Punainen Mandariini Vihreä Tee (Teekauppa Veiström)

Olen vihreän appelsiiniteen suuri ystävä, mutta joskus sitä kaipaa vaihtelua elämäänsä. Teekauppa Veiströmin sitruksisten vihreiden teiden joukosta valitsin sen, joka kuulosti hauskimmalta: Punainen Mandariini Vihreä Tee.

Teenlehtien tuoksu on makea ja voimakas, ei yhtään kirpeä. Olen juonut tätä teetä jo useamman viikon ajan, ja hauduttanut teen joka kerta pannussa pussin ohjeen mukaan.

Valmis tee on väriltään keltaista ja tuoksuu hieman makealta. Makua on enemmän kuin tuoksua: teessä on sellaisen kypsän mandariinin maku, joka on lähellä veriappelsiinia (mutta ilman kirpeyttä).

Vaikkei tämä tee ole lainkaan sellaista överimakeaa karkkia kuin esimerkiksi pu erhit, joista eilen kirjoitin, minulle tämäkin on vähän turhan makeaa yksinään juotavaksi. Ensimmäinen kupillinen on ihana ja herkullinen, toisen jälkeen alan jo vähän kaivata jotakin raikkaampaa. Maku tuo mieleen jonkin mandariinilimsan tuoksun.

Tee sopiikin erityisesti sellaisiin hetkiin, kun sen kanssa on tarjolla jotakin maun kanssa yhteensopivaa.

Teenlehdet voi hyvin hauduttaa 2-3 kertaa, ja teessä on edelleen huomattava mandariinin maku.

Sidonnaisuus: olen töissä Teekauppa Veiströmissä, josta olen tämän teen ostanut.

Classic China Oolong (Teekauppa Veiström)

Suhteeni Classic China Oolongiin (Teekauppa Veiström) on omituinen. Teen hauduttamistapa ja päivä ja mielentila ja mitkä lie ilimat vaikuttavat teen makuun niin paljon, etten koskaan tiedä, millaista teestä tulee. Se on seikkailu.

Kun olen hauduttanut tätä teetä pannussa (ihan pussin ohjeen mukaan), siitä on tullut miltei lakritsinmakuista, tummaa oolongia. Olen tehnyt sitä gaiwanissa monta kertaa ja lopputulos on joskus karvas ja kauhea, joskus lähes vihreän teen makuinen, vähän kirpeä juoma.

Olen todennut, että kahden desilitran gaiwan, jolla en osaa valmistaa oikein mitään muuta teetä (pidättäydyn pienemmissä gaiwaneissa tottumuksesta) sopii juuri tälle teelle. Sillä onnistun useimmin.

Siispä: mittasin veden lämpötilan tarkasti, laitoin gaiwaniin 3 pientä teelusikallista teenlehtiä, huuhtelin lehdet kuumalla vedellä, haudutin vähän alle 30 sekuntia. Lopputulos on vihreäteemäinen, ihanan kirpeä ja raikas tee, joka ei ole karvasta eikä liian mitään.

Mutta koska tämä ei ole niin helppo tee, jokainen haudutus voi yllättää uudelleen. Tee on kerta kerralta kitkerämpää, kun teenlehdet aukeavat gaiwanissa kokonaan. Lopulta luovutan.

Pannuhauduttaminen on tälle teelle selvästi helpompaa. En tiedä, miksen vain tyydy siihen.

Alanoottina bloggaajan paikkasidonnaisuus: olen töissä Teekauppa Veiströmissä, josta olen tämän teen ostanut.

Pari sanaa gaiwanista

Toisinaan joku teenjuontia aloitteleva tuttava kysyy, millainen sihti kannattaisi teen hauduttamista varten hankkia. Yhä useammin huomaan ajattelevani, että joo, hyvä sihti kannattaa toki olla, mutta miten olisi gaiwan? Sillä voi hauduttaa melkein minkä tahansa teen, kunhan oppii pari niksiä.

Ostin ensimmäisen gaiwanini syyskuun lopussa Turun Teepolusta. Se on niin sanottu easy gaiwan. Siinä on nokka, josta kaataa ja sihti. Sen käyttäminen on siis aika samanlaista kuin sihdin käyttäminen muutenkin: mittaan teenlehdet sihtiin, täytän gaiwanin kuumalla vedellä, haudutan, kaadan.

Seuraavaksi ostin desilitran kokoisen perusvalkoisen gaiwanin Jyväskylän Teeleidistä. Sen kanssa sitten opettelin kaatamaan teetä kannen raosta niin, ettei teenlehtiä livahda kuppiin. Se on yllättävän helppoa, kunhan gaiwan ei ole niin kuuma, että sormia polttaa.

Tänään kotiini päätyi sitten jo suurempi, puolentoista desin gaiwan (vuoristokuvioista gaiwania myy tamperelainen Teekauppa Veiström). En ole sen kanssa vielä tuttu, mutta uskon sen löytävän paikkansa nopeasti.

Gaiwanin kanssa voi toteuttaa teenjuonnin seremoniallisia puolia. Itse ihan arkisesti teen näin:

Lämmitän gaiwanin kuumalla vedellä.

Laitan teenlehdet gaiwaniin (yleensä oolongia tai kiinalaista vihreää teetä – japanilaisen vihreän teen kanssa olen todennut pannuhaudutuksen toimivan paremmin). Niitä saa mitata ihan reilusti (teestä riippuen, mutta usein noin pari teelusikallista), vaikka vettä tuleekin yhtä haudutusta kohti vain noin desilitra.

Tässä vaiheessa lämpimät teenlehdet tuoksuvat jo huumaavasti.

Sitten noin 80-asteista vettä sen verran, että kansi yhä menee kiinni niin, ettei vettä tursu kannen välistä yli. (Oolongin kanssa kaadan tämän veden pois ja juon vasta seuraavan haudutuksen.)

Haudutusaika vaihtelee teen ja haudutusten määrän mukaan. Siihen oppii kyllä. Aloitukseksi voi kokeilla esim. puolta minuuttia ja edetä siitä maun mukaan lyhempään tai pidempään.

Tee kaadetaan kannen välistä kuppiin ja nautitaan.

(PS: Gaiwan on mahtavan helppo puhdistaa sihtiin verrattuna.)

Gaiwanin ihanuus on sen moniaistisuudessa. Teenlehdet avautuvat hautuessaan. Tee tuoksuu voimakkaasti. Käsillä on tekemistä. Pienen gaiwanin kanssa on helppo juoda useita haudutuksia samasta teestä ja tutkailla, miten teen maku muuttuu.IMG_20170424_143721

Tänään otin uuden gaiwanin käyttöön oolongilla, jota olen saanut tuliaisena Kiinasta. Lehdet ovat pienissä, karkkimaisissa pakkauksissa. Kaadoin yhden pikkupussillisen gaiwaniin ja haudutin. Ja niin uusi gaiwan-kumppanuus on syntynyt.

Netistä löytyy läjäpäin videoita gaiwanin käyttämisestä, ohjeita, keskusteluja, vinkkejä. Esimerkiksi tässä on englanninkieliselle katsojalle helppo matalan kynnyksen ohjevideo ilman sen kummempia krumeluureja (kylläkin ärsyttävällä taustamusiikilla).

China Kukicha (Teekauppa Veiström)

IMG_20170422_103838

Olin kaivannut kukichaa jo jonkin aikaa (se on tämä kevät, kuulkaa!) ja eilen sitten ostin sitä, vihdoin, teehyllyni ilopilleriksi. Teekauppa Veiströmin China Kukicha kehotetaan hauduttamaan 80 °C:ssa 2 minuuttia, ja niin tein.

Kukicha eli tikkutee valmistetaan lehtien ruodeista ja muista osista. Se ei siis sisällä lainkaan teepensaan lehtiä siinä muodossa kuin tee yleensä sisältää. Keltaiset tikut ovat kuin heinänkorsia: ne kelluvat teesiivilässä ja tuoksuvatkin raikkaan heinäsiltä.

Haudutettu tee on kirpeää ja vähän hapantakin. Siitä tulee mieleen raparperi ja muut alkukesän kirpeät tuoksut sateen jälkeen. 20170422_104928733

Olen viime aikoina nauttinut muutenkin kirpeydestä teessä. Olen juonut huomattavan usein White Monkey High Grown -vihreää teetä. Sen kirpeys on todella erilaista kuin kukichan. White Monkey on enemmänkin sellaista marjamaista, pehmeää ja lempeää.

Valmistin nyt näitä kahta teetä rinnakkain ihan vertailumielessä (niiden väriero ei ole ihan noin suuri kuin kuvassa, jossa kukicha näyttää huomattavasti tummemmalta). Makuja ei oikein voi asettaa rinnakkain, koska toinen tee on haudutettu lehdistä ja toinen muista teepensaan osista. Suhteessa White Monkeyyn kukicha kyllä tuntuu erityisen terävältä ja voimakkaalta. Myös kitalaki täyttyy kukichan mausta.

Kukicha kuuluu niiihin teelaatuihin, joista olen ensin ollut vähän ihmeissäni ja sitten innoissani. Sen makuun tottuu ja sitten sitä alkaakin jo kaivata. Sen valmistamisen kanssa kannattaa kyllä olla tarkka; kiehuvassa vedessä hauduttamalla siitä saa aika työlästä juotavaa.

PS Ilmoitan taas tämän sidonnaisuuteni, eli olen töissä Teekauppa Veiströmissä.

 

 

Sitruunaruoho (Teekauppa Veiström)

Ostin sitruunaruohoa Teekauppa Veiströmistä jo muutama viikko sitten, mutta elämäni otti hetkeksi hektisen käänteen, joten unohdin koko jutun joksikin aikaa. Nyt on kuitenkin tullut oikea hetki: aurinko paistaa ja sitruunaruoho tuntuu keväältä.

Yrttihauduke on sataprosenttisesti sitruunaruohoa. Tutustuin tähän yrttiin joitakin vuosia sitten ja pidin siitä kovasti. Paluu sen pariin on luontevaa ja kotoisaa.

Haudutin sitruunaruohoa lähes 100-asteisessa vedessä viiden minuutin ajan. Lopputulos on äärimmäiaen kauniin värinen, ohuen vihreä juoma, joka tuoksuu kevyesti sitruunalta.

Pidän sitruunaruohosta siksi, että se on sitruunan makuista ilman sitruunan happamuutta. Se siis ikään kuin paljastaa sitruunasta enemmän kuin sitruuna itse.

Juoman maku on voimakas mutta lempeä, ei yhtään hapan tai kirpeä. Vähän siinä tuntuu jopa saippuaisuutta, mutta ei häiritsevästi.

Sitruunaruoho on lempiyrttejäni. Se on vahvasti itsensä makuista, raikasta ja keväistä. Kaiken lisäksi ruohonkorret ovat kevyitä ja kauniita ottaa pakkauksesta.

Toinen haudutus on yhtä voimakas kuin ensimmäinenkin.

PS: Vaikken ollut teekauppaan sidonnainen silloin kun sitruunaruohoa ostin, niin nyt kirjoittaessani olen Teekauppa Veiströmissä töissä.

Siniherne (Teekauppa Veiström)

IMG_20170310_205300
Sain Teekauppa Veiströmistä pari viikkoa sitten maistiaisiksi siniherneen kukkia. Suhteeni tähän yrttihaudukkeeseen on ollut vähän kaksijakoinen, minkä vuoksi kirjoitankin siitä vasta nyt. Yritän sanallistaa kokemukseni. Kas näin:

Siniherneen kukista haudutettu (ohje on 100 °C, 5 min.) juoma on sinistä. Sellaista oikein kirkkaan ja syvän sinistä. Hauduketta on vaikea juoda ajatellen puhtaasti sen makua. Väri on niin oleellinen osa sitä, miltä jokin maistuu.

Mutta. Olen juonut tätä hauduketta sinisestä mukista, jolloin sen väri katoaa silmistä. Maistellut sitä valkoisesta kupista, oikein sinisen hohtavana. Juonut sitä silmät kiinni.

Ja herneeltähän se vähän maistuu! Juoma on mietoa, lempeää, eikä oikeastaan yhtään yrttistä (sillä tavalla kuin yrttihauduke joskus on vähän turhankin yrttistä, suorastaan niittyistä).

IMG_20170310_210220

Jos en tietäisi tuotteen olevan sinihernettä, maistuisiko se herneeltä? Vaikea sanoa. Maku on joka tapauksessa jopa vähän jauhoinen (syön usein kikhernejauhoista paistettuja lättyjä, ja sen lättytaikinan herneinen tuoksu tuo mieleen tämän juoman maun). Maku on kuitenkin todella hienovarainen. Mitään hernekeittoa ei siis tarvitse pelätä saavansa.

Haudukkeen väriin liittyy myös temppu. En koskaan muista ostaa sitruunaa, joten hedelmäkiposta löytynyt hapan veriappelsiini saa nyt demonstroida tätä happamuuden aiheuttamaa värimuutosta. Muutama pisara veriappelsiinimehua ja kas! tee on violettia. (Sitruunalla olen saanut siitä jopa lähes pinkkiä.)

Ja täytyihän sitä veriappelsiinistakin versiota maistaa. Maku oli hyvä, suorastaan yllättävän hyvä. Siniherne taittaa vähän sitä happamuutta, mutta antaa appelsiinin kuitenkin maistua raikkaana. Pidän tästä juomasta oikeastaan enemmän näin sitruksella höystettynä.

Vaikken oikein osaa elää siniherneen kanssa vielä (en tartu siihen mitenkään päivittäin), se saa kyllä pohtimaan värin mahdollisuuksia. Esimerkiksi viime viikolla olin ystäväni lapsen synttäreillä, joilla tarjolla oli sinistä kakkua ja sinistä sinihernejuomaa. Myös kattaus oli pääsääntöisesti sininen.

17142516_10212450638561429_1445326330_o

Väri herättää kiinnostusta ja tavallaan myös vastustusta. Juomaa on ihanaa maistella kuumana, mutta kylmänä se alkaa puistattaa minua, koska sininen vesi näyttää akvarellisiveltimen pesuvedeltä. (Tämä on vähän naurettavaa, ja yritän opetella pelosta eroon.)

Veriappelsiini oli tämän haudukkeen maustamisessa oikeasti iloinen yllätys! Sitruunalla maustettuun haudukkeeseen verrattuna appelsiini tuo juomaan vähän enemmän makeutta, ja lopputulos on mehumainen mutta ei liian makea.

Siniherneestä on lähiaikoina kirjoittanut myös Uuttaja-blogi.

Ja sitten ne sidonnaisuudet: Sen lisäksi, että sain siniherneen kukat Teekauppa Veiströmistä, olen kaupassa nykyään myös töissä. Näiden tosiasioiden kautta tätä bloggausta tulee siis lukea.

Valkoinen Kardemumma Tee (Teekauppa Veiström)

img_20170301_093750

 

Teekauppa Veiström nimeää teensä kuin ihmisen: niillä on etu- ja sukunimi, joskus myös toinen nimi. Tänään juon teetä nimeltä Valkoinen Kardemumma Tee.

Kardemumma tuo tämäkän pullantuoksun tällaisen harvemmin leipovankin ihmisen keittiöön. Siitä on hyvä aloittaa, tuoksusta. Tämä tee nimittäin tuoksuu jo pakkauksen läpi, ja kun pussin avaa – uuh! Mausteisuus on anakin kohdillaan, eikä tarvitse arvailla, miltä teen tulisi maistua.

Haudutin teetä ohjeen mukaan, 70 °C, 2 minuuttia. Tämä on taas näitä teelaatuja, joita on vaikea mitata. Teenlehdet ovat pitkiä, toisiinsa takertuvia ja kevyitä, joten on lähes mahdotonta saada mitatuksi teetä lusikalla. Lopulta päädyin summittaiseen arvioon.

Hassua, miten vaalea ja kevyen näköinen tee voi maistua niin voimakkaalta. Kardemumma on näkymätöntä, mutta siitä huolimatta etsin sitä teekupistani. Eihän mikään voi maistua, ellei sitä ole olemassa. img_20170301_093815

Valkoinen tee on sen verran kevyttä itsessään, että kardemumma vie ainakin minun kokemuksellani siitä voiton. Suuhun jää sellainen maku, kuin olisi juuri syönyt oikein tukevan pullan. Se on oikeastaan aika hauskaa (ja sainkin tätä teetä sopivasti eilen, laskiaistiistaina).

Pussi ohjeistaa hauduttamaan teen 1-2 kertaa. Olen sekä eilen että tänään jättänyt hauduttamiset yhteen kertaan, koska kardemumma on sen verran täyteläinen maku, ettei sitä kaipaa heti toista kupillista/pannullista.

Tämä tee sopisi mitä loistavimmin johonkin sellaiseen tilanteeseen, jossa on totuttu juomaan kahvia: esimerkiksi tumman suklaan kanssa. Teen maku on niin voimakas, että se kestää kanssaan muitakin makuja.

Alanoottina: Sain tätä teetä maistiaisiksi Teekauppa Veiströmistä.