Sakura Sencha (Teemaa)

IMG_20180105_111735

Olen jo kuukausia kaivannut vihreää kirsikkateetä. Vuodenvaihteessa vihdoin ehdin helsinkiläiseen Teemaahan sitä ostamaan: Teemaa myy Sakura Senchaa, jossa on japanilaisen senchan mausteena sokerissa säilöttyjä kirsikanlehtiä ja terälehtiä. Tee on hiukkasen hintavaa (40 grammaa maksaa 13,90 €), mutta sen arvoista.

Jo teenlehdet tuoksuvat niin makean herkullisilta, että niitä tekisi mieli maistaa. Ehkä se johtuu siitä sokerista, mutta myös kirsikan ominaistuoksu on saatu säilymään hyvin. Haudutin teen n. 75-asteiseen veteen, kaksi minuuttia (pakkaus suosittelee haudutusajaksi 1-3 minuuttia, joten aloitin siitä puolivälistä ja vahvuus toimi minulle mainiosti). Kirsikantuoksu tulvii teestä ihanan karvaana ja makeana yhtä aikaa.

Teessä on oikeasti kirsikkainen maku. Kirsikka kuuluu lempimakuihini, mutta sitä on vaikea löytää ilman, että maku on teollisen makea tai hyökkäävän esanssinen. Sakura Senchassa kirsikka on sopivassa suhteessa vihreään teehen. Japanilaisen senchan vahva, umaminen ja hiukan karvas ominaismaku sopii kirsikkaan loistavasti.

Tätä teetä voi hyvin hauduttaa toisenkin kerran. Toisen haudutuksen väri on melkein epätodellisen kirkaan vihreä, ja kirsikanmakuakin löytyy teestä yhä.

Ainut huono puoli tässä teessä on sen kuivattava ominaisuus. Juotuani eilen teetä pari 3,2 dl pannullista aamupäivän aikana join koko loppupäivän vettä, litroittain, mutta mikään ei tuntunut auttavan teen tuottamaan kuivuudentunteeseen. Ehkä tänään jätän juomisen tähän yhteen pannulliseen.

 

Advertisements

Sencha Sakura (Théhuone)

img_20160907_134317

En juuri koskaan juo maustettua teetä (mitä nyt joskus vihreää Earl Greytä). Poikkeuksen tekee kirsikkatee, jota aina hankin, kun edellinen loppuu. Tällä erää kaapissani on Théhuoneen teetä nimeltä Sencha Sakura. Tee sisältää vihreää senchaa, ruusunterälehtiä ja kirsikka-aromia (ei siis kirsikoita ollenkaan).

Tätä teetä kun hauduttaa 3 minuuttia, saa oikeasti kirsikanmakuisen lopputuloksen. Jopa niin voimakkaan, että teen kanssa voi syödä tummaa suklaata ja kuvitella syövänsä kirsikkatäytteistä suklaata, jollaista ei koskaan löydy mistään. Hyvää siis.

Yksi olennainen tapa nauttia kirsikkateetä on muuten haistella teenlehtiä ennen kuin hauduttaa niistä teetä. Tuoksu on huumaava.

Toinen makutee, jota säännöllisesti kaipailen, on luumu. Sen jälkeen kun Teekannen valkoinen luumutee (ihan teepusseina oli myynnissä mm. Prismassa) katosi, en ole löytänyt sille korvaajaa. Nyyh.