Shu Pu’er 1976 (Teekauppa Veiström)


Kupissani on Teekauppa Veiströmin hyllystä löytyvää, vuoden 1976 shu puerhia. Miten tähän on tultu?

Aloitetaan kertomalla vähän shu puerhista. Perinteinen sheng puerh pakataan kakkumuotoon heti, kun teenlehdet on nuudutettu ja kuumennettu ja kuivattu. Tee fermentoituu kakkuna, kun teen luonnolliset bakteerit aloittavat toimintansa. Tee siis kypsyy vasta kakkumuodossa.

Shu puerhia sen sijaan kypsytetään jo irtolehtinä. Teen annetaan fermentoitua kasoissa, ja vasta sen jälkeen tee puristetaan kakuiksi. 

Tänään avaamani vuoden 1976 shu puerh on tiiliskivimuodossa. Kakku oli käärittu bambunlehtiin ja sen ympärille oli kiedottu (nyt jo melko ruostunutta) rautalankaa. 

Rautalangan ja lehtien sisältä paljastui kaunis teekakku. Suuret, kokonaiset teenlehdet erottuvat siitä selvästi.

Irrottelin lehtiä pyöreäpäisellä veitsellä. Se on tehtävä varovasti ja lehtiä rikkomatta, lohkaisten aina kerros kerrallaan lehtiä irti kakusta.

Olen viime aikoina mieltynyt easy gaiwaniin puerhin hauduttamisessa. Siinä on sihti, johon lehdet voi laittaa, ja sen muotoilu mahdollistaa tosi nopean hauduttamisen ja kaatamisen. Puerhistani ei sillä tule vahingossakaan liian vahvaa ja ylipitkään hautunutta.

Laitoin lehtiä sihtiin pari reilua teelusikallista. Käytin tosi kuumaa vettä, lähes kiehuvaa. Huuhtelin lehdet ensin, sitten haudutin niistä teen. Pidin haudutukset alle 10 sekunnin mittaisina.

Teestä tuli yllättävän punaista, lähes ruosteenväristä. Se on myös lempeää. Ei mitään sellaista navettamaista tunnelmaa, kuulkaa. 


Teessä on kuitenkin mukavaa tunkkaisuutta. Sellaista kuin parhaassa mahdollisessa maakellarissa – vähän pistävää, vähän multaista, muttei tukahduttavaa. 

Haudutin teetä ainakin 4 kertaa. Lopulta olisin saanut jo pidentää haudutuksia, teestä alkoi tulla laihaa. 

Märät teenlehdet ovat lähes mustia. Niissä on nostalginen tuoksu, menneen maailman tunnelma.

Kokemus: Kevyempi kuin odotin. Tuoksumuistoja täynnä.

PS Sain teen bloggaajan ominaisuudessa Teekauppa Veiströmistä.

Advertisements

Yixing-savipannu


Varoitus: nyt seuraa hifistelevää pohdintaa teen hauduttamisesta.

Vihreän teen hauduttaminen gaiwanissa on hankalaa. Teenlehtiä livahtaa kannen välistä kuppiin. En oikein edes osaa mitata vihreää teetä gaiwaniin – aina sitä on liikaa tai liian vähän, eikä teestä tule sopivan vahvuista.

Tähän auttaa luokseni eilen päätynyt yixing-savipannu. Olen katsellut videoita teen hauduttamisesta savipannussa ja lukenut aiheesta artikkeleita, joten vain lievää kauhua tuntien otin pannun käyttöön.

Olen löytänyt hurjia ohjeita pannun käyttöönotosta. Yhdessä jopa käskettiin harjata pannu hammasharjalla ja -tahnalla (jotta vahakäsittely saven pinnasta irtoaa). Lähdin kuitenkin liikkeelle vähemmällä tarmolla, ja harjasin pannun ihan tiskiharjalla. Desinfioin pannun kiehuvalla vedellä. Sitten vain hauduttamaan.

Pannun ensiteeksi valikoitui Huang Shan Mao Feng (Teepolku).

Lämmitin pannun kuumalla vedellä. Laitoin lehdet pannuun (pannuni on aika iso, n. 2 dl, joten mittasin lehtiä 4 suurta teelusikallista) ja huuhtelin ne kuumalla vedellä (vesi pannuun, vesi pois). Sitten haudutin teen.

Haudutuksen tulisi olla alle 10 sekunnin mittainen. Logistisista syistä haudutusaika vähän venyi. On nimittäin paljon ajateltavaa:

Ota kansi teepannun päältä

Kaada kuuma vesi pannuun.

Laske kansi takaisin.

Valele pannu ulkopuolelta kuumalla vedellä.

Laske vedenkeitin pöydälle.

Nosta teepannu pöydältä.

Kaada tee kuppiin tai lasikannuun. (Teepannun pienen nokan kautta kaatamiseenkin menee useita sekunteja.)

Nauti!

Teestä tuli heti erinomaista. Teen ominainen raikkaus yhdistyi pannun savisuuteen, ja lopputulos oli mahtava.

Join seuralaiseni kanssa teestä ainakin kuusi haudutusta. Teen maku kirkastui kerta kerralta, ja lopussa odotti aarre: makea, kutitteleva kupillinen. Tee tuntui myös erityisen piristävältä.

Gaiwanillakin hauduttaessa minulle käy usein niin, että yhtäkkiä se ties miten mones haudutus on aivan taivaallinen. Luulen, että ainakin osittain kyse on taitoni vähäisyydestä: olen liian hidas ensimmäisille haudutuksille, ja ne venyvät liian pitkiksi. Tahtini sopii täydellisesti vasta kuudennelle tai seitsemännelle haudutuskerralle.

Se, mikä tässä teepannussa yllätti eniten, on tuoksu. Kun on kaatanut teen pannusta, ja nostaa kantta, kohtaa huumaavan teentuoksun, jollaista en ole ennen kokenut.

Tänään testasin pannussa White Monkey High Grown -teetä (Teekauppa Veiström), ja sekin toimi hyvin. Tuoksu yllätti uudelleen: tämän teen kanssa pannu tuoksuu pähkinäiseltä, lähes suklaiselta.

Savipannussa tulee aina hauduttaa samaa tai samantyyppistä teetä juuri siksi, että teeöljy imeytyy saveen ja muokkaa pannun makua. Siksi mietinkin pitkään, mitä haluan pannussa valmistaa. Päädyin vihreään teehen, koska oolong toimii mielestäni hyvin gaiwanissakin, ja puerhille tämä savipannun intensiivisyys saattaisi olla vähän liikaa. Tai siis minulle; en osaisi hauduttaa puerhia niin nopeasti kuin se pitäisi.

Teepannun muoto vaikuttaa myös siihen, mitä sillä tulisi hauduttaa. Ajattelen kuitenkin realistisesti, että en ehkä huomaisi tässä suurta eroa. Vihreä tee vaatisi ihanteellisesti pienimmän mahdollisen kansiaukon, mutta isompi on helpompi puhdistaa.

(Puhdistaminen tapahtuu tyhjentämällä pannu teenlehdistä ja huuhtelemalla huolellisesti. Ei pesuaineita! Sitten pannun annetaan kuivua.)

Yhtä veden kanssa läträämistähän tämä on. Litra vettä hulahtaa huomaamatta astioiden lämmittämiseen ja teen huuhtelemiseen ja pannun valeluun hauduttamisen aikana. En lähtisi hommaan ilman gongfu-tarjotinta, jonka alla on vesisäiliö (onneksi sain hankituksi sellaisen kesällä).

Pannuni on vähän turhan iso yhdelle hengelle, mutta toisaalta tällaiseen hauduttamisoperaatioon ryhtyminenkin vaatii usein seuraa. Kokemus on kiva jakaa. Nautin kuitenkin erityisesti siitä, että pannuni on muotoa dragon egg, lohikäärmeenmuna.

Jatkoa varmasti seuraa.

Luomu Vietnam FOP (The of Wehmais)


Muistanette kitkerän kohtaamiseni Luomu Vietnam FOPin kanssa Wehmaisten teehuoneella? Kuten kerroin, ostin teetä myös kotiin, jotta saisin paremman käsityksen siitä, millaista tee hellemmin haudutettuna on.

Koska teellä on ilmeinen taipumus kitkeröityä, olen hauduttanut sitä varoen. Veden lämpötilan pidän alle 80 asteessa ja haudutusajan kahdessa minuutissa.

Näin hauduttaen teestä tulee lempeää ja mietoa, mutta teenlehdissä tuntuva miltei lakritsinen tuoksu löytyy myös mausta. Tee on mausteista, ja siinä on myös pientä sitruksista kirpeyttä.

Nämä maut saisi ehkä vahvemmin esiin kuumemmalla vedellä ja pidemmällä haudutuksella (pakkauksen ohje on 75-85 astetta, haudutusaika 1-3 minuuttia). En kuitenkaan halua tästä yhtään karvaampaa. Tee on täydellistä juuri nyt.

Teestä tulee myös oikein mainio toinen haudutus. Se on voimakkaampi ja selvästi paahteinen. Ensimmäisen pannullisen keveys on poissa.

Taiwan Milk Oolong (TakeT)


Eilen ratkaisin TakeT:n (Jyväskylä) tuoksupurkkien koodit ja löysin haisteltavakseni kaupan oolongit. Taiwan Milk Oolong tuoksuu makean maitokaramelliselta, ja päädyin ostamaan sitä.

Pakkaus kertoo, että teen maku syntyy, kun säässä tapahtuu muutos juuri sadonkorjuun aikaan. Teessä ei siis ole aromeja tai mitään muuta kuin teenlehtien oma maku.

En osaa tulkita TakeT:n pakkausten haudutusohjeita (yksi lusikallinen -minkä kokoinen? mihin määrään vettä?), mutta haudutankin oolongit yleensä gaiwanissa, joten en pannuhaudutusohjetta kaipaakaan. (Gaiwanilla voi kätevästi hauduttaa samat lehdet monta kertaa joutumatta juomaan litroittain teetä.)

Tee on todella ihanan makeaa ja maitoista. Ensimmäinen haudutus on hurmaava ja yllättävän vahva. Toisessa makeus jo vähän tasoittuu, ja tuloksena on maitoinen, luonnollisen makuinen tee.

Lehdet kestävät vielä monta haudutusta. Makeus kuitenkin vähenee, ja teestä löytyy inanen karvautta.

Tee on hyvää ja laadukasta. Ensi kerralla uskallan ostaa sitä enemmän kuin nyt kokeeksi ostamani 50 grammaa (ja kyllä, tätä haluan toistekin).

Sencha Oku-Kirishima (Thehuone), osa 2


Olen viime päivinä kaivannut japanilaisen vihreän teen ihanaa meristä ruohoisuutta. Siihen hätään otin kaapista uudelleen esiin Thehuoneen Sencha Oku-Kirishiman, jota en oikein ymmärtänyt silloin, kun sen ostin.

Nyt tiedän teestä vähän enemmän, ja vaikken vieläkään ole saanut juoda hyvää gyokuroa, tiedän, mitä odottaa, kun teepakkaus lupaa gyokuron kaltaista teetä.

Karttelen tällaisia teelaatuja, jotka eivät kestä yli 60-asteista vettä. Tampereen vesi (ainakin täällä, missä asun) on niin kloorista, että tuollainen vain jokseenkin lämmin vesi jättää teehen vahvan kloorin maun. Toimin sitten niin, että keitän veden, annan sen höyrytä rauhassa, ja haudutan teen, kun vesi on jäähtynyt tarpeeksi. Se parantaa makua (vaikkei teevettä tokikaan saisi keittää).

Haudutin teen siis pannussa: 60 astetta, 2 minuuttia. Lopputulos on voimakkaasti tuoksuva, keltainen tee, joka maistuu hurjan merelliseltä. Tee on jopa ihan pikkuisen suolaista, kuin muistona merivedestä.

Tässä teessä ei ole niin vahvaa kirpeyttä kuin matchassa, mutta jälkimaku on samankaltainen. Tee on jopa niin ruokaisaa, että kolmen desilitran pannullinen on vaikea juoda yhteen menoon.

Olen vähän vaivihkaa oppinut tykkäämään tästä teestä. On aina mukavaa huomata oppineensa uutta, pitämään asioista, jotka joskus olivat lähinnä omituisia.

Antu SFTGFOP1 (The of Wehmais)

Aamu alkaa suloisuudella: Tea House of Wehmaisista (Juva) ostamallani nepalilaisella Antu SFTGFOP1 -teellä. Tämä maustamaton vihreä tee on osoittautunut paljon hintaluokkaansa (9,50 €/100 g) jumalaisemmaksi.

Haudutin teen siten kuin pakkaus ohjeistaa: yksi teelusikallinen teetä per kaksi desiä vettä. Haudutuslämpötilaksi neuvotaan 75-85 astetta ja ajaksi 1-3 minuuttia. Olen todennut, että saan teestä esiin toivomani pehmeyden, kun pitäydyn alle 80 asteessa ja haudutan pari minuuttia.

Ja niin tee on pehmeää kuin poutapilvi. Sen maussa on hitunen hedelmäistä makeutta, eikä lainkaan kirpeyttä tai ruohoisuutta. Tee on hentoa ja kuitenkin maukasta.

Toinen haudutus nostaa teenlehdistä esiin karvautta. Se tuo sopivaa potkua ja palauttaa jalat maahan.

Olen varsin vaikuttunut tästä teestä. Tuntuu, että tässä on ihan kaikkea, mitä teeltä toivoa.

Japanilainen vihreä tee (Cafe Alvar)

Jyväskylän teemaailmassa joitakin vuosia sitten kantapaikakseni muodostui Alvar Aalto -museon yhteydessä toimiva Cafe Alvar. Sittemmin olen käynyt kahvilassa harvemmin, mutta nyt sunnuntaina se oli oivallisesti auki, kun kaipasin paikkaa, jonne asettautua kirjoittamaan.

Cafe Alvarissa on tarjolla viisi irtoteevaihtoehtoa. Valitsin japanilaisen vihreän teen ja asetuin pöytään. Tee tuotiin pöytään mukissa, jossa oli pallosihti.

Teen mukana ei tullut tietoa haudutusajasta, joten teen pystyisi kyllä itse pilaamaan. Veden lämpötila oli kuitenkin sopiva ja teetä oli annosteltu sihtiin oikea määrä. Näin hauduttaminen oli tehty helpoksi – pari minuuttia, ja tempaisin sihdin pois mukista.


Tee oli todella hyvää. Se oli ruohoista ja voimakkaan makuista, vailla mitään turhuuksia. Vaikka söin teen kanssa tummaa suklaata, tee maistui vahvasti.

Cafe Alvarin hyvä puoli on se, että kuppi täyttyy kuumalla vedellä koko ajan, pyytämättä. Niinpä join teestä kolme haudutusta istuessani kirjoittamassa. Kokemus oli hyvä, teeihmiselle paljon peruskahvilaa miellyttävämpi.

Vähän jäi harmittamaan, etten ottanut teen etiketistä tiskillä kuvaa. Nyt en osaa sanoa, minkämerkkinen tee oli kyseessä.

Tesco Finest Green Tea

 

Nyt kuulkaa tartun teepussiin! Kylässä minulle tarjottiin vihreää pussiteetä, tuotenimeltään Tesco Finest Green Tea. Nappasin yhden pussin mukaani maistaakseni sitä uudestaan ihan rauhassa kotona.

Pyramidinmuotoisessa teepussissa on kaksi grammaa ainakin osittain lähes kokonaisen näköisiä vihreän teen lehtiä. Virkistävä poikkeus perinteiseen pussiteepuruun, ajattelen, ja uskallan hauduttaa teetä pakkauksen ohjeen mukaiset kolme minuuttia (lämpötilaan pakkaus ei ota kantaa, mutta pysyttelin tutussa 80 asteessa).

Teestä tulee rohkaisevan vaaleaa. Se tuoksuu hieman kirpeältä.

Tee on mietoa ja lempeää. Maku on hyvä vihreän teen perusmaku – vähän kirpeä ja raikas, ruohomainen.

Ei tämä nyt ole mitään luksusta tai erikoisen ihmeellistä, muttei myöskään karvasta, mautonta, esanssista tai muita pussiteen perinteisiä makukimaroita. Ei siis mikään pahin teenjuojan(kaan) kauhu.

Gyokuro Hiki & Osmantus (Teeleidi)


Teeleidi (Jyväskylä) on muuttanut Kramsunkadulle. Uteliaana menin tänään tutustumaan liikkeen uusiin tiloihin (paikkana on samaan tapaan kaunis, vanha puutalo, kuin se, missä Teeleidin tilat Lutakossakin olivat).

Teehuoneen vastaanotto ja kauppa sijaitsevat samassa tilassa. Huone on suuri. Yhdellä seinustalla on kahvilantiskin oloinen vitriini leivoksineen, toisella seinustalla teet, joista voi haudutettavan teen valita. Kolmannella on sitten kotiin myytäviä teitä suurissa peltipurkeissa.

Koska minulla oli nyt aikaa maistelemiseen, valitsin kahta Mestarin teetä (ne ovat laadukkaampia ja täten myös kalliimpia kuin muut listan teet). Otin maisteluun pannullisen Gyokuro Hiki -nimistä japanilaista, varjossa kasvatettua teetä sekä Osmantus-teetä, jossa on kiinalaisen vihreän teen lisäksi osmanthuksen kukkia. (Googlaamalla opin, että osmanthusta on käytetty jo tuhansia vuosia vihreän teen maustamiseen.)

Aurinkoisena päivänä sisätila tuntui mahdottomalta ajatukselta, joten istahdin terassille. Teehuoneella on suuri puutarha, jossa on myös pöytiä, mutta varjoisa terassi houkutteli enemmän.

Teet saapuivat pöytään kauniissa pannuissa. Aloitin gyokurosta, joka tuoksui ihanan voimakkaasti meräleväiseltä.

Gyokuron luvataan olevan hienostuneen makea tee. Siitä huolimatta tee oli vähän kitkerää, eikä yhtään makeaa. En oikein löytänyt siitä mitään niin erikoisen hienostunutta, kuin sen pitäisi kuulopuheiden perusteella olla. Pyysin teestä myös toisen haudutuksen, mutta se meni jo irvisteltävän kitkeräksi.

Gyokuro on matchan raaka-aine, ja matchamaisuus maussa kyllä tuntuikin. Teessä on myös runsaasti kofeiinia, mikä alkoi miellyttävästi humahtaa päähän toisen pannullisen aikana. (Jätin sitä suurimman osan kyllä juomatta sen karvauden takia.)

Osmantus-tee tuoksui hyvin miedosti. Tee itsessään oli vähän paahteisen makuista, kiinalaista vihreää teetä, jossa kukat tuntuivat lähinnä makeana jälkimakuna. Pyysin myös tästä teestä toisen haudutuksen, ja se kannatti, sillä toinen haudutus oli aromikkaampi, ja teen luonne pääsi siinä paremmin esiin. Tee muistutti etäisesti (mutta olematta yhtään liian makea) hortensianlehdistä haudutettavaa, äärimmäisen makeaa ama chata.

Teeleidin nykyinen koti puutaloalueella Älylässä on ympäristönä romanttinen ja Teeleidille sopiva. Mitä nyt vähän ympärilleni vilkuilin, enemmistö muista asiakkaista tilasi teensä kakkujen kera, ja iltapäivän teehetki kakkuineen istuu kukkivaan puutarhaan hyvin.

Itse olen enemmän “tee teenä”-ihmisiä, joten vähän petyin siihen gyokurokokemukseeni. Ensi kerralla sitten ehkä jotakin teetä niiden leivonnaisten kera.

Korea Daejak Semi-Wild Green (Teekauppa Veiström)

Kiire ei mielessäni istu yhteen teen kanssa, joten olen onnistunut jättämään kirjoittamatta monesta keväällä ajankohtaisesta teestä. Yksi niistä on Korea Daejak Semi-Wild Green, jonka sain bloggaajan ominaisuudessa Teekauppa Veiströmistä jo keväällä.

En muista juoneeni aiemmin korealaista teetä. Lähdin siis tähän teehen ihan puhtaalta pöydältä. Noudatin pannuhaudutuksen ohjetta (70 astetta, 2 minuuttia).

Teenlehtien tuoksu on mausteinen, vähän lakritsinen. Kun kaadan kuuman veden pannuun, lehdet tuoksuvat ihanan paahteisilta ja ruohoisilta.

Tee on hennon sitruunankeltaista. Vaalean värin ei pidä antaa hämätä – maku on voimakas. Tämä on näitä makuja, jotka tuntuvat eniten kitalaessa. Tunne on täyteläinen, jopa ruokaisa.

Tee maistuu paahteiselta ja vähän makealta. Tämä on nyt se paljonpuhuttu umami, ihmisen viides perusmaku: herkullisuus, täyteläisyys. Tee ei kaipaa yhtään mitään.

(Voisin kuvitella että tätä voisi juoda myös ruokajuomana, korostamaan ruoan makuja. Toisaalta tämän kanssa tekee mieli istua kahden, rauhassa, kenenkään häiritsemättä.