. Sieltähän teestä löytyykin tietoa: kyseessä on kuuluisa vihreä tee, jonka lehdet kääritään etanankaltaisiksi rulliksi. Tee tunnetaan hedelmäisestä maustaan.

Miltä tee sitten maistuu? Siinä on voimakas, vähän karvauteen kääntyvä maku, mutta samalla se tosiaan on kypsän hedelmän makuista: hiukan makeaa ja täyteläistä. Tee kuivattaa suuta. Ja kun tee jäähtyy, karvaus vain korostuu entisestään.

Pidän teen konstailemattomuudesta. Voi olla, että olen väärässä, mutta tuntuu, että tätä teetä voi juoda rauhassa, ilman tarvetta etsiä siitä aina uusia puolia ja vivahteita. Se on sitä, mitä se on: hyvää vihreää teetä.

 

 

Marjatee (Kupetz Eliseevs)

IMG_20171105_095027

Sain teetä tuliaisena Pietarista, liikkeestä nimeltä Kupetz Eliseevs! Ylläriteet ovat aina mukavia, ja tällä hetkellä erityisen mukavaa oli saada maustettua teetä. Maustettujen teiden peltirasiassani on tällä erää vain vihreää päärynäteetä ja appelsiinioolongia (ja toki sitä vihreää viherminttuteetä, jota juon pannukaupalla joka päivä). Makuvalikoima on siis käynyt vähiin.

Mutta nyt: teetä, jonka sisällys on kerrottu ainoastaan venäjäksi. Ihanaa, ajattelin, onhan minulla venäjä-suomi-sanakirja, ja mikäs se mukavampaa kuin maistella teetä samalla kun selvittää sen kryptistä reseptiä.

Selailin siis sanakirjaa, ja selvisi, että teessä on sekä mustaa että vihreää teetä (kiinnostavaa!) ja mausteena/koristeena kehäkukan ja ruskukan terälehtiä. Kukkien lisäksi teestä löytyy käsitykseni mukaan metsämarja-aromia (koska se tuskin oli metsämiesaromia, vaikka niin olin lukevinani) sekä ruusunmarjaa (nettisanakirja osasi jopa nimetä ruusulajin koiranruusuksi, joka onkin ihan oikea ruusu, jonka marjat ovat syötäviä).

Sitten vain hauduttamaan. Vailla ohjetta valitsin turvallisen tien, eli haudutin teen 80-asteiseen veteen. Mittasin teetä viisi isohkoa teelusikallista litraa kohti, ja haudutin teetä kaksi minuuttia.IMG_20171105_094812

Ensimmäiseksi teestä tulee mieleen puolukka. Mustan ja vihreän teen sekoitus on hämmentävän metsäinen (tai ehkä se on se metsämiesaromi) – sopivasti tumman teen, mutta yhtä aikaa myös vähän ruohoinen maku. Kukanterälehdet ovat teessä enemmän koriste kuin makuaine, joten se, mitä maistan, on marjoja. Makeutta ja kirpeyttä.

Pidän siitä, ettei tee ole liian tummaa ja vahvaa, vaikka siinä sekin puoli on (onhan venäläisen teen toisaalta oltava jossain määrin voimakasta). Pidän teen metsäisyydestä ja samalla jotenkin tutusta mausta. Hyvin suomalaista, ajattelen, vaikka me emme ehkä metsämarjateehen laittaisikaan kukkia koristeeksi.

Metsäteen kukista tulee satukirjamainen fiilis. Sain siitä hyvän syyn käyttää venäläishenkistä teepannuani, joka on ollut kovassa käytössä jo vuosia (mutta viime aikoina hiukkasen jäänyt valurautapannujeni varjoon). Sellainen pannu kuin tee, sen on oltava teenjuojan motto.

 

Vähäkofeiinisten maistelu

20171101_115702301

Päivän teemaisteluni kohteena ovat vähäkofeiiniset (kofeiini poistettu teenlehdistä) musta ja vihreä tee. Assam First Flush TGFOP, vähäkofeiininen ja Kiinalainen Sencha, vähäkofeiininen löytyvät Teekauppa Veiströmistä.

Haudutin teet ohjeen mukaan. Ohje on molemmissa sama: 80-asteinen vesi, kahden minuutin haudutusaika.

Kofeiinin postaminen muuttaa teenlehtiä. Kummankin teelaadun lehdet ovat kuivia ja kevyitä, jotenkin paahdetun näköisiä (vaikkeivät ne paahdettuja olekaan).

Minulla ei ole teen kanssa mitään kofeiiniherkkyyttä, vaikken kahvia voikaan juoda lainkaan. Tee tuntuu luovuttavan kofeiininsa sen verran lempeämmin, etten ole ikinä saanut (vaikka joinakin päivinä teetä aika runsaasti juonkin) siitä kofeiinitärinöitä. Siitä huolimatta vähäkofeiiniselle teelle voi joskus olla tarvetta. Iltateenä, esimerkiksi, voisin kuvitella. IMG_20171101_115922

Näistä kahdesta musta tee yllätti minut täysin. Ensireaktioni oli vau! Tämä assam on hedelmäinen ja raikas tee, ei lainkaan sitä mitä odotin (odotin jotakin vahvaa ja hapanta). Tee on keveää ja tuoksuukin hedelmäiseltä, vähän makealta.

Jos nyt oikein lähden tiukasti analysoimaan teetä tietäen, että siitä puuttuu jotakin, löydän siitä pienen, tunkkaisen jälkimaun. Se voi tosin olla myös kuvitelmaa.

Myöskään vihreää teetä en pystynyt itselläni sokkomaistattamaan, joten tiesin sitä juodessani, että juon nyt teetä, josta kofeiini on poistettu. Tässä teessä huomaan selvemmin jonkin omituisuuden kuin mustassa (ehkä, koska juon yleensä aina vihreää teetä). Jo teenlehtien tuoksu on erikoisen kirpeä.

Valmis tee on voimakkaan oranssia. Siinä on pistävä tuoksu, mutta maku ei sitten olekaan kovin omituinen. Siinä on pientä merellisyyttä ja vähän kirpeyttä, mutta maku on selvästi teenlehtien tuoksua parempi. Jään kyllä kaipaamaan sitä pehmeää, hiukan makeaa ruohoisuutta, joka yleensä senchasta löytyy.

Lyhyesti siis: Mustaa teetä vähemmän juovana ihmisenä tykkäsin tästä mustasta erityisen paljon. Vihreän teen suurkuluttajalle tämä sencha jätti vähän laimean fiiliksen; ei pahaa, muttei mitään erityisherkkuakaan. On kuitenkin kivaa, että kofeiiniherkille löytyy vaihtoehtoja myös teen puolelta, ettei heidän ainoana mahdollisuutenaan ole juoda rooibosta tai yrttihaudukkeita.

Sain nämä maisteluteet Teekauppa Veiströmistä bloggaajan ominaisuudessa. Lisää minusta & mahdollisista sidonnaisuuksistani.

Kofeiinista

Olen viime päivinä kiinnostunut teen kofeiinipitoisuudesta ja siihen vaikuttavista asioista. Aihe on sekava, koska välillä luen jostakin, että mustassa teessä on eniten kofeiinia ja valkoisessa vähiten ja sitten löydän toisen lähteen, joka kertoo, että koska teepensaan kärkisilmuissa on eniten kofeiinia, valkoinen tee on kofeiinipitoisempaa kuin musta.

Tässä listaa asioista, joita olen löytänyt muutamasta lähteestä (eli ajattelen niiden edes lähentelevän totuutta):

  • Jos haluaa mahdollisimman vähäkofeiinista teetä, kannattaa valita paahdettu tee (hojicha) tai tee, jossa on muita teepensaan osia kuin lehtiä (kukicha).
  • Siemenestä kasvaneessa teepensaassa on vähemmän kofeiinia kuin pistokkaana istutetussa (esim. Intiassa ja Afrikassa kasvatetaan paljon pistokkaana istutettuja pensaita).
  • Assamica-teelajissa on enemmän kofeiinia kuin sinensis-lajissa.
  • Japanilaisissa banchassa ja genmaichassa on vähemmän kofeiinia kuin muissa vihreissä teissä.
  • Näivettäminen nostaa teenlehtien kofeiinitasoa.
  • Hapettaminen vähentää teenlehtien kofeiinimäärää.
  • Teepensaan ylimissä lehdissä ja nupuissa on eniten kofeiinia.
  • Kesän sato sisältää enemmän kofeiinia kuin hitaamman kasvukauden sato.
  • Matchassa on runsaasti kofeiinia, samoin gyokurossa (se johtuu mm. varjossa kasvattamisesta, käsittääkseni).
  • Kofeiinia voidaan poistaa teenlehdistä. Se tehdään kuumassa ja paineistetussa hiilidioksidissa uuttamalla (näin jopa 99 % kofeiinista poistuu lehdistä).

Toisaalta. Vaikka sanotaan, että matchassa on enemmän kofeiinia kuin kahvissa, kuka juo kahvia saman verran kuin matchaa (muutaman kulauksen)? Tai vaikka teen kofeiinimäärää sinänsä voisi verrata kahvin kofeiinimäärään, teessä on vastapainoksi rauhoittavia aineita, kuten teaniinia – se tasoittaa kofeiinin vaikutusta. Kofeiini myös imeytyy ihmiseen teestä hitaammin kuin kahvista.

Kahvin ja teen vertaaminen on siis vähän keinotekoista. Ne vaikuttavat eri tavoin, vaikka niissä olisi prikulleen saman verran kofeiinia.

Tulossa: Aion kirjoittaa maistelukokemuksia teestä josta kofeiini on poistettu. Pysykää hollilla.

Lähteitä esim.

http://everyonestea.blogspot.fi/2011/12/which-drink-has-most-caffeine-green-tea.html

http://www.teekauppa.fi/fi/teetietoa/teen-terveysvaikutukset/tee-ja-kofeiini

http://www.chaya.fi/fi/tee-kofeiini-ja-terveys