Valkoinen Lime Tee (Teekauppa Veiström)

Olen jemmannut mökille vain työpaikkani Teekauppa Veiströmin teetä, joten maisteluni täällä on siltä osin yksipuolista. Makumaailmaltaan ei niinkään; nyt pannussa hautuu Valkoinen Lime Tee.


Huomaan juoneeni tämän teen niin nopeaan tahtiin, että siitä kirjoittaminen on melkein jäänyt. Vielä ehtii kuitenkin, sillä pussista irtoaa lehtiä vielä yhteen pieneen pannulliseen.

Lime tuoksuu teenlehdissä niin ihanan raikkaasti, että tein ostopäätöksen ihan sen perusteella. Lime on makeampi ja hedelmäisempi kuin teemausteena tutumpi sitruuna.

Tämän teen hauduttamisessa olen tarkkaillut veden lämpötilaa (70 astetta) ihan erityisesti. Liian kuuma vesi nimittäin nostaa valkoisesta teestä karvauden tehokkaasti esiin. Karvaus ja lime eivät sovi yhteen. Pari kertaa olen saanut viskata teen viemäriin, kun olen lipsuillut veden lämpötilan kanssa.

Lempeällä hauduttelulla teestä tulee hyvin vaaleaa, sellaisen vaalean omenan väristä. Lime maistuu makealta ja sitruksiselta. Erityisesti ensimmäinen haudutus on hyvä, mutta olen hauduttanut lehdet aina toisenkin kerran. Limen osuus on silloin pienempi, ja valkoisen teen oma maku pääsee esiin.

Tämä tee on kulunut arjessani samaan (hurjaan) tahtiin kuin vihreä päärynätee, jota saatan juoda litran pannullisen yhteen menoon kirjoittaessani jotakin. Raikkaat, ei-makeat teet ovat hyviä työntekoon, sillä ne pitävät mielen virkeänä, mutteivät vaadi juojalta (tai juomishetkeltä) mitään erityistä.

Pai Mu Tan (kahvila Mimosa, Tampere)

Kahvila Mimosa (Tampere) on edistynyt teevalikoimissaan. Kun taannoin kahvilasta sai teepannuun vain pussiteetä hautumaan, nyt listalla on irtoteevaihtoehtoja. Rooiboksen, mustan ja vihreän lisäksi listalla on myös valkoinen tee. Tilasin sitä pannullisen, korvasin aamiaisen maapähkinäleivoksella, ja istuin pöytään.

Mimosassa tarjottava valkoinen tee on Pai Mu Tan -teetä. Tee oli haudutettu miellyttävästi. Se oli oikein hyvää. Maapähkinäleivos tosin arvattavasti tukki makuaistin niin, että teen maistamista piti sen syömisen jälkeen vähän odotella.

Kun tee jäähtyi, se alkoi yllättäen maistua vetiseltä. Katsoin pallosihtiä, jossa teenlehdet olivat ja kas, teetä oli annosteltu palloon aika vähän (pallosihti on ylipäätään aika huono idea suurilehtisen teen hauduttamiseen). Valkoista teetä saa puolen litran pannua kohden mitata sen kuutisen teelusikallista, ja pallosihdissäni lehtiä oli ehkä kolmasosa tästä.

Teevalikoimissa on siis edistytty hyvin. Teen hauduttamiseen voisi vielä vähän kiinnittää huomiota, ja lopputuloksena olisi ihan hyvä haudutetun teen peruslista. Perustarpeisiin.

Valkoinen Kardemumma Tee (Teekauppa Veiström)

img_20170301_093750

 

Teekauppa Veiström nimeää teensä kuin ihmisen: niillä on etu- ja sukunimi, joskus myös toinen nimi. Tänään juon teetä nimeltä Valkoinen Kardemumma Tee.

Kardemumma tuo tämäkän pullantuoksun tällaisen harvemmin leipovankin ihmisen keittiöön. Siitä on hyvä aloittaa, tuoksusta. Tämä tee nimittäin tuoksuu jo pakkauksen läpi, ja kun pussin avaa – uuh! Mausteisuus on anakin kohdillaan, eikä tarvitse arvailla, miltä teen tulisi maistua.

Haudutin teetä ohjeen mukaan, 70 °C, 2 minuuttia. Tämä on taas näitä teelaatuja, joita on vaikea mitata. Teenlehdet ovat pitkiä, toisiinsa takertuvia ja kevyitä, joten on lähes mahdotonta saada mitatuksi teetä lusikalla. Lopulta päädyin summittaiseen arvioon.

Hassua, miten vaalea ja kevyen näköinen tee voi maistua niin voimakkaalta. Kardemumma on näkymätöntä, mutta siitä huolimatta etsin sitä teekupistani. Eihän mikään voi maistua, ellei sitä ole olemassa. img_20170301_093815

Valkoinen tee on sen verran kevyttä itsessään, että kardemumma vie ainakin minun kokemuksellani siitä voiton. Suuhun jää sellainen maku, kuin olisi juuri syönyt oikein tukevan pullan. Se on oikeastaan aika hauskaa (ja sainkin tätä teetä sopivasti eilen, laskiaistiistaina).

Pussi ohjeistaa hauduttamaan teen 1-2 kertaa. Olen sekä eilen että tänään jättänyt hauduttamiset yhteen kertaan, koska kardemumma on sen verran täyteläinen maku, ettei sitä kaipaa heti toista kupillista/pannullista.

Tämä tee sopisi mitä loistavimmin johonkin sellaiseen tilanteeseen, jossa on totuttu juomaan kahvia: esimerkiksi tumman suklaan kanssa. Teen maku on niin voimakas, että se kestää kanssaan muitakin makuja.

Alanoottina: Sain tätä teetä maistiaisiksi Teekauppa Veiströmistä.

Valkoinen pu erh (Turun Tee ja Mauste)

20170208_094348174

Maanantaina oli teen päivä, joten, koska satuin olemaan Turussa, kävin kauppahallissa hankkimassa vähän teetä Turun Tee ja Mausteesta. Pysyttelin lähinnä maustamattomissa teelaaduissa, koska olen kyllästynyt kaikkiin liian makeisiin tai muuten päällekäyviin makuihin. Tänään tartuin maanantaisista ostoksista kutkuttelevimpaan, valkoiseen pu erhiin.

Koska en yhtään tiennyt, miten valkoista pu erhia pitää valmistaa, googlailin asiaa. (On vähän ongelmallista, kun myyntipakkauksessa ei ole haudutusohjetta.) Löysin hyvin runollisen ohjeen Forsmanin sivuilta. Ohjeessa kerrotaan, että “Hauduta n. 80 asteessa 4-10 min vapaasti ulkoilmassa”. En mennyt tuonne raikkaaseen pakkassäähän kuitenkaan vaan pysyttelin sisällä. 20170208_094251293

Kävin kärsimättömäksi, kun tajusin, että haudutusaika on noin pitkä. Halusin kuitenkin tästä teestä kirjoitusseuraa, ja halusin alkaa kirjoittaa heti! Kaappasin siis hyllystä gaiwanin ja ajattelin tutustua teehen sen kanssa. Hauduttelin teetä aina puolisen minuuttia kerrallaan.

Ja mitä tapahtui? Teestä tuli loistavaa. Kevyen maanläheinen pu erhin maku yllätti, koska lähes vedenvärinen tee ei näytä edes etäisesti pu erhin sukulaiselta. Tuoksukin on todella voimakas.

Maku on kuitenkin niin kevyt, ettei se alkanut tökkiä ollenkaan, vaan join teetä kupillisen toisensa jälkeen. Olin koko ajan paremmalla tuulella ja täynnä energiaa (se voi toki johtua myös tämänpäiväisestä auringonpaisteesta).

Kaiken lisäksi ostamani 50 gramman pakkaus on todella suuri. Siitä riittää vaikka koko kevääksi.

 

White Tea Asian Plum (Teekanne)

img_20161107_155542

Eikö olekin kauheaa kirjoittaa teeblogiin pussiteestä? Löysin kaapista vielä pussin vuosien takaista lempiteetäni, Teekannen valkoista luumuteetä. Kun huomasin, että tee katoaa kaupoista, hamstrasin sitä kotiin monta paketillista. Nyt nekin on juotu.

Näin syksyn pimetessä huomaan kaipaavani maustettuja teitä. Olen siirtynyt juomaan appelsiiniteetä (siitä lisää pikapuoliin!), joka on silkkaa iloa. Tänään olen juonut kirsikkateetä ja onpa tälle syksylle jo kerran jouluteekin tuntunut oikein ajankohtaiselta.

Nyt keskityn kuitenkin tähän luumuteehen. Teekanne antaa kauhistuttavan ohjeen hauduttaa tee 100-asteisessa vedessä, mutta en sentään ihan niin yllytyshullu ollut. Käytin n. 80-asteista vettä ja haudutin teetä 3 minuuttia. Tein sen teepannuun, jotta voisin huijata itseäni kuvittelemaan, ettei kyse olekaan pussiteestä.

Luumutee on jouluisen makuista, pehmeää ja makeaa. Itse asiassa aika tosi makeaa nyt, kun en ole juonut tätä aikoihin. Lyhempi haudutusaika olisi riittänyt, nyt kun en ole tottunut juomaan näin keinotekoisen makuista teetä, luumun maku puskee vähän liikaakin päälle.

Ehkä on aika todeta, etten enää oikeastaan ikävöi tätä kaupoista kadonnutta teetä. Ottaisin tämän kuitenkin mielelläni pussiteetä tyrkyttävien kahviloiden teevalikoimiin – jos on välttämätöntä juoda pussiteetä, mieluummin juon tätä kuin mitä tahansa muuta. (Ja paikkoihin, joihin on otettava omaa teetä mukaan (ja irtoteen kuljettaminen on liian hankalaa) tällainen herkullinen pussitee on pelastus. Nyt se loppui kaapista. Mitäs tilalle?)

Semi-oxidized Yunnan White Tea (Teekauppa Veiström)

sam_5584

Nyt kuulkaa vaikuttaa siltä, että minut on huijattu juomaan keltaista teetä. Keltainen tee on anaerobisesti hapetettua teetä (kertoo Teen ystävät). Keltainen tee on suuri inhokkini, koska joskus ostin sitä (jonkin hienon nimen houkuttelemana) ison pussillisen, join sitä vuosia, enkä tykännyt siitä missään vaiheessa yhtään. Käytin loput paperin värjäämiseen.

Nyt kupissani on Semi-oxidized Yunnan White Tea (Teekauppa Veiström), joka muistuttaa maultaan tuota keltaista teetä, vaikka onkin valkoista. Tässä on sitä samaa mustan teen tuntua. Makua on vaikea määritellä sanoin. Se, mikä tekee mustasta teestä mustan teen makuista – sitä kitalakeen käyvää hiukan makeaan vivahtavaa karvautta. Se maku, joka tuntuu nenässä! Uh, siksi en tykkää mustasta teestä. sam_5592

Lapsena opin juomaan mustan teen kermalla. Opin sen tädiltäni, ja siinä oli jotain ylettömän hienoa: mustaa teetä ja loraus kermaa. Rasvainen kerma kumoaa hienosti sen mustan teen tiukan aromin. Joskus vieläkin tekee mieli juoda sellaista.

Minun heikolla kokemusellani tämä tee maistuu yllättävän paljon mustalta teeltä, toki miedommalta. Tässä on jotain paahteista ja jotain vähän makeaa. Ei tämän juominen nyt ihan kamalan tiukkaa tee kuitenkaan, mutta makumaailma ei sovi minulle. Tiedättehän sen tunteen, että vaikka ensimmäinen kupillinen olisi mielenkiintoinen ja hyvä, sen jälkeen alkaa tosi pian tökkiä. Tämä on minulle juuri sellainen tee.

(On jotenkin hauskaa, että jos en innostu teestä, kuvatkaan siitä eivät onnistu.)

 

Earl Grey White (Teekauppa Veiström)

img_20161014_190238

Tänään yllätin itseni ostamalla valkoista Earl Greytä Teekauppa Veiströmiltä. Earl Greyn maku tulee bergamotista, joka on ehkä maailman paras teemauste. En tosiaan useinkaan juo mustaa teetä, joten muistan vieläkin sen, kun vihreä Earl Grey tuli kauppoihin (on sitä siis varmaan ollut iät ajat teekaupoissa, mutta vielä 1990-luvulla ostin teeni tavallisista ruokakaupoista). Siitä on kauan. Se oli varmaan sitä Twiningsin pussiteetä, jota on edelleen myynnissä.earl

Veiströmin teekaupassa tänään tajusin, etten ole juonut valkoista teetä aikoihin. Tutkin valikoimaa, ja Earl Grey alkoi houkutella. Kävimme teekauppiaan kanssa keskustelun, jonka voi tiivistää näin:

minä: “Mutta miltä se maistuu? Pitäisikö sitä ostaa?”

teekauppias: “Se on hyvää!”

Niinpä ostin sitä, ja heti kotona hauduttelin ensimmäisen pannullisen. (Nyt minulla on jopa se lämpömittari, josta joku aika sitten haaveilin, joten en pelännyt edes teen pilaamista hauduttamalla sitä vahingossa liian kuumassa. Ohjeen mukainen lämpötila on 70 °C.)

Ja kyllä, todellakin, tämä tee maistuu bergamotilta! On jännittävää juoda maustettua valkoista teetä, koska samallahan makuaisti kertoo minulle tutumman vihreän Earl Greyn ja tämän valkoisen eroista. Jotenkin hämmästyttävästi tunnistan vihreän teen maun siitä, mikä tässä on muuttunut valkoisen teen mauksi (tätä on vaikea selittää).

Tätä kirjoittaessani juon toista haudutusta, joka on edelleen varsin voimakkaan bergamottista. Tässä alkaa jo maistua vähän valkoisen teen ominaismakukin bergamotin alta. Ehkä seuraava haudutus on vielä enemmän teenmakuinen.

Vaikka suhtaudun tähän teehen yhä vähän hämmentyneesti, pidän tästä. Vihreän Earl Greyn pitkäaikaiselle ystävälle tee ainakin toimii tervetulleena vaihteluna – ei tämä ole yhtään hullumpaa. (Ja toimii todelliseen bergamotti-ikävään. Joskus ihmettelen, miksi kukaan juo mustaa Earl Greytä, jossa teen voimakas maku peittää bergamotin niin suurilta osin. En tiedä, ehkä vika on vain minussa. Kun on maustettua, on oltava kunnolla maustettua!)

PS Tällaisen suurilehtisen teen mittaaminen on ongelmallista. Ohjeen “12 tl/litra” ei kerro vielä mitään. Tein yhden satsin ottamalla jokaiseen lusikalliseen sen verran, kuin siihen reilusti kauhaisemalla teenlehtiä sattui tarttumaan (eli paljon), ja toisen satsin mittaamalla teenlehdet tiukasti, niin ettei yhtään mennyt lusikan yli. Toisesta tuli ehkä puolet miedompaa teetä. Ehkä se mittaaminen on sitten vain makukysymys?