Vihreä Viherminttu Tee (Teekauppa Veiström)

IMG_20170821_111156

On tullut aika paljastaa syvä addiktioni. Olen tänä kesänä juonut Teekauppa Veiströmin Vihreää Viherminttu Teetä niin paljon ja jatkuvasti, että uskon tulevani muistamaan tämän vuoden tästä teestä niin kauan kuin elän.

Vuosi 2017? Vihreä viherminttu!

En ole halunnut kirjoittaa tästä aiemmin, koska tämä on jotenkin yksityistä. Tiedättekö, sellainen asia kuin vaikka superhyvä kirja, josta ei halua kertoa kenellekään, ettei se lakkaisi olemasta ikioma.

Mutta on tullut aika. Nyt kerron teille vihreästä viherminttuteestä.

Haudutan teestä aina kolme pannullista (80 °C, 2 min.). (Minulla on 3 dl:n pannu, joten määrä ei sinänsä ole kovin hälyttävä.)

Ensimmäinen haudutus on intensiivisen minttuinen, mutta myös vähän karvas. Sellainen, josta ajatus kirkastuu, ja tuntuu kuin aivojen tilalla olisi pelkkää valoa (no niin, te alatte hahmottaa nyt tätä addiktion syvyyttä).

Toinen haudutus on makeampi ja pehmeämpi. Se antaa mintun vivahteille enemmän tilaa ja jättää vihreän teen maun taustalle.

Kolmas haudutus on kevyt ja puhdistava. Sen voi suorastaan hengittää sisään.

Nyt pitää kyllä sanoa, että olen juottanut teetä monelle tutulle tässä kesän mittaan, ja se on jakanut mielipiteitä. Toisten suussa se on kuulemma hammastahnan makuista (rienausta!) tai muuten liian tiukkaa tavaraa.

Oma suhteeni teehen on ollut alusta asti tiivis. Yhtenäkin aamuna, kun haudutin tätä, liikutuin kyyneliin siitä ajatuksesta, miten monta ihmistä on tarvittu siihen, että tee on kasvatettu ja poimittu ja kuljetettu ja maustettu ja että se on nyt minulla tässä.

Olen myös kantanut teetä mukanani joka paikkaan. Vein sitä tuliaisena eräälle ystävälle heinäkuussa, ja join kaiken vierailuni aikana. (Minkäänlaista kohteliaisuutta on turha minulta odottaa, jos edessäni on vihreää viherminttuteetä.)

Olen tässä odotellut, että ensihuuma päättyisi, mutta ei se pääty. Olen hamstrannut teetä kaappiin, mutta se hupenee. On hamstrattava lisää.

PS Satun olemaan töissä Teekauppa Veiströmillä. Se ei kuitenkaan selitä tämän teen aiheuttaman riippuvuuden syvyyttä.

 

 

Valkoinen Lime Tee (Teekauppa Veiström)

Olen jemmannut mökille vain työpaikkani Teekauppa Veiströmin teetä, joten maisteluni täällä on siltä osin yksipuolista. Makumaailmaltaan ei niinkään; nyt pannussa hautuu Valkoinen Lime Tee.


Huomaan juoneeni tämän teen niin nopeaan tahtiin, että siitä kirjoittaminen on melkein jäänyt. Vielä ehtii kuitenkin, sillä pussista irtoaa lehtiä vielä yhteen pieneen pannulliseen.

Lime tuoksuu teenlehdissä niin ihanan raikkaasti, että tein ostopäätöksen ihan sen perusteella. Lime on makeampi ja hedelmäisempi kuin teemausteena tutumpi sitruuna.

Tämän teen hauduttamisessa olen tarkkaillut veden lämpötilaa (70 astetta) ihan erityisesti. Liian kuuma vesi nimittäin nostaa valkoisesta teestä karvauden tehokkaasti esiin. Karvaus ja lime eivät sovi yhteen. Pari kertaa olen saanut viskata teen viemäriin, kun olen lipsuillut veden lämpötilan kanssa.

Lempeällä hauduttelulla teestä tulee hyvin vaaleaa, sellaisen vaalean omenan väristä. Lime maistuu makealta ja sitruksiselta. Erityisesti ensimmäinen haudutus on hyvä, mutta olen hauduttanut lehdet aina toisenkin kerran. Limen osuus on silloin pienempi, ja valkoisen teen oma maku pääsee esiin.

Tämä tee on kulunut arjessani samaan (hurjaan) tahtiin kuin vihreä päärynätee, jota saatan juoda litran pannullisen yhteen menoon kirjoittaessani jotakin. Raikkaat, ei-makeat teet ovat hyviä työntekoon, sillä ne pitävät mielen virkeänä, mutteivät vaadi juojalta (tai juomishetkeltä) mitään erityistä.

Daye Green Sheng Pu’er loose (Teekauppa Veiström)

Minulla on mökillä lasinen 3,5 dl:n pannu, jossa hauduttelen teetä pitkin päivää. Koska mökillä ei ole juoksevaa vettä, pannun sihti on hankala puhdistaa. Siksi pyrin nokkelana ihmisenä valitsemaan mukaan teelaatuja, joita voi hauduttaa mahdollisimman monta kertaa.

Tänään pannussa hautuu Teekauppa Veiströmin Daye Green Sheng Pu’er loose, vihreä pu’er. Sheng pu’er on niin sanottua raakaa pu’eria, eli se muotoillaan kakuksi ennen kuin sitä fermentoidaan. Ikäännyttäminen tapahtuu vasta kakkumuodossa. (Sen vastaparina on shu pu’er, jota fermentoidaan jo irtolehtinä ennen kakkumuotoon puristamista.)

Vihreä pu’er on siis ikääntymätöntä ja raakaa. Teenlehdet ovat edelleen silminnähden vihreitä.

Ja siltä tee maistuukin, raa’an hedelmän kaltaiselta. Valmis juoma on oranssia, kirpeää ja sadepäivän makuista. Pu’erille tuttua maanmakua ei teessä juuri ole. Teenlehtiä voi hauduttaa useita kertoja.

Olen valmistanut tätä teetä kotona myös gaiwanissa, mutta lopputulos oli helposti kitkerä. Pannuhaudutuksena maun raakuus miellyttää minua enemmän.

(Jep, olen yhä sidoksissa Teekauppa Veiströmiin työntekijän roolissa.)

Punainen Mandariini Vihreä Tee (Teekauppa Veiström)

Olen vihreän appelsiiniteen suuri ystävä, mutta joskus sitä kaipaa vaihtelua elämäänsä. Teekauppa Veiströmin sitruksisten vihreiden teiden joukosta valitsin sen, joka kuulosti hauskimmalta: Punainen Mandariini Vihreä Tee.

Teenlehtien tuoksu on makea ja voimakas, ei yhtään kirpeä. Olen juonut tätä teetä jo useamman viikon ajan, ja hauduttanut teen joka kerta pannussa pussin ohjeen mukaan.

Valmis tee on väriltään keltaista ja tuoksuu hieman makealta. Makua on enemmän kuin tuoksua: teessä on sellaisen kypsän mandariinin maku, joka on lähellä veriappelsiinia (mutta ilman kirpeyttä).

Vaikkei tämä tee ole lainkaan sellaista överimakeaa karkkia kuin esimerkiksi pu erhit, joista eilen kirjoitin, minulle tämäkin on vähän turhan makeaa yksinään juotavaksi. Ensimmäinen kupillinen on ihana ja herkullinen, toisen jälkeen alan jo vähän kaivata jotakin raikkaampaa. Maku tuo mieleen jonkin mandariinilimsan tuoksun.

Tee sopiikin erityisesti sellaisiin hetkiin, kun sen kanssa on tarjolla jotakin maun kanssa yhteensopivaa.

Teenlehdet voi hyvin hauduttaa 2-3 kertaa, ja teessä on edelleen huomattava mandariinin maku.

Sidonnaisuus: olen töissä Teekauppa Veiströmissä, josta olen tämän teen ostanut.

Classic China Oolong (Teekauppa Veiström)

Suhteeni Classic China Oolongiin (Teekauppa Veiström) on omituinen. Teen hauduttamistapa ja päivä ja mielentila ja mitkä lie ilimat vaikuttavat teen makuun niin paljon, etten koskaan tiedä, millaista teestä tulee. Se on seikkailu.

Kun olen hauduttanut tätä teetä pannussa (ihan pussin ohjeen mukaan), siitä on tullut miltei lakritsinmakuista, tummaa oolongia. Olen tehnyt sitä gaiwanissa monta kertaa ja lopputulos on joskus karvas ja kauhea, joskus lähes vihreän teen makuinen, vähän kirpeä juoma.

Olen todennut, että kahden desilitran gaiwan, jolla en osaa valmistaa oikein mitään muuta teetä (pidättäydyn pienemmissä gaiwaneissa tottumuksesta) sopii juuri tälle teelle. Sillä onnistun useimmin.

Siispä: mittasin veden lämpötilan tarkasti, laitoin gaiwaniin 3 pientä teelusikallista teenlehtiä, huuhtelin lehdet kuumalla vedellä, haudutin vähän alle 30 sekuntia. Lopputulos on vihreäteemäinen, ihanan kirpeä ja raikas tee, joka ei ole karvasta eikä liian mitään.

Mutta koska tämä ei ole niin helppo tee, jokainen haudutus voi yllättää uudelleen. Tee on kerta kerralta kitkerämpää, kun teenlehdet aukeavat gaiwanissa kokonaan. Lopulta luovutan.

Pannuhauduttaminen on tälle teelle selvästi helpompaa. En tiedä, miksen vain tyydy siihen.

Alanoottina bloggaajan paikkasidonnaisuus: olen töissä Teekauppa Veiströmissä, josta olen tämän teen ostanut.

Pari sanaa gaiwanista

Toisinaan joku teenjuontia aloitteleva tuttava kysyy, millainen sihti kannattaisi teen hauduttamista varten hankkia. Yhä useammin huomaan ajattelevani, että joo, hyvä sihti kannattaa toki olla, mutta miten olisi gaiwan? Sillä voi hauduttaa melkein minkä tahansa teen, kunhan oppii pari niksiä.

Ostin ensimmäisen gaiwanini syyskuun lopussa Turun Teepolusta. Se on niin sanottu easy gaiwan. Siinä on nokka, josta kaataa ja sihti. Sen käyttäminen on siis aika samanlaista kuin sihdin käyttäminen muutenkin: mittaan teenlehdet sihtiin, täytän gaiwanin kuumalla vedellä, haudutan, kaadan.

Seuraavaksi ostin desilitran kokoisen perusvalkoisen gaiwanin Jyväskylän Teeleidistä. Sen kanssa sitten opettelin kaatamaan teetä kannen raosta niin, ettei teenlehtiä livahda kuppiin. Se on yllättävän helppoa, kunhan gaiwan ei ole niin kuuma, että sormia polttaa.

Tänään kotiini päätyi sitten jo suurempi, puolentoista desin gaiwan (vuoristokuvioista gaiwania myy tamperelainen Teekauppa Veiström). En ole sen kanssa vielä tuttu, mutta uskon sen löytävän paikkansa nopeasti.

Gaiwanin kanssa voi toteuttaa teenjuonnin seremoniallisia puolia. Itse ihan arkisesti teen näin:

Lämmitän gaiwanin kuumalla vedellä.

Laitan teenlehdet gaiwaniin (yleensä oolongia tai kiinalaista vihreää teetä – japanilaisen vihreän teen kanssa olen todennut pannuhaudutuksen toimivan paremmin). Niitä saa mitata ihan reilusti (teestä riippuen, mutta usein noin pari teelusikallista), vaikka vettä tuleekin yhtä haudutusta kohti vain noin desilitra.

Tässä vaiheessa lämpimät teenlehdet tuoksuvat jo huumaavasti.

Sitten noin 80-asteista vettä sen verran, että kansi yhä menee kiinni niin, ettei vettä tursu kannen välistä yli. (Oolongin kanssa kaadan tämän veden pois ja juon vasta seuraavan haudutuksen.)

Haudutusaika vaihtelee teen ja haudutusten määrän mukaan. Siihen oppii kyllä. Aloitukseksi voi kokeilla esim. puolta minuuttia ja edetä siitä maun mukaan lyhempään tai pidempään.

Tee kaadetaan kannen välistä kuppiin ja nautitaan.

(PS: Gaiwan on mahtavan helppo puhdistaa sihtiin verrattuna.)

Gaiwanin ihanuus on sen moniaistisuudessa. Teenlehdet avautuvat hautuessaan. Tee tuoksuu voimakkaasti. Käsillä on tekemistä. Pienen gaiwanin kanssa on helppo juoda useita haudutuksia samasta teestä ja tutkailla, miten teen maku muuttuu.IMG_20170424_143721

Tänään otin uuden gaiwanin käyttöön oolongilla, jota olen saanut tuliaisena Kiinasta. Lehdet ovat pienissä, karkkimaisissa pakkauksissa. Kaadoin yhden pikkupussillisen gaiwaniin ja haudutin. Ja niin uusi gaiwan-kumppanuus on syntynyt.

Netistä löytyy läjäpäin videoita gaiwanin käyttämisestä, ohjeita, keskusteluja, vinkkejä. Esimerkiksi tässä on englanninkieliselle katsojalle helppo matalan kynnyksen ohjevideo ilman sen kummempia krumeluureja (kylläkin ärsyttävällä taustamusiikilla).

China Kukicha (Teekauppa Veiström)

IMG_20170422_103838

Olin kaivannut kukichaa jo jonkin aikaa (se on tämä kevät, kuulkaa!) ja eilen sitten ostin sitä, vihdoin, teehyllyni ilopilleriksi. Teekauppa Veiströmin China Kukicha kehotetaan hauduttamaan 80 °C:ssa 2 minuuttia, ja niin tein.

Kukicha eli tikkutee valmistetaan lehtien ruodeista ja muista osista. Se ei siis sisällä lainkaan teepensaan lehtiä siinä muodossa kuin tee yleensä sisältää. Keltaiset tikut ovat kuin heinänkorsia: ne kelluvat teesiivilässä ja tuoksuvatkin raikkaan heinäsiltä.

Haudutettu tee on kirpeää ja vähän hapantakin. Siitä tulee mieleen raparperi ja muut alkukesän kirpeät tuoksut sateen jälkeen. 20170422_104928733

Olen viime aikoina nauttinut muutenkin kirpeydestä teessä. Olen juonut huomattavan usein White Monkey High Grown -vihreää teetä. Sen kirpeys on todella erilaista kuin kukichan. White Monkey on enemmänkin sellaista marjamaista, pehmeää ja lempeää.

Valmistin nyt näitä kahta teetä rinnakkain ihan vertailumielessä (niiden väriero ei ole ihan noin suuri kuin kuvassa, jossa kukicha näyttää huomattavasti tummemmalta). Makuja ei oikein voi asettaa rinnakkain, koska toinen tee on haudutettu lehdistä ja toinen muista teepensaan osista. Suhteessa White Monkeyyn kukicha kyllä tuntuu erityisen terävältä ja voimakkaalta. Myös kitalaki täyttyy kukichan mausta.

Kukicha kuuluu niiihin teelaatuihin, joista olen ensin ollut vähän ihmeissäni ja sitten innoissani. Sen makuun tottuu ja sitten sitä alkaakin jo kaivata. Sen valmistamisen kanssa kannattaa kyllä olla tarkka; kiehuvassa vedessä hauduttamalla siitä saa aika työlästä juotavaa.

PS Ilmoitan taas tämän sidonnaisuuteni, eli olen töissä Teekauppa Veiströmissä.

 

 

Pai Mu Tan (kahvila Mimosa, Tampere)

Kahvila Mimosa (Tampere) on edistynyt teevalikoimissaan. Kun taannoin kahvilasta sai teepannuun vain pussiteetä hautumaan, nyt listalla on irtoteevaihtoehtoja. Rooiboksen, mustan ja vihreän lisäksi listalla on myös valkoinen tee. Tilasin sitä pannullisen, korvasin aamiaisen maapähkinäleivoksella, ja istuin pöytään.

Mimosassa tarjottava valkoinen tee on Pai Mu Tan -teetä. Tee oli haudutettu miellyttävästi. Se oli oikein hyvää. Maapähkinäleivos tosin arvattavasti tukki makuaistin niin, että teen maistamista piti sen syömisen jälkeen vähän odotella.

Kun tee jäähtyi, se alkoi yllättäen maistua vetiseltä. Katsoin pallosihtiä, jossa teenlehdet olivat ja kas, teetä oli annosteltu palloon aika vähän (pallosihti on ylipäätään aika huono idea suurilehtisen teen hauduttamiseen). Valkoista teetä saa puolen litran pannua kohden mitata sen kuutisen teelusikallista, ja pallosihdissäni lehtiä oli ehkä kolmasosa tästä.

Teevalikoimissa on siis edistytty hyvin. Teen hauduttamiseen voisi vielä vähän kiinnittää huomiota, ja lopputuloksena olisi ihan hyvä haudutetun teen peruslista. Perustarpeisiin.

Sitruunaruoho (Teekauppa Veiström)

Ostin sitruunaruohoa Teekauppa Veiströmistä jo muutama viikko sitten, mutta elämäni otti hetkeksi hektisen käänteen, joten unohdin koko jutun joksikin aikaa. Nyt on kuitenkin tullut oikea hetki: aurinko paistaa ja sitruunaruoho tuntuu keväältä.

Yrttihauduke on sataprosenttisesti sitruunaruohoa. Tutustuin tähän yrttiin joitakin vuosia sitten ja pidin siitä kovasti. Paluu sen pariin on luontevaa ja kotoisaa.

Haudutin sitruunaruohoa lähes 100-asteisessa vedessä viiden minuutin ajan. Lopputulos on äärimmäiaen kauniin värinen, ohuen vihreä juoma, joka tuoksuu kevyesti sitruunalta.

Pidän sitruunaruohosta siksi, että se on sitruunan makuista ilman sitruunan happamuutta. Se siis ikään kuin paljastaa sitruunasta enemmän kuin sitruuna itse.

Juoman maku on voimakas mutta lempeä, ei yhtään hapan tai kirpeä. Vähän siinä tuntuu jopa saippuaisuutta, mutta ei häiritsevästi.

Sitruunaruoho on lempiyrttejäni. Se on vahvasti itsensä makuista, raikasta ja keväistä. Kaiken lisäksi ruohonkorret ovat kevyitä ja kauniita ottaa pakkauksesta.

Toinen haudutus on yhtä voimakas kuin ensimmäinenkin.

PS: Vaikken ollut teekauppaan sidonnainen silloin kun sitruunaruohoa ostin, niin nyt kirjoittaessani olen Teekauppa Veiströmissä töissä.

Siniherne (Teekauppa Veiström)

IMG_20170310_205300
Sain Teekauppa Veiströmistä pari viikkoa sitten maistiaisiksi siniherneen kukkia. Suhteeni tähän yrttihaudukkeeseen on ollut vähän kaksijakoinen, minkä vuoksi kirjoitankin siitä vasta nyt. Yritän sanallistaa kokemukseni. Kas näin:

Siniherneen kukista haudutettu (ohje on 100 °C, 5 min.) juoma on sinistä. Sellaista oikein kirkkaan ja syvän sinistä. Hauduketta on vaikea juoda ajatellen puhtaasti sen makua. Väri on niin oleellinen osa sitä, miltä jokin maistuu.

Mutta. Olen juonut tätä hauduketta sinisestä mukista, jolloin sen väri katoaa silmistä. Maistellut sitä valkoisesta kupista, oikein sinisen hohtavana. Juonut sitä silmät kiinni.

Ja herneeltähän se vähän maistuu! Juoma on mietoa, lempeää, eikä oikeastaan yhtään yrttistä (sillä tavalla kuin yrttihauduke joskus on vähän turhankin yrttistä, suorastaan niittyistä).

IMG_20170310_210220

Jos en tietäisi tuotteen olevan sinihernettä, maistuisiko se herneeltä? Vaikea sanoa. Maku on joka tapauksessa jopa vähän jauhoinen (syön usein kikhernejauhoista paistettuja lättyjä, ja sen lättytaikinan herneinen tuoksu tuo mieleen tämän juoman maun). Maku on kuitenkin todella hienovarainen. Mitään hernekeittoa ei siis tarvitse pelätä saavansa.

Haudukkeen väriin liittyy myös temppu. En koskaan muista ostaa sitruunaa, joten hedelmäkiposta löytynyt hapan veriappelsiini saa nyt demonstroida tätä happamuuden aiheuttamaa värimuutosta. Muutama pisara veriappelsiinimehua ja kas! tee on violettia. (Sitruunalla olen saanut siitä jopa lähes pinkkiä.)

Ja täytyihän sitä veriappelsiinistakin versiota maistaa. Maku oli hyvä, suorastaan yllättävän hyvä. Siniherne taittaa vähän sitä happamuutta, mutta antaa appelsiinin kuitenkin maistua raikkaana. Pidän tästä juomasta oikeastaan enemmän näin sitruksella höystettynä.

Vaikken oikein osaa elää siniherneen kanssa vielä (en tartu siihen mitenkään päivittäin), se saa kyllä pohtimaan värin mahdollisuuksia. Esimerkiksi viime viikolla olin ystäväni lapsen synttäreillä, joilla tarjolla oli sinistä kakkua ja sinistä sinihernejuomaa. Myös kattaus oli pääsääntöisesti sininen.

17142516_10212450638561429_1445326330_o

Väri herättää kiinnostusta ja tavallaan myös vastustusta. Juomaa on ihanaa maistella kuumana, mutta kylmänä se alkaa puistattaa minua, koska sininen vesi näyttää akvarellisiveltimen pesuvedeltä. (Tämä on vähän naurettavaa, ja yritän opetella pelosta eroon.)

Veriappelsiini oli tämän haudukkeen maustamisessa oikeasti iloinen yllätys! Sitruunalla maustettuun haudukkeeseen verrattuna appelsiini tuo juomaan vähän enemmän makeutta, ja lopputulos on mehumainen mutta ei liian makea.

Siniherneestä on lähiaikoina kirjoittanut myös Uuttaja-blogi.

Ja sitten ne sidonnaisuudet: Sen lisäksi, että sain siniherneen kukat Teekauppa Veiströmistä, olen kaupassa nykyään myös töissä. Näiden tosiasioiden kautta tätä bloggausta tulee siis lukea.