Luomu Vietnam FOP (The of Wehmais)


Muistanette kitkerän kohtaamiseni Luomu Vietnam FOPin kanssa Wehmaisten teehuoneella? Kuten kerroin, ostin teetä myös kotiin, jotta saisin paremman käsityksen siitä, millaista tee hellemmin haudutettuna on.

Koska teellä on ilmeinen taipumus kitkeröityä, olen hauduttanut sitä varoen. Veden lämpötilan pidän alle 80 asteessa ja haudutusajan kahdessa minuutissa.

Näin hauduttaen teestä tulee lempeää ja mietoa, mutta teenlehdissä tuntuva miltei lakritsinen tuoksu löytyy myös mausta. Tee on mausteista, ja siinä on myös pientä sitruksista kirpeyttä.

Nämä maut saisi ehkä vahvemmin esiin kuumemmalla vedellä ja pidemmällä haudutuksella (pakkauksen ohje on 75-85 astetta, haudutusaika 1-3 minuuttia). En kuitenkaan halua tästä yhtään karvaampaa. Tee on täydellistä juuri nyt.

Teestä tulee myös oikein mainio toinen haudutus. Se on voimakkaampi ja selvästi paahteinen. Ensimmäisen pannullisen keveys on poissa.

Taiwan Milk Oolong (TakeT)


Eilen ratkaisin TakeT:n (Jyväskylä) tuoksupurkkien koodit ja löysin haisteltavakseni kaupan oolongit. Taiwan Milk Oolong tuoksuu makean maitokaramelliselta, ja päädyin ostamaan sitä.

Pakkaus kertoo, että teen maku syntyy, kun säässä tapahtuu muutos juuri sadonkorjuun aikaan. Teessä ei siis ole aromeja tai mitään muuta kuin teenlehtien oma maku.

En osaa tulkita TakeT:n pakkausten haudutusohjeita (yksi lusikallinen -minkä kokoinen? mihin määrään vettä?), mutta haudutankin oolongit yleensä gaiwanissa, joten en pannuhaudutusohjetta kaipaakaan. (Gaiwanilla voi kätevästi hauduttaa samat lehdet monta kertaa joutumatta juomaan litroittain teetä.)

Tee on todella ihanan makeaa ja maitoista. Ensimmäinen haudutus on hurmaava ja yllättävän vahva. Toisessa makeus jo vähän tasoittuu, ja tuloksena on maitoinen, luonnollisen makuinen tee.

Lehdet kestävät vielä monta haudutusta. Makeus kuitenkin vähenee, ja teestä löytyy inanen karvautta.

Tee on hyvää ja laadukasta. Ensi kerralla uskallan ostaa sitä enemmän kuin nyt kokeeksi ostamani 50 grammaa (ja kyllä, tätä haluan toistekin).

Sencha Oku-Kirishima (Thehuone), osa 2


Olen viime päivinä kaivannut japanilaisen vihreän teen ihanaa meristä ruohoisuutta. Siihen hätään otin kaapista uudelleen esiin Thehuoneen Sencha Oku-Kirishiman, jota en oikein ymmärtänyt silloin, kun sen ostin.

Nyt tiedän teestä vähän enemmän, ja vaikken vieläkään ole saanut juoda hyvää gyokuroa, tiedän, mitä odottaa, kun teepakkaus lupaa gyokuron kaltaista teetä.

Karttelen tällaisia teelaatuja, jotka eivät kestä yli 60-asteista vettä. Tampereen vesi (ainakin täällä, missä asun) on niin kloorista, että tuollainen vain jokseenkin lämmin vesi jättää teehen vahvan kloorin maun. Toimin sitten niin, että keitän veden, annan sen höyrytä rauhassa, ja haudutan teen, kun vesi on jäähtynyt tarpeeksi. Se parantaa makua (vaikkei teevettä tokikaan saisi keittää).

Haudutin teen siis pannussa: 60 astetta, 2 minuuttia. Lopputulos on voimakkaasti tuoksuva, keltainen tee, joka maistuu hurjan merelliseltä. Tee on jopa ihan pikkuisen suolaista, kuin muistona merivedestä.

Tässä teessä ei ole niin vahvaa kirpeyttä kuin matchassa, mutta jälkimaku on samankaltainen. Tee on jopa niin ruokaisaa, että kolmen desilitran pannullinen on vaikea juoda yhteen menoon.

Olen vähän vaivihkaa oppinut tykkäämään tästä teestä. On aina mukavaa huomata oppineensa uutta, pitämään asioista, jotka joskus olivat lähinnä omituisia.

Antu SFTGFOP1 (The of Wehmais)

Aamu alkaa suloisuudella: Tea House of Wehmaisista (Juva) ostamallani nepalilaisella Antu SFTGFOP1 -teellä. Tämä maustamaton vihreä tee on osoittautunut paljon hintaluokkaansa (9,50 €/100 g) jumalaisemmaksi.

Haudutin teen siten kuin pakkaus ohjeistaa: yksi teelusikallinen teetä per kaksi desiä vettä. Haudutuslämpötilaksi neuvotaan 75-85 astetta ja ajaksi 1-3 minuuttia. Olen todennut, että saan teestä esiin toivomani pehmeyden, kun pitäydyn alle 80 asteessa ja haudutan pari minuuttia.

Ja niin tee on pehmeää kuin poutapilvi. Sen maussa on hitunen hedelmäistä makeutta, eikä lainkaan kirpeyttä tai ruohoisuutta. Tee on hentoa ja kuitenkin maukasta.

Toinen haudutus nostaa teenlehdistä esiin karvautta. Se tuo sopivaa potkua ja palauttaa jalat maahan.

Olen varsin vaikuttunut tästä teestä. Tuntuu, että tässä on ihan kaikkea, mitä teeltä toivoa.

Japanilainen vihreä tee (Cafe Alvar)

Jyväskylän teemaailmassa joitakin vuosia sitten kantapaikakseni muodostui Alvar Aalto -museon yhteydessä toimiva Cafe Alvar. Sittemmin olen käynyt kahvilassa harvemmin, mutta nyt sunnuntaina se oli oivallisesti auki, kun kaipasin paikkaa, jonne asettautua kirjoittamaan.

Cafe Alvarissa on tarjolla viisi irtoteevaihtoehtoa. Valitsin japanilaisen vihreän teen ja asetuin pöytään. Tee tuotiin pöytään mukissa, jossa oli pallosihti.

Teen mukana ei tullut tietoa haudutusajasta, joten teen pystyisi kyllä itse pilaamaan. Veden lämpötila oli kuitenkin sopiva ja teetä oli annosteltu sihtiin oikea määrä. Näin hauduttaminen oli tehty helpoksi – pari minuuttia, ja tempaisin sihdin pois mukista.


Tee oli todella hyvää. Se oli ruohoista ja voimakkaan makuista, vailla mitään turhuuksia. Vaikka söin teen kanssa tummaa suklaata, tee maistui vahvasti.

Cafe Alvarin hyvä puoli on se, että kuppi täyttyy kuumalla vedellä koko ajan, pyytämättä. Niinpä join teestä kolme haudutusta istuessani kirjoittamassa. Kokemus oli hyvä, teeihmiselle paljon peruskahvilaa miellyttävämpi.

Vähän jäi harmittamaan, etten ottanut teen etiketistä tiskillä kuvaa. Nyt en osaa sanoa, minkämerkkinen tee oli kyseessä.

Tesco Finest Green Tea

 

Nyt kuulkaa tartun teepussiin! Kylässä minulle tarjottiin vihreää pussiteetä, tuotenimeltään Tesco Finest Green Tea. Nappasin yhden pussin mukaani maistaakseni sitä uudestaan ihan rauhassa kotona.

Pyramidinmuotoisessa teepussissa on kaksi grammaa ainakin osittain lähes kokonaisen näköisiä vihreän teen lehtiä. Virkistävä poikkeus perinteiseen pussiteepuruun, ajattelen, ja uskallan hauduttaa teetä pakkauksen ohjeen mukaiset kolme minuuttia (lämpötilaan pakkaus ei ota kantaa, mutta pysyttelin tutussa 80 asteessa).

Teestä tulee rohkaisevan vaaleaa. Se tuoksuu hieman kirpeältä.

Tee on mietoa ja lempeää. Maku on hyvä vihreän teen perusmaku – vähän kirpeä ja raikas, ruohomainen.

Ei tämä nyt ole mitään luksusta tai erikoisen ihmeellistä, muttei myöskään karvasta, mautonta, esanssista tai muita pussiteen perinteisiä makukimaroita. Ei siis mikään pahin teenjuojan(kaan) kauhu.

Gyokuro Hiki & Osmantus (Teeleidi)


Teeleidi (Jyväskylä) on muuttanut Kramsunkadulle. Uteliaana menin tänään tutustumaan liikkeen uusiin tiloihin (paikkana on samaan tapaan kaunis, vanha puutalo, kuin se, missä Teeleidin tilat Lutakossakin olivat).

Teehuoneen vastaanotto ja kauppa sijaitsevat samassa tilassa. Huone on suuri. Yhdellä seinustalla on kahvilantiskin oloinen vitriini leivoksineen, toisella seinustalla teet, joista voi haudutettavan teen valita. Kolmannella on sitten kotiin myytäviä teitä suurissa peltipurkeissa.

Koska minulla oli nyt aikaa maistelemiseen, valitsin kahta Mestarin teetä (ne ovat laadukkaampia ja täten myös kalliimpia kuin muut listan teet). Otin maisteluun pannullisen Gyokuro Hiki -nimistä japanilaista, varjossa kasvatettua teetä sekä Osmantus-teetä, jossa on kiinalaisen vihreän teen lisäksi osmanthuksen kukkia. (Googlaamalla opin, että osmanthusta on käytetty jo tuhansia vuosia vihreän teen maustamiseen.)

Aurinkoisena päivänä sisätila tuntui mahdottomalta ajatukselta, joten istahdin terassille. Teehuoneella on suuri puutarha, jossa on myös pöytiä, mutta varjoisa terassi houkutteli enemmän.

Teet saapuivat pöytään kauniissa pannuissa. Aloitin gyokurosta, joka tuoksui ihanan voimakkaasti meräleväiseltä.

Gyokuron luvataan olevan hienostuneen makea tee. Siitä huolimatta tee oli vähän kitkerää, eikä yhtään makeaa. En oikein löytänyt siitä mitään niin erikoisen hienostunutta, kuin sen pitäisi kuulopuheiden perusteella olla. Pyysin teestä myös toisen haudutuksen, mutta se meni jo irvisteltävän kitkeräksi.

Gyokuro on matchan raaka-aine, ja matchamaisuus maussa kyllä tuntuikin. Teessä on myös runsaasti kofeiinia, mikä alkoi miellyttävästi humahtaa päähän toisen pannullisen aikana. (Jätin sitä suurimman osan kyllä juomatta sen karvauden takia.)

Osmantus-tee tuoksui hyvin miedosti. Tee itsessään oli vähän paahteisen makuista, kiinalaista vihreää teetä, jossa kukat tuntuivat lähinnä makeana jälkimakuna. Pyysin myös tästä teestä toisen haudutuksen, ja se kannatti, sillä toinen haudutus oli aromikkaampi, ja teen luonne pääsi siinä paremmin esiin. Tee muistutti etäisesti (mutta olematta yhtään liian makea) hortensianlehdistä haudutettavaa, äärimmäisen makeaa ama chata.

Teeleidin nykyinen koti puutaloalueella Älylässä on ympäristönä romanttinen ja Teeleidille sopiva. Mitä nyt vähän ympärilleni vilkuilin, enemmistö muista asiakkaista tilasi teensä kakkujen kera, ja iltapäivän teehetki kakkuineen istuu kukkivaan puutarhaan hyvin.

Itse olen enemmän “tee teenä”-ihmisiä, joten vähän petyin siihen gyokurokokemukseeni. Ensi kerralla sitten ehkä jotakin teetä niiden leivonnaisten kera.

Korea Daejak Semi-Wild Green (Teekauppa Veiström)

Kiire ei mielessäni istu yhteen teen kanssa, joten olen onnistunut jättämään kirjoittamatta monesta keväällä ajankohtaisesta teestä. Yksi niistä on Korea Daejak Semi-Wild Green, jonka sain bloggaajan ominaisuudessa Teekauppa Veiströmistä jo keväällä.

En muista juoneeni aiemmin korealaista teetä. Lähdin siis tähän teehen ihan puhtaalta pöydältä. Noudatin pannuhaudutuksen ohjetta (70 astetta, 2 minuuttia).

Teenlehtien tuoksu on mausteinen, vähän lakritsinen. Kun kaadan kuuman veden pannuun, lehdet tuoksuvat ihanan paahteisilta ja ruohoisilta.

Tee on hennon sitruunankeltaista. Vaalean värin ei pidä antaa hämätä – maku on voimakas. Tämä on näitä makuja, jotka tuntuvat eniten kitalaessa. Tunne on täyteläinen, jopa ruokaisa.

Tee maistuu paahteiselta ja vähän makealta. Tämä on nyt se paljonpuhuttu umami, ihmisen viides perusmaku: herkullisuus, täyteläisyys. Tee ei kaipaa yhtään mitään.

(Voisin kuvitella että tätä voisi juoda myös ruokajuomana, korostamaan ruoan makuja. Toisaalta tämän kanssa tekee mieli istua kahden, rauhassa, kenenkään häiritsemättä.

Hifistelystä

Tykkään sanoa, että juon teetä, en hifistele. Lainaankin usein Kai Niemisen runoa, jossa hän kirjoittaa jotakin sellaista kuin “en harrasta teetä / juon sitä kolme litraa päivässä” (selasin nyt neljä Niemisen kirjaa läpi, enkä löytänyt runoa, mutta palaan oikean sitaatin kera, kun löydän).

Nyt viikonloppuna hankin itselleni kungfu-teetarjottimen. Se on sellainen kaksikerroksinen tarjotin, jossa on säiliö, jonne voi kaataa esim. gaiwanin lämmitykseen käytetyn veden. Onko nyt aika alkaa puhua hifistelystä?

Teen kanssa pyrin käytännöllisyyteen ja järkevyyteen. Onhan järkevää mitata teen määrä ja tehdä mahdollisimman hyvää teetä (selitin juuri eräälle “tee on niin vaikeaa tehdä oikein”-henkiselle kahvinjuojalle, että kyllähän kahvikin mitataan, kyllähän kahvikin pyritään tekemään oikein).

On myös järkevää omistaa säiliöllinen teetarjotin, jos vaihtoehtona on se, että (ainakin isoa gaiwania käyttäessäni) teetä on pitkin pöytää (kahden desin gaiwanini on jostain syystä erittäin hankala kaatamiseen).

Toisaalta olen esteetikko. On ihanaa, kun teehetki on kaunis.

Tänään juon toisesta gaiwanista Tieguanyin Iron Goddess AAA -oolongia (Teekauppa Veiström) ja toisesta Dong Ding vihreää oolongia (Turun tee ja mauste). Nautin siitä, että saan kaadella lämpimät vedet tarjottimelle.

Dong ding vihreä oolong on perusoolong, ihan hyvä ja maukas, muttei tarjoa suuria variaatioita haudutusten välillä. Tieguanyin Iron Goddess maistuu sen rinnalla tuoreen puunlehtimäiseltä ja yllättävän makealta.

Yritän maistella teetä ainakin toisinaan kahden satseissa, vertaillen. Joskus sitä kautta löytyy uusia keinoja kuvailla teen makua. (Mutta tämän kirjoituksen ei ole tarkoitus olla näiden kahden teen maistelukuvaus.)

Tänään joku vinkkasi minulle töissä (Teekauppa Veiströmissä), että teen maisteluun löytyy myös makukarttoja. Sellainen löytyy esimerkiksi täältä.

En ole yhtään sillä tasolla, että erottaisin puoltakaan noista maun vivahteista (eikä tavoitteeni ole ollakaan). Koko tämän blogin lähtöajatuksena oli kuitenkin oppia kirjoittamaan mausta (en tunne osaavani), joten apu on tervetullut. (Kirjoitan työkseni taiteesta. Olen visuaalinen ihminen.)

Hifistelyn raja haalistuu elämässäni koko ajan. Toisaalta pyrin vain hyvään teehen. Välineurheilulle ei kaikessa ole tarvetta, sillä 700-luvulta peräisin oleva ohje siitä, milloin vesi on sopivan lämpöistä, toimii yhä. Veden lämpötilaa kuvaillaan näin:

pienet kuplat kuin kalan silmät uivat pintaan. (Kirjasta Kakuzo Okakura: Kirja teestä.)

Tällä kuvalla yleensä arvioin veden oikean lämpötilan. Joskus tartun lämpömittariin, joka kertoo, että lämpötila on 79,9 astetta, kun ne pienet kuplat nousevat (80 astetta on hyvä lämpötila useimpien vihreiden teelaatujen hauduttamiseen).

Hifistelyä tuokin saattaa silti olla. Jo se, että kiinnittää huomiota lämpötilaan, eikä keitä vettä, saattaa mennä jonkun mielestä hifistelyn puolelle.

Nyt innostuin kirjoittamaan tätä ja oolongini menivät pilalle. Ei hätää, ei tämä ole aina niin vakavaa. Minulla on aikaa uudelle yritykselle.

Huang Shan Mao Feng (Teepolku)

 

Turun Teepolusta viime vuonna ostamani Huang Shan Mao Feng 2016 AA -niminen vihreä tee on odotellut kaapissa avaamattomana tähän juhannukseen asti. Nyt sen hetki koitti.

Pakkauksen haudutusohje on kiehtova. Teetä mitataan “reipas ruokalusikallinen” kannun koosta riippumatta. Haudutusaika alle puolen litran kannulle on 2 min. ja sitä suuremmalle 3 min.

Uteliaana valitsin sitten 8 desilitran valurautapannuni (viimeviikkoinen löytö kirpputorilta, muuten! oikein mainio, käytännöllinen ja kaunis pannu). Halusin selvitää, eikö teestä tule laihaa, jos teenlehtien määrää ei lisää pannun koon kasvaessa.

Teenlehdet ovat uskomattoman kauniin ruohonvihreitä ja hiukan hedelmäisen tuoksuisia. Reipas ruokalusikallinen siivilään, siis, ja kolmen minuutin haudutus.

Valmis tee on ohuen keltaista. Tuoksu on mieto.

Maultaan tee on jännittävä: makea ja hedelmäinen. Ruohoisuutta on hyvin vähän.

Teestä ei siis tullut mitenkään laihaa. Lopputulos on mitä mainioin, vivahteikas vihreä tee, jolle on ilo antaa aikaa. Ensi kerralla tosin haudutan teen ohjeen mukaan pieneen pannuun ja kokeilen, kumpi lopputulos miellyttää minua enemmän.