The Russe (Terre d’Oc)

IMG_20180711_195845_353

Muistatteko, kun ostin Seinäjoelta Terre d’Ocin mustaa teetä, jossa on mantelia ja pistaasia? Enkös sitten ihastunut siihen niin, että uskalsin ostaa saman vamistajan toisenkin mustan teen.

Ostin tämänkin Valkoinen puu -kahvilasta, eikä siellä (ymmärrettävästi) ole teestä tuoksunäytteitä, joten ostin sen, joka kuulosti herkullisimmalta. Ja sehän oli The Russe, joka sisältää mustaa luomuteetä (sekä kiinalaista että Ceylonin teetä), bergamottia, sitruunaa, appelsiinia ja mandariinia.

Kun purkin avaa, tee tuoksuu huumaavalta. Päällimmäinen tuoksu on bergamotti, mutta haistan myös muut sitrukset. Tuoksussa on vähän makeutta, mutta erityisesti kirpeyttä ja raikkautta.

En ymmärrä, miten nämä teet ovat niin pehmeitä. Haudutusohje pakkauksessa kuulostaa nimittäin siltä, että nyt tulee tervaa: 95-asteinen vesi, 5 minuuttia. Annosteluohjetta ei ole, joten laitoin puolen litran pannuun kaksi teelusikallista teenlehtiä.

Mutta niin vain kävi, että teestä tuli pehmeää. Olen pikkuisen lämmennyt mustalle teelle viime kuukausina, mutta juon sitä edelleen aika harvoin. Nämä Terre d’Ocin teet ovat kuitenkin sellaisia, että näitä juon joka päivä!

Teessä maistuu appelsiini ja sitruuna, ja jälkimaku on vahvan bergamottinen earl grey -teen turvallinen maku. Ja tämä lempeys! Tätä voi juoda vaikka kuinka, eikä kitalakeen tule ollenkaan sitä hapettuneen mustan teen makua, joka minua aina alkaa tökkiä.

Tämä on iloinen tee. Tästä tykkään.

(Samalla retkellä ostin itselleni hätätilanteen teemaljan, eli jonkin pienen, sopivanmuotoisen posliinikipon Halpa-Hallista. Tee muuttuu ihan toiseksi, kun sen juo laakeasta maljasta (verrattuna nyt vaikka kahvimukiin).)

 

 

Advertisements

Ouzbekistan Amande & Pistache (Terre d’Oc)

 

Minulle suositeltiin teenjanoon Seinäjoella Valkoinen puu -kahvilaa. Kävin siellä tänään, ja – mahtavan lounassalaatin lisäksi – löysin sieltä teelistan. Mikä ilo!

Listalta minua alkoi kiinnostaa uzbekistanilainen musta tee, jossa on pistaasipähkinää ja mantelia. Join sitä kupillisen lounaan kanssa, ja päädyin ostamaan teetä myös mukaan. (Ensin vähän epäröin, tuleeko musta tee juoduksi, mutta kun huomasin, että tee mausteineen on luomua, jotenkin tein päätöksen ja ostin sen mukaan.)

Tee on varsin nätissä peltirasiassa, ja ilokseni irtotee on purkissa ilman muovipakkausta. Purkki kertoo teen sisältävän kiinalaista mustaa teetä (mausteet tekevät sekoituksesta uzbekistanilaisen, ei teen alkuperämaa) ja mantelia, pistaasia sekä kehäkukan terälehtiä ja aromia. Haudutusohjeena on 95 astetta ja 5 minuuttia.

Valmistin teetä pannullisen kotona. Sen tuoksu on makea ja vähän maitoinen. Haistan myös paahdetun mantelin.

Maultaan tee on tosi pehmeää eikä yhtään hapettuneen oloista. Makea ja pähkinäinen tee miellyttää myös tällaista vähemmän mustaa teetä juovaa ihmistä. Pannullinen meni jälkiruoaksi että hujahti.

Jos osaat ranskaa, voit lukea lisää teestä sen valmistajan sivuilta.

Maukas Puolukka Vanilja (Teekauppa Veiström)

IMG_20180517_140518

Mustat, maustetut teet kaapissani ovat lähinnä vieraita varten. En itse juo juuri koskaan mustaa teetä.

Valmistin tätä Maukas Puolukka Vanilja -teetä (Teekauppa Veiström) juuri parille ei-teenjuoja-ystävälleni. Reaktiot olivat myönteisiä: “jos tee maistuisi aina tältä, joisin useammin teetä!”

Tee maistuu aina tältä, jos sen valmistuksessa muistaa pari asiaa. Ensinnäkin valmistan mustan(kin) teen aina 80-asteiseen veteen. Vaikka musta tee yleensä kestää lähes kiehuvan veden, haluan välttää kaikkea karvautta sen maussa ja suosin vähän viileämpää vettä. Toiseksi mustaa teetä mitataan sihtiin 4 tl/litra vettä. Kolmanneksi haudutusaika: pääni osaa jo aika omatoimisesti laskea kahden minuutin haudutusajan, mutta kelloa sopii ajan mittaamiseen myös käyttää.

Maukas Puolukka Vanilja -luomutee sisältää mustan teen lisäksi puolukkaa, vaniljaa ja appelsiinia. Olen erityisen iloinen aidosta vaniljasta, sillä vanilja-aromi on usein eläinperäistä ja ällöttävää.

Olen juonut tätä teetä toistuvasti usean vuoden aikana. Sitä on yleensä kotonani jemmassa juurikin vierasvarana.

Tee on siten helppoa, että lähes kaikki pitävät siitä. Se on pehmeää ja vähän makeaa (vanilja) ja pikkuisen marjaisaa (puolukka). Se toimisi varmaan oikein hyvin porttina teemaailmaan sellaselle ihmiselle, joka “ei tykkää teestä”. (Itselleni iskee toisinaan puolukka-vanilja-himo, ja juon teetä runsaat määrät sitruunamuffinssien seurana.)

 

 

 

 

Marjatee (Kupetz Eliseevs)

IMG_20171105_095027

Sain teetä tuliaisena Pietarista, liikkeestä nimeltä Kupetz Eliseevs! Ylläriteet ovat aina mukavia, ja tällä hetkellä erityisen mukavaa oli saada maustettua teetä. Maustettujen teiden peltirasiassani on tällä erää vain vihreää päärynäteetä ja appelsiinioolongia (ja toki sitä vihreää viherminttuteetä, jota juon pannukaupalla joka päivä). Makuvalikoima on siis käynyt vähiin.

Mutta nyt: teetä, jonka sisällys on kerrottu ainoastaan venäjäksi. Ihanaa, ajattelin, onhan minulla venäjä-suomi-sanakirja, ja mikäs se mukavampaa kuin maistella teetä samalla kun selvittää sen kryptistä reseptiä.

Selailin siis sanakirjaa, ja selvisi, että teessä on sekä mustaa että vihreää teetä (kiinnostavaa!) ja mausteena/koristeena kehäkukan ja ruskukan terälehtiä. Kukkien lisäksi teestä löytyy käsitykseni mukaan metsämarja-aromia (koska se tuskin oli metsämiesaromia, vaikka niin olin lukevinani) sekä ruusunmarjaa (nettisanakirja osasi jopa nimetä ruusulajin koiranruusuksi, joka onkin ihan oikea ruusu, jonka marjat ovat syötäviä).

Sitten vain hauduttamaan. Vailla ohjetta valitsin turvallisen tien, eli haudutin teen 80-asteiseen veteen. Mittasin teetä viisi isohkoa teelusikallista litraa kohti, ja haudutin teetä kaksi minuuttia.IMG_20171105_094812

Ensimmäiseksi teestä tulee mieleen puolukka. Mustan ja vihreän teen sekoitus on hämmentävän metsäinen (tai ehkä se on se metsämiesaromi) – sopivasti tumman teen, mutta yhtä aikaa myös vähän ruohoinen maku. Kukanterälehdet ovat teessä enemmän koriste kuin makuaine, joten se, mitä maistan, on marjoja. Makeutta ja kirpeyttä.

Pidän siitä, ettei tee ole liian tummaa ja vahvaa, vaikka siinä sekin puoli on (onhan venäläisen teen toisaalta oltava jossain määrin voimakasta). Pidän teen metsäisyydestä ja samalla jotenkin tutusta mausta. Hyvin suomalaista, ajattelen, vaikka me emme ehkä metsämarjateehen laittaisikaan kukkia koristeeksi.

Metsäteen kukista tulee satukirjamainen fiilis. Sain siitä hyvän syyn käyttää venäläishenkistä teepannuani, joka on ollut kovassa käytössä jo vuosia (mutta viime aikoina hiukkasen jäänyt valurautapannujeni varjoon). Sellainen pannu kuin tee, sen on oltava teenjuojan motto.

 

Vähäkofeiinisten maistelu

20171101_115702301

Päivän teemaisteluni kohteena ovat vähäkofeiiniset (kofeiini poistettu teenlehdistä) musta ja vihreä tee. Assam First Flush TGFOP, vähäkofeiininen ja Kiinalainen Sencha, vähäkofeiininen löytyvät Teekauppa Veiströmistä.

Haudutin teet ohjeen mukaan. Ohje on molemmissa sama: 80-asteinen vesi, kahden minuutin haudutusaika.

Kofeiinin postaminen muuttaa teenlehtiä. Kummankin teelaadun lehdet ovat kuivia ja kevyitä, jotenkin paahdetun näköisiä (vaikkeivät ne paahdettuja olekaan).

Minulla ei ole teen kanssa mitään kofeiiniherkkyyttä, vaikken kahvia voikaan juoda lainkaan. Tee tuntuu luovuttavan kofeiininsa sen verran lempeämmin, etten ole ikinä saanut (vaikka joinakin päivinä teetä aika runsaasti juonkin) siitä kofeiinitärinöitä. Siitä huolimatta vähäkofeiiniselle teelle voi joskus olla tarvetta. Iltateenä, esimerkiksi, voisin kuvitella. IMG_20171101_115922

Näistä kahdesta musta tee yllätti minut täysin. Ensireaktioni oli vau! Tämä assam on hedelmäinen ja raikas tee, ei lainkaan sitä mitä odotin (odotin jotakin vahvaa ja hapanta). Tee on keveää ja tuoksuukin hedelmäiseltä, vähän makealta.

Jos nyt oikein lähden tiukasti analysoimaan teetä tietäen, että siitä puuttuu jotakin, löydän siitä pienen, tunkkaisen jälkimaun. Se voi tosin olla myös kuvitelmaa.

Myöskään vihreää teetä en pystynyt itselläni sokkomaistattamaan, joten tiesin sitä juodessani, että juon nyt teetä, josta kofeiini on poistettu. Tässä teessä huomaan selvemmin jonkin omituisuuden kuin mustassa (ehkä, koska juon yleensä aina vihreää teetä). Jo teenlehtien tuoksu on erikoisen kirpeä.

Valmis tee on voimakkaan oranssia. Siinä on pistävä tuoksu, mutta maku ei sitten olekaan kovin omituinen. Siinä on pientä merellisyyttä ja vähän kirpeyttä, mutta maku on selvästi teenlehtien tuoksua parempi. Jään kyllä kaipaamaan sitä pehmeää, hiukan makeaa ruohoisuutta, joka yleensä senchasta löytyy.

Lyhyesti siis: Mustaa teetä vähemmän juovana ihmisenä tykkäsin tästä mustasta erityisen paljon. Vihreän teen suurkuluttajalle tämä sencha jätti vähän laimean fiiliksen; ei pahaa, muttei mitään erityisherkkuakaan. On kuitenkin kivaa, että kofeiiniherkille löytyy vaihtoehtoja myös teen puolelta, ettei heidän ainoana mahdollisuutenaan ole juoda rooibosta tai yrttihaudukkeita.

Sain nämä maisteluteet Teekauppa Veiströmistä bloggaajan ominaisuudessa. Lisää minusta & mahdollisista sidonnaisuuksistani.

Kofeiinista

Olen viime päivinä kiinnostunut teen kofeiinipitoisuudesta ja siihen vaikuttavista asioista. Aihe on sekava, koska välillä luen jostakin, että mustassa teessä on eniten kofeiinia ja valkoisessa vähiten ja sitten löydän toisen lähteen, joka kertoo, että koska teepensaan kärkisilmuissa on eniten kofeiinia, valkoinen tee on kofeiinipitoisempaa kuin musta.

Tässä listaa asioista, joita olen löytänyt muutamasta lähteestä (eli ajattelen niiden edes lähentelevän totuutta):

  • Jos haluaa mahdollisimman vähäkofeiinista teetä, kannattaa valita paahdettu tee (hojicha) tai tee, jossa on muita teepensaan osia kuin lehtiä (kukicha).
  • Siemenestä kasvaneessa teepensaassa on vähemmän kofeiinia kuin pistokkaana istutetussa (esim. Intiassa ja Afrikassa kasvatetaan paljon pistokkaana istutettuja pensaita).
  • Assamica-teelajissa on enemmän kofeiinia kuin sinensis-lajissa.
  • Japanilaisissa banchassa ja genmaichassa on vähemmän kofeiinia kuin muissa vihreissä teissä.
  • Näivettäminen nostaa teenlehtien kofeiinitasoa.
  • Hapettaminen vähentää teenlehtien kofeiinimäärää.
  • Teepensaan ylimissä lehdissä ja nupuissa on eniten kofeiinia.
  • Kesän sato sisältää enemmän kofeiinia kuin hitaamman kasvukauden sato.
  • Matchassa on runsaasti kofeiinia, samoin gyokurossa (se johtuu mm. varjossa kasvattamisesta, käsittääkseni).
  • Kofeiinia voidaan poistaa teenlehdistä. Se tehdään kuumassa ja paineistetussa hiilidioksidissa uuttamalla (näin jopa 99 % kofeiinista poistuu lehdistä).

Toisaalta. Vaikka sanotaan, että matchassa on enemmän kofeiinia kuin kahvissa, kuka juo kahvia saman verran kuin matchaa (muutaman kulauksen)? Tai vaikka teen kofeiinimäärää sinänsä voisi verrata kahvin kofeiinimäärään, teessä on vastapainoksi rauhoittavia aineita, kuten teaniinia – se tasoittaa kofeiinin vaikutusta. Kofeiini myös imeytyy ihmiseen teestä hitaammin kuin kahvista.

Kahvin ja teen vertaaminen on siis vähän keinotekoista. Ne vaikuttavat eri tavoin, vaikka niissä olisi prikulleen saman verran kofeiinia.

Tulossa: Aion kirjoittaa maistelukokemuksia teestä josta kofeiini on poistettu. Pysykää hollilla.

Lähteitä esim.

http://everyonestea.blogspot.fi/2011/12/which-drink-has-most-caffeine-green-tea.html

http://www.teekauppa.fi/fi/teetietoa/teen-terveysvaikutukset/tee-ja-kofeiini

http://www.chaya.fi/fi/tee-kofeiini-ja-terveys

Christmas Tea (Robert Paulig)


Mustan teen haudutusohjeet ovat usein hämmentäviä. Kuten nyt tämän Pauligin mustan jouluteen: “Kiehauta vesi, anna hautua 5 min”. Tein oman pääni mukaan ja haudutin teetä 2 minuuttia 80-asteisessa vedessä.

Tätä teetä kehuttiin minulle jo viime vuonna, mutta hankkimatta jäi. Nyt siis päädyin teen pariin jo vuoden ajan kertyneellä uteliaisuudella.

Teen tuoksu on mausteinen appelsiini. Teessä onkin appelsiinia monessa muodossa. Sen lisäksi makua tuovat kaneli ja neilikka.

Tee maistuu ensin appelsiinilta. Maku on sopivan sitruksinen, eikä liian makea. Sen jälkeen mausteet luovuttavat lempeän, lämmittävän makunsa.

Kuvittelisin, että kuuma vesi ja pitkä haudutusaika puskisivat mustan pohjateen maun vahvemmin läpi. Pidän kuitenkin siitä, että maistan mausteet ja itse tee jää taustalle. En ikävöi mustan teen happoisuutta yhtään.

Yksinään juotuna näin mausteinen tee käy raskaaksi, mutta kahvipöytään herkkujen seuraksi tee olisi mitä sopivin (muulloinkin kuin jouluna).

Musta Meigui Hongcha Ruusu Tee (Teekauppa Veiström)

IMG_20171015_110014

Tee tuoksuu hämmästyttävän ruusuiselta (kuin astuisi kukkakauppaan). Miksi tämä tuntuu niin nostalgiselta?

Kun maistoin Teekauppa Veiströmin Mustaa Meigui Hongcha Ruusu Teetä ensimmäisen kerran, palasin jonnekin kauas lapsuuteeni. Tuoksuiko silloin kaikkialla ruusu? Juotiinko silloin jossakin minulle tutussa paikassa ruusuteetä? Niin sen täytyy olla, sillä ruusuteen maku tuo todella mieleen jonkin niin kaukaisen, että sitä on vaikea sanoittaa.

Haudutin ruusuteen 80-asteiseen veteen, 2 minuuttia. Ensimmäisessä haudutuksessa mustan teen pieni karvaus tasapainottaa makua. Toinen haudutus on yhä hurjan ruusuinen, mutta samalla äitelämpi, kun pohjateen maku on ensimmäistä haudutusta miedompi. IMG_20171015_105948

Tee on tosiaan villin ruusuinen. Se houkuttelee minua käyttämään romanttisinta teepannuani. Säilytän teetä lasipurkissa samasta syystä: se on kaunista. Ruusunlehdet ovat kuin tähtiä mustan teen yötaivaalla.

Tämä tee tykkää siitä, että sen antaa seistä vähän aikaa pannussa. Se tuntuu rauhoittuvan. Maku laajenee kaikkialle kuin ruusuntuoksu kesäisen sateen jälkeen.

(Nyt menee liian korkealentoiseksi. Paras lopetella tähän.)

PS: sidonnaisuuteni alasivulla Mitä?

Keisarin morsian (Nordqvist)

Vietän aamua ystävän luona, ja valikoin hänen varsin kattavasta teehyllystään muistojen teen: Keisarin morsian (Nordqvist) kuuluu takuulla niihin teesekoituksiin, joita kaikki 90-luvun teenjuojat ovat juoneet.

Keisarin morsiamessa on mustaseljan ja kvittenin aromia sekä appelsiininkuoren ja ananaksen paloja sekä ohdakekukan terälehtiä. Pussin ohjeen mukaan teetä tulisi hauduttaa 4-5 minuuttia, mutta maltillisena ihmisenä haudutin tasan 2 minuuttia (enkä käyttänyt “kiehautettua” vettä vaan vähän viileämpää).

Maku on kuitenkin tunnistettava ja voimakas, suorastaan hunajainen. Itse tee jää aromien alle. Juoma on varsinainen hedelmä-ähky, josta on vaikea erottaa erillisiä mausteita tai mustan teen tyypillistä hapokkuutta. 

Toimii flasbackinä aikaan, jolloin juotiin vain markettiteetä. En innostu.

Yunnan Red Dragon Pearl (Teekauppa Veiström)

img_20170115_110018

Yunnan Red Dragon Pearl on sen verran komea nimi teelle, että onhan sitä kokeiltava. En ole mustan teen ihminen, mutta kanssa-asujani on, joten meillä on useampaa mustaa teetä hyllyssä. Yleensä tuijottelen niitä epäluuloisesti, ja kerran maistettuani hylkään ne takaisin hyllylle.

Nyt Teekauppa Veiströmistä löytyi tällainen helmen muotoon kieputeltu musta tee, josta minäkin innostuin (ensin nimen vuoksi, sitten esteettisistä syistä (katsokaa nyt, miten kauniita nuo helmet ovat!)). Tee on maustamatonta mustaa.

Teen mittaaminen sihtiin: ongelma. Ohje on lusikallisina/litra.Miten mitata lusikalla teetä, joka on palloina? Mittailin sitä lähinnä silmämääräisesti.

Hauduttaminen: tein ohjeen mukaan; 95 °C, 2 minuuttia. Kiinnostavaa kyllä, pakkauksessa luvataan teelle vain yksi haudutuskerta. (Tekee heti mieli hauduttaa sitä toisen kerran ja kokeilla, mitä tapahtuu.)

Juominen: miten musta tee voi olla näin pehmeää? Tästä puuttuu nyt ihan kokonaan se happoisuus, jonka vuoksi en useinkaan mustasta teestä tykkää. Tämä on pehmeää kuin unelma, vaikka maku onkin voimakas. Tee siis maistuu mustalta, mutta vain niiltä osin, kuin musta tee on miellyttävää, lempeää, lohdullista.

Tämä meni suoraan maistamieni mustien teelaatujen kärkeen.

img_20170115_110310