Rocky Road (Teeleidi)

Teeleidin rooibos-sekoitus Rocky Road päätyi minulle vähän vahingossa. Se kuuluu sarjaan en uskaltaisi itse ostaa, mutta koska sain paketin lahjaksi, olen maistellut tätä rooibosta nyt viikon verran.

Rocky Road sisältää rooibosta, kaakaota, mantelia ja kermakaramellia (maitosokeri, glukoosisiirappi, voi, sorbitoli). Sain teen sen sisältämän maidon takia – sen ostanut ystäväni huomasi vasta teen ostettuaan, että siinä on laktoosia, jota hän ei voi käyttää. (Kaupan suuresta peltipurkista, josta tee pakattiin pussiin, ei tietoa löytynyt. Siitä siis virheostos.)

Siispä testaamaan! Kun pussin avaa, sieltä purkautuu voimakas, pähkinäinen tuoksu. Tuoksu ei ole niin makea kuin kuvittelin, lähinnä tummien jouluisten suklaakonvehtien tuoksu.

Haudutin rooiboksen ohjeen mukaan, eli 90-asteisessa vedessä viisi minuuttia. Juoma on oranssia ja sillä tavalla sameaa, että siinä voi tosiaan kuvitella olevan maitoa joukossa.

Juoma yllättää. Se on hyvällä tavalla karvasta, kaakaoista. Pelkäämäni kermakaramellisen makeuden sijasta saankin hieman suklaisen juoman, jossa tuntuu myös rooiboksen oma maku. Jälkimaku on tumman kaakaon, jopa ihan vähän karvasmantelin (niin kuin runebergintortussa). Maito maistuu myös.

Juoma on lempeää eikä yhtään hyökkäävää. Vahvan makunsa vuoksi se sopii myös makeiden jälkiruokien oheen. 

Appelsiini Pu’er & Pistaasi Pu’er (Teeleidi)


Usein Teeleidissä (Jyväskylä) tulee valitsemisen vaikeus. Olen vähemmän maustetun teen ystävä, ja Teeleidin valikoimat ovat melko maustetut. Nyt halusin kuitenkin kotiin paria maustettua pu erhia, ja koska olen jo aiemmin maistanut Appelsiinia, aloitan nyt siitä.

Teenlehtien mukana on sitruunankuoria ja appelsiininpaloja, mutta luulen, että suurin osa mausta tulee siitä, mikä on kirjattu pakkaukseen sanalla “aromia”. Teenlehdet tuoksuvat vahvasti jo pakkauksen läpi. Tuoksu tuo mieleen sitruunavohvelin.

Ja makua haudutetussa teessä tosiaan on. Valmis juoma on sitruunaista ja makeaa, suorastaan karkkista. Tee on hyvin tummaa ja kauniin oranssiin vivahtavaa.

Vahvasti maustetun teen luonteeseen kuuluu, että itse pu erh ei juomassa juuri maistu. Jälkimakukin on appelsiininen – kuin olisin syönyt hedelmäkarkkeja.

Teeleidin pakkauksista jään aina kaipaamaan vähän lisäinfoa. Esimerkiksi: Mistä tee tulee? Mitä ovat “aromit”?

Pistaasi Pu’eria join Teeleidissä teehuoneen puolella. Teestä kerrotaan tämä: “Puerh tee maustettuna pistaasilla sekä ruusulla.” Ajattelin saavani pähkinäistä juomaa, ja tilasin teetä pannullisen.

Teenlehtien joukossa tosiaan on pistaasipähkinän palasia ja ruusun terälehtiä. Tee tuoksuu voimakkaan kermaiselta.

Ja maku? Juoma on todella kermaisen, jopa voisen makuista. Lähinnä mieleen tulee vaalea toffee. Pohdin, muistuttaako maku jotenkin maapähkinävoita, ja etsin sitä pähkinäisyyttä tämän mielikuvan kautta. Ruusua ei vahvan, makean ja kermaisen teen mausta löydy.

Olisikin kiinnostavaa tietää, missä muodossa pistaasi on saatu maistumaan tältä. Ehkä teessä tosiaan on jonkinlainen pähkinävoin maku. (Pistaasipähkinöitähän syödään usein paahdettuna ja suolattuna, joten siihen teetä on vaikea verrata.)

Joskus tuntuu hyvältä juoda tällaista vahvan maustettua ja makeaa teetä. Siihen tarpeeseen nämä maustetut pu erhit sopivat (mutta vähän jään kyllä pu erhin omaa, pehmeää maanmakua kaipaamaan).

Edit. Pistaasi Pu’er kävi parin juomiskerran niin makeaksi (ja voin maku alkoi korostua suussani liikaa), että annoin loput siitä pois. Appelsiinisen version juomista olen vielä jatkanut.

Korea sencha (Teeleidi)


Olen nähnyt niin monta lehtijuttua ja mainintaa Teeleidin (Jyväskylä) muutosta, että luulin sen jo muuttaneen. Mutta ei – siellä se on Lutakossa vielä kuukauden. Menin siis sinne kirjoittamaan, kun kaipasin jäätävän päivän lämmikkeeksi paria kupillista maustamatonta vihreää teetä. 

Teeleidissä on erikseen paremmat (kalliimmat) haudutetut teet ja normaalihintaiset teet. Koska ajattelin, että teen kuitenkin kirjoitustöitä samalla kun juon, pitäydyin niissä normaaleissa ja otin pannullisen Korea senchaa.

Sitten viime käynnin teehuoneella oli siirrytty pienempiin kuppeihin (tai sitten se johtui teevalinnastani). Tervehdin pientä kuppia ilolla. Se oli kaunis ja pienen kupin kanssa aina tuntuu, että teehetki kestää pidempään.

Entä tee? Se oli yllättävää. Maku oli hyvin lähellä kiinalaista senchaa, mutta vailla makeutta. Tee oli selvästi kirpeää, ja ehkä vähän yksioikoista. 

Vähän makukokemus jäi litteäksi. Toisaalta tee oli perushyvää ja hyvin virkistävää.

Toista haudusta en tullut pyytäneeksi, teehuone oli niin kiireisen tuntuinen ja hälyisä. Sain työni tehdyksi ja jatkoin matkaa (ja kävin varsin luultavasti viimeistä kertaa leidin Lutakon tiloissa).

Pari sanaa gaiwanista

Toisinaan joku teenjuontia aloitteleva tuttava kysyy, millainen sihti kannattaisi teen hauduttamista varten hankkia. Yhä useammin huomaan ajattelevani, että joo, hyvä sihti kannattaa toki olla, mutta miten olisi gaiwan? Sillä voi hauduttaa melkein minkä tahansa teen, kunhan oppii pari niksiä.

Ostin ensimmäisen gaiwanini syyskuun lopussa Turun Teepolusta. Se on niin sanottu easy gaiwan. Siinä on nokka, josta kaataa ja sihti. Sen käyttäminen on siis aika samanlaista kuin sihdin käyttäminen muutenkin: mittaan teenlehdet sihtiin, täytän gaiwanin kuumalla vedellä, haudutan, kaadan.

Seuraavaksi ostin desilitran kokoisen perusvalkoisen gaiwanin Jyväskylän Teeleidistä. Sen kanssa sitten opettelin kaatamaan teetä kannen raosta niin, ettei teenlehtiä livahda kuppiin. Se on yllättävän helppoa, kunhan gaiwan ei ole niin kuuma, että sormia polttaa.

Tänään kotiini päätyi sitten jo suurempi, puolentoista desin gaiwan (vuoristokuvioista gaiwania myy tamperelainen Teekauppa Veiström). En ole sen kanssa vielä tuttu, mutta uskon sen löytävän paikkansa nopeasti.

Gaiwanin kanssa voi toteuttaa teenjuonnin seremoniallisia puolia. Itse ihan arkisesti teen näin:

Lämmitän gaiwanin kuumalla vedellä.

Laitan teenlehdet gaiwaniin (yleensä oolongia tai kiinalaista vihreää teetä – japanilaisen vihreän teen kanssa olen todennut pannuhaudutuksen toimivan paremmin). Niitä saa mitata ihan reilusti (teestä riippuen, mutta usein noin pari teelusikallista), vaikka vettä tuleekin yhtä haudutusta kohti vain noin desilitra.

Tässä vaiheessa lämpimät teenlehdet tuoksuvat jo huumaavasti.

Sitten noin 80-asteista vettä sen verran, että kansi yhä menee kiinni niin, ettei vettä tursu kannen välistä yli. (Oolongin kanssa kaadan tämän veden pois ja juon vasta seuraavan haudutuksen.)

Haudutusaika vaihtelee teen ja haudutusten määrän mukaan. Siihen oppii kyllä. Aloitukseksi voi kokeilla esim. puolta minuuttia ja edetä siitä maun mukaan lyhempään tai pidempään.

Tee kaadetaan kannen välistä kuppiin ja nautitaan.

(PS: Gaiwan on mahtavan helppo puhdistaa sihtiin verrattuna.)

Gaiwanin ihanuus on sen moniaistisuudessa. Teenlehdet avautuvat hautuessaan. Tee tuoksuu voimakkaasti. Käsillä on tekemistä. Pienen gaiwanin kanssa on helppo juoda useita haudutuksia samasta teestä ja tutkailla, miten teen maku muuttuu.IMG_20170424_143721

Tänään otin uuden gaiwanin käyttöön oolongilla, jota olen saanut tuliaisena Kiinasta. Lehdet ovat pienissä, karkkimaisissa pakkauksissa. Kaadoin yhden pikkupussillisen gaiwaniin ja haudutin. Ja niin uusi gaiwan-kumppanuus on syntynyt.

Netistä löytyy läjäpäin videoita gaiwanin käyttämisestä, ohjeita, keskusteluja, vinkkejä. Esimerkiksi tässä on englanninkieliselle katsojalle helppo matalan kynnyksen ohjevideo ilman sen kummempia krumeluureja (kylläkin ärsyttävällä taustamusiikilla).

Organic Premium Matcha-iri Genmaicha (Take T)

 

Tutustuin eilen jyväskyläläiseen Take T -teekauppaan. Palvelu oli iloista heti, kun astuin sisään – minulle tuotiin pieni maistelukupillinen päivän teetä. Tee oli sekoitus valkoista teetä ja vaikka mitä. Muistaakeni siinä oli ainakin banaania, sokeroitua kookosta ja pitkä lista hedelmiä. Ehkä omenaa? En oikein ole tällaisten sekoitusten ystävä, mutta maistoin kuitenkin. Se maistui sokeroidulta.

Noh, kysyin, löytyisikö kaupasta ihan vain teetä, vailla hedelmiä, sokeria, mausteita. Minut ohjattiin maustamattomien teiden hyllylle, josta mukaani tarttui huomaamattani hortensiaa. Löytyi sieltä toki teetäkin, kiinnostavimpana matcha-genmaicha-yhdistelmä Matcha-iri Genmaicha. Olen parin viikon sisällä juonut kaksi kertaa matchaa (matcha on hienoksi jauhettua vihreää teetä), ja ihastunut sen makuun (se tosin piristää vähän liikaakin).

Teen luvattiin kestävän useamman haudutuksen. Pussissa on ohjeena yksi lusikallinen teetä (mutta mihin määrään vettä? sitä ei sanota) 90-asteiseen veteen, haudutusaika 30-60 sekuntia.

En yöpynyt kotona, mutta tätä teetähän oli pakko kokeilla heti. Minulla ei siis ollut lämpömittaria, mutta parhaani mukaan noudatin ohjetta. Laitoin lusikallisen teenlehtiä kupilliseen vettä, haudutin 45 sekuntia.

Ensimmäinen haudutus tuotti kirkkaan omenanvihreää teetä. Juomassa on ihana matchamainen kirpeys, joka tuntuu kitalaessa. Yhdistettynä paahdetun riisin karvauteen maku on erittäin hyvä.

Toinen haudutus tuotti lopputuloksenaan puhdasta genmaichaa. Kaikki matchajauhe jäi odotetusti ensimmäiseen kupilliseen. Tässä teessä tosin on huomattavan paljon riisiä suhteessa teenlehtiin, mikä on aina erinomaista.

Take T -kaupasta saa ostaa teetä joko 50 gramman tai 100 gramman pakkauksessa (kalliimpia saa ottaa myös 25 grammaa). Teitä saa haistella tuoksubaarissa, mutta se jäi minulle vähän epäselväksi, koska purkeissa oli numerokoodeja, enkä tajunnut, mikä purkki on mitäkin teetä. Palvelu oli kyllä tosi avuliasta.

Take T myy take away -teetä (liikkeessä teetä ei voi juoda). Pöydässä on runsaasti makusokeri- ja -hunajavaihtoehtoja, joilla teensä voi maustaa.

Jotenkin minulle on tullut tunne, että tämä runsas maustaminen on jyväskyläläinen juttu; myös Teeleidistä on usein tarttunut mukaan todella maustettua teetä, esimerkiksi suorastaan alkoholintuoksuinen Creme Brulee. Voin olla väärässäkin. Jatkan Jyväskylän teeskeneen perehtymistä tulevilla kaupunkivierailuilla.

Pähkinänsärkijä (Teeleidi)

20170113_135800452

Käyn kohtuu-usein Jyväskylässä töiden puolesta, ja etsin joka kerta sieltä paikkaa, jossa voisi rauhassa kirjoittaa vakka tunninkin bussia odotellessa. Tällaiseksi paikaksi on monesti valikoitunut Teeleidi, joka tosin on vähän väärässä suunnassa, mutta jos on tunti aikaa, siellä ehtii ihan rauhassa istahtaa.

Perjantaina menin Teeleidiin juomaan teetä ja kirjoittamaan näyttelykritiikkiä. Valikoin teen sen mukaan, etten keskittyisi pelkästään teen maisteluun vaan tekemään töitä – täten teen liian hienot hienoudet saattavat livahtaa huomion ulkopuolelle. Valitsin siis maustettua teetä.

Oolog-rivistä bongasin Pähkinänsärkijän, jossa on oolongia, hasselpähkinäkrokanttia ja ukontulikukkaa. En tiedä, miltä ukontulikukka maistuu, mutta tee ainakin maistui pähkinäiseltä. Kirjoitin muistikirjaan:

Pähkinä, makea, paahdettu. Vähän kuin pähkinäjäätelöä? Loppua kohden vähemmän makea, mutta tosi pähkinäinen. Hyvä työskentelytee, ei ätläkkä, ei mitätön. Kuin paahdettu pähkinäkakku. Turvallinen, lämmin maku.

 

Pieni Milky Oolong -testi

img_20161023_113226

Kaappiini on kertynyt milky oolongeja, joista tänä aamuna päätin hauduttaa kolmea rinnakkain ja maistella niitä vertailumielessä. Lähdin gaiwan-linjalle, koska olen löytänyt syyskuussa Teepolusta ostamani rinnalle toisen, klassisen mallin Teeleidistä. Kolmantena (ja oikeasti yllättävän pätevänä) haudutusastiana käytin hyvänmuotoista teekuppia ja rikkoutuneen teepannun kantta.

Noniin. Haistetaanpas ensin teenlehtiä, jotta saan esitellyksi valitut teet:

Mae Salong Jin Xuan Oolong (Teekauppa Veiström): Varsin mieto ja raikas tuoksu.

Nai Xiang Wulong (Théhuone): Karkkimaisen herkullinen, makea tuoksu.

Milky Oolong (Turun Tee ja Mauste): Pistävän makea ja terävä tuoksu. Tämä tee on tässä mukana nyt lähinnä vertailun vuoksi – hinnaltaan varsin edullinen milky oolong, joka on laadultaan vähän muuta kuin nuo kaksi hintavampaa. Kokeilen kuitenkin, miten se pärjää.

Haudutin teitä ensin 30 sekuntia. Se tuntui pitkältä, mutta toisaalta lehdet eivät ehtineet vielä edes avautua. Vasemmalla ylhäällä Théhuoneen teen, oikella ylhäällä Veiströmin, alla Turun tee ja mausteen.

Mae Salong Jin Xuan Oolong (Teekauppa Veiström): Pehmeä, kermainen ja lempeä tee. Kaunis, vaalea väri.

Nai Xiang Wulong (Théhuone): Edellistä voimakkaampi maku, tässä on happamuutta (ehkä se on se ajatus vuohenmaidosta, joka milkyyn liitetään). Maussa on myös vähän makeutta. Teen väri on todella kaunis ja vaalea.

Milky Oolong (Turun Tee ja Mauste): Hunajainen, äkkimakea maku, jonka jälkeen ei hetkeen maista mitään lempeämpää teetä.

Haudutin toiset 30 sekuntia.

Mae Salong Jin Xuan Oolong (Teekauppa Veiström): Teenlehdet alkavat olla miltei avautuneet. Maku on mieto ja herkullinen, kermainen ja ehkä jopa vähän toffeinen. Tämä on näistä kolmesta vähiten hapan ja vähiten makea, ja alan lämmetä tälle teelle sitä enemmän mitä enemmän tätä maistelen.

Nai Xiang Wulong (Théhuone): Teenlehdet ovat edelleen melko lailla rullalla. Väri on näistä kolmesta kaunein. Tee muuttui tässä haudutuksessa edellistä makeammaksi.

Milky Oolong (Turun Tee ja Mauste): Teenlehdet ovat kokonaan auki. Äkkimakeus on vähentynyt ensimmäisestä haudutuksesta, ja tuoksukin on parempi (ei niin pistävä enää). Vihreän teen maku tuntuu makeuden alta.

Haudutin seuraavaksi 20 sekuntia.

Mae Salong Jin Xuan Oolong (Teekauppa Veiström): Kermainen ja lämmin maku. Ei terävä mihinkään suuntaan. Kun gaiwanin kannen avaa, lämpimien teenlehtien tuoksu on miellyttävä (noista kahdesta muusta ei voi sanoa samaa). Hauduttamista voisi hyvin jatkaa edelleen – makua riittää, eivätkä lehdet näytä mitenkään läpikulutetuilta.

(Ymmärrän tätä teetä nyt paremmin kuin ennen. Olen aiemmin hauduttanut tätä pannuun (2 minuuttia), minkä jälkeen seuraavat haudutukset ovat olleet kovin, kovin mietoja. Gaiwan antaa aromeille ihan eri tavalla tilaa.)

Nai Xiang Wulong (Théhuone): Teessä on hapan maidon maku, nyt jo varsin voimakas, koska lahdet ovat avautuneet kokonaan. Lyhempikin haudutus riittäisi (ja näitä lehtiä voi varmasti hyvin haudutella vielä useita kertoja). Jäähtyneeseen teehen tulee jännittävä terävä makeus.

Milky Oolong (Turun Tee ja Mauste): Tee paranee haudutusten myötä, koska sen makeus vähenee. Kahteen muuhun verrattuna tämä on silti yhä kovin äitelää. Lehdet alkavat näyttää liotetuilta ja käytetyiltä. (Tässä vaiheessa testiä join edelleen mieluusti nuo kaksi muuta teetä loppuun, mutta tämä turkulainen jäi maistamisen jälkeen juomatta. Liian makeaa.)

Edit: Jouduin muutaman viikon sinnikkään yrittämisen jälkeen kippaamaan loput Turun Tee ja Mausteesta ostamani Milky oolongit roskikseen. Sen makea, päällekäyvä maku alkoi ällöttää liikaa.

img_20161023_113410