Hifistelystä

Tykkään sanoa, että juon teetä, en hifistele. Lainaankin usein Kai Niemisen runoa, jossa hän kirjoittaa jotakin sellaista kuin “en harrasta teetä / juon sitä kolme litraa päivässä” (selasin nyt neljä Niemisen kirjaa läpi, enkä löytänyt runoa, mutta palaan oikean sitaatin kera, kun löydän).

Nyt viikonloppuna hankin itselleni kungfu-teetarjottimen. Se on sellainen kaksikerroksinen tarjotin, jossa on säiliö, jonne voi kaataa esim. gaiwanin lämmitykseen käytetyn veden. Onko nyt aika alkaa puhua hifistelystä?

Teen kanssa pyrin käytännöllisyyteen ja järkevyyteen. Onhan järkevää mitata teen määrä ja tehdä mahdollisimman hyvää teetä (selitin juuri eräälle “tee on niin vaikeaa tehdä oikein”-henkiselle kahvinjuojalle, että kyllähän kahvikin mitataan, kyllähän kahvikin pyritään tekemään oikein).

On myös järkevää omistaa säiliöllinen teetarjotin, jos vaihtoehtona on se, että (ainakin isoa gaiwania käyttäessäni) teetä on pitkin pöytää (kahden desin gaiwanini on jostain syystä erittäin hankala kaatamiseen).

Toisaalta olen esteetikko. On ihanaa, kun teehetki on kaunis.

Tänään juon toisesta gaiwanista Tieguanyin Iron Goddess AAA -oolongia (Teekauppa Veiström) ja toisesta Dong Ding vihreää oolongia (Turun tee ja mauste). Nautin siitä, että saan kaadella lämpimät vedet tarjottimelle.

Dong ding vihreä oolong on perusoolong, ihan hyvä ja maukas, muttei tarjoa suuria variaatioita haudutusten välillä. Tieguanyin Iron Goddess maistuu sen rinnalla tuoreen puunlehtimäiseltä ja yllättävän makealta.

Yritän maistella teetä ainakin toisinaan kahden satseissa, vertaillen. Joskus sitä kautta löytyy uusia keinoja kuvailla teen makua. (Mutta tämän kirjoituksen ei ole tarkoitus olla näiden kahden teen maistelukuvaus.)

Tänään joku vinkkasi minulle töissä (Teekauppa Veiströmissä), että teen maisteluun löytyy myös makukarttoja. Sellainen löytyy esimerkiksi täältä.

En ole yhtään sillä tasolla, että erottaisin puoltakaan noista maun vivahteista (eikä tavoitteeni ole ollakaan). Koko tämän blogin lähtöajatuksena oli kuitenkin oppia kirjoittamaan mausta (en tunne osaavani), joten apu on tervetullut. (Kirjoitan työkseni taiteesta. Olen visuaalinen ihminen.)

Hifistelyn raja haalistuu elämässäni koko ajan. Toisaalta pyrin vain hyvään teehen. Välineurheilulle ei kaikessa ole tarvetta, sillä 700-luvulta peräisin oleva ohje siitä, milloin vesi on sopivan lämpöistä, toimii yhä. Veden lämpötilaa kuvaillaan näin:

pienet kuplat kuin kalan silmät uivat pintaan. (Kirjasta Kakuzo Okakura: Kirja teestä.)

Tällä kuvalla yleensä arvioin veden oikean lämpötilan. Joskus tartun lämpömittariin, joka kertoo, että lämpötila on 79,9 astetta, kun ne pienet kuplat nousevat (80 astetta on hyvä lämpötila useimpien vihreiden teelaatujen hauduttamiseen).

Hifistelyä tuokin saattaa silti olla. Jo se, että kiinnittää huomiota lämpötilaan, eikä keitä vettä, saattaa mennä jonkun mielestä hifistelyn puolelle.

Nyt innostuin kirjoittamaan tätä ja oolongini menivät pilalle. Ei hätää, ei tämä ole aina niin vakavaa. Minulla on aikaa uudelle yritykselle.

Tieguanyin Iron Goddess AAA (Teekauppa Veiström)

20161228_105409808

Joulu on ohi ja kaiken sen jouluisan syömisen ja juomisen jälkeen kaipaan paluuta perusasioihin. Perusasia: hyvä oolong.

Aloitan arjen Teekauppa Veiströmin Tieguanyin Iron Goddess AAA -oolongilla. Teenlehdissä on ihanan raikas ja puhdas tuoksu, ihan inasen hapan.

Haudutin teen n. 80-asteiseen veteen, 2 minuuttia. Otin hyllyltä lempiteepannuni, pienen valurautapannun, jota sitäkin olen ikävöinyt joulunvietossani muualla (kumma juttu, miten jokapäiväisiin teevälineisiinsä kiintyy.)20161228_104941217

Tämä on hienostunut oolong. Sanon ‘hienostunut’, kun tarkoitan ‘maultaan kevyt ja mieto’. Tee kuitenkin maistuu oolongilta; sellainen tyypillinen vähän pistävä maku tuntuu kitalaessa. Ei ole vaaraa, että teenjuoja jäisi ihmettelemään, miltä teen pitäisi maistua.

Sen sijaan huomaan, että ei olisi pitänyt ottaa käyttöön juuri joululahjaksi saamaani lasia (kuvassa), jossa on silikoninen kaula. Se tuoksuu liikaa muovilta ja sekoittaa täten teen maun. Ei kun kaatamaan tee toiseen astiaan. (Joo, tiedän kyllä, että oolong tulisi muutenkin juoda laakeasta maljasta.)

Toisen haudutuksen aikana teenlehdet avautuvat kokonaan. Tee on kauniin väristä ja tuoksuu keväältä. Tee on edelleen selvästi oolongin makuista (juodessaan tietää kyllä, mitä teetä juo), mutta viehättävän hentoa, raikasta. Mitään tämän voimakkaampaa en tähän olotilaan kaipaisikaan. Sitä paitsi raikkaudessaan tee on suorastaan vähän hedelmäisen makuista. Hurmaavaa.

Kyllä tämän kautta kelpaa taas asettua. (Olen haudutellut tätä yleensä vielä kolmannen ja neljännenkin kerran, joten teenlehtiä ei kannata heittää pois liian pian.)

20161228_105113987