Tit Koon Yum 


Tämän Tit koon yum -oolongin olen ostanut jostakin kiinalaisten elintarvikkeiden kaupasta. Hintalapussa luki Iron Buddha, joten kuka voisi vastustaa? 

Teenlehdet ovat hiukan nahkeita ja tuoksuvat makean paahteisilta. Olen enimmäkseen hauduttanut tätä teetä pannussa (vesi: 80 astetta, aika: 2 minuuttia), ja sellaiseen varsin voimakkaan makuinen tee sopiikin hyvin. Tänään testaan teen gongfu-hauduttamista, jossa lopputulos on vielä paljon vahvemman makuinen.

Valmis tee on väriltään kuin sulaa kultaa. Se tuoksuu hieman karvaalta (luin jostakin määritelmän, että Tit koon yumin tuoksu on kuin kahvin ja teen sekoitus, ja siinä tosiaan on jotakin sellaista. Makeaa ja karvasta). 

Maku on nahkainen (ja niin selvästi, että näinkin huono makujen analysoija kuin minä huomaa sen heti). Tee on pikkuisen makeaa, vahvaa ja lähes syötävän tuntuista. Suuhun jää hedelmäinen jälkimaku.

Tit koon yum -purnukka on yksi niistä, joita on jäänyt teekaappiini pyörimään. Olen huono käyttämään teet loppuun. Kun pussin/purkin pohjalla on 1-2 cm teenlehtiä, kiinnostukseni päättyy ja tee katoaa kaapin perukoille.

Yritän nyt ryhdistäytyä tässä ja kunnioittaa teenlehtiä loppuun asti. Hauduttelen näitä viimeisiä nyt joka päivä, yksi kerrallaan pois. Tit koon yum on yllättäen varsin sopiva talvitee. Tällainen vahva, lähes mausteinen maku piristää marraskuuta. 

Advertisements

Vähäkofeiinisten maistelu

20171101_115702301

Päivän teemaisteluni kohteena ovat vähäkofeiiniset (kofeiini poistettu teenlehdistä) musta ja vihreä tee. Assam First Flush TGFOP, vähäkofeiininen ja Kiinalainen Sencha, vähäkofeiininen löytyvät Teekauppa Veiströmistä.

Haudutin teet ohjeen mukaan. Ohje on molemmissa sama: 80-asteinen vesi, kahden minuutin haudutusaika.

Kofeiinin postaminen muuttaa teenlehtiä. Kummankin teelaadun lehdet ovat kuivia ja kevyitä, jotenkin paahdetun näköisiä (vaikkeivät ne paahdettuja olekaan).

Minulla ei ole teen kanssa mitään kofeiiniherkkyyttä, vaikken kahvia voikaan juoda lainkaan. Tee tuntuu luovuttavan kofeiininsa sen verran lempeämmin, etten ole ikinä saanut (vaikka joinakin päivinä teetä aika runsaasti juonkin) siitä kofeiinitärinöitä. Siitä huolimatta vähäkofeiiniselle teelle voi joskus olla tarvetta. Iltateenä, esimerkiksi, voisin kuvitella. IMG_20171101_115922

Näistä kahdesta musta tee yllätti minut täysin. Ensireaktioni oli vau! Tämä assam on hedelmäinen ja raikas tee, ei lainkaan sitä mitä odotin (odotin jotakin vahvaa ja hapanta). Tee on keveää ja tuoksuukin hedelmäiseltä, vähän makealta.

Jos nyt oikein lähden tiukasti analysoimaan teetä tietäen, että siitä puuttuu jotakin, löydän siitä pienen, tunkkaisen jälkimaun. Se voi tosin olla myös kuvitelmaa.

Myöskään vihreää teetä en pystynyt itselläni sokkomaistattamaan, joten tiesin sitä juodessani, että juon nyt teetä, josta kofeiini on poistettu. Tässä teessä huomaan selvemmin jonkin omituisuuden kuin mustassa (ehkä, koska juon yleensä aina vihreää teetä). Jo teenlehtien tuoksu on erikoisen kirpeä.

Valmis tee on voimakkaan oranssia. Siinä on pistävä tuoksu, mutta maku ei sitten olekaan kovin omituinen. Siinä on pientä merellisyyttä ja vähän kirpeyttä, mutta maku on selvästi teenlehtien tuoksua parempi. Jään kyllä kaipaamaan sitä pehmeää, hiukan makeaa ruohoisuutta, joka yleensä senchasta löytyy.

Lyhyesti siis: Mustaa teetä vähemmän juovana ihmisenä tykkäsin tästä mustasta erityisen paljon. Vihreän teen suurkuluttajalle tämä sencha jätti vähän laimean fiiliksen; ei pahaa, muttei mitään erityisherkkuakaan. On kuitenkin kivaa, että kofeiiniherkille löytyy vaihtoehtoja myös teen puolelta, ettei heidän ainoana mahdollisuutenaan ole juoda rooibosta tai yrttihaudukkeita.

Sain nämä maisteluteet Teekauppa Veiströmistä bloggaajan ominaisuudessa. Lisää minusta & mahdollisista sidonnaisuuksistani.

Shu Pu’er 1976 (Teekauppa Veiström)


Kupissani on Teekauppa Veiströmin hyllystä löytyvää, vuoden 1976 shu puerhia. Miten tähän on tultu?

Aloitetaan kertomalla vähän shu puerhista. Perinteinen sheng puerh pakataan kakkumuotoon heti, kun teenlehdet on nuudutettu ja kuumennettu ja kuivattu. Tee fermentoituu kakkuna, kun teen luonnolliset bakteerit aloittavat toimintansa. Tee siis kypsyy vasta kakkumuodossa.

Shu puerhia sen sijaan kypsytetään jo irtolehtinä. Teen annetaan fermentoitua kasoissa, ja vasta sen jälkeen tee puristetaan kakuiksi. 

Tänään avaamani vuoden 1976 shu puerh on tiiliskivimuodossa. Kakku oli käärittu bambunlehtiin ja sen ympärille oli kiedottu (nyt jo melko ruostunutta) rautalankaa. 

Rautalangan ja lehtien sisältä paljastui kaunis teekakku. Suuret, kokonaiset teenlehdet erottuvat siitä selvästi.

Irrottelin lehtiä pyöreäpäisellä veitsellä. Se on tehtävä varovasti ja lehtiä rikkomatta, lohkaisten aina kerros kerrallaan lehtiä irti kakusta.

Olen viime aikoina mieltynyt easy gaiwaniin puerhin hauduttamisessa. Siinä on sihti, johon lehdet voi laittaa, ja sen muotoilu mahdollistaa tosi nopean hauduttamisen ja kaatamisen. Puerhistani ei sillä tule vahingossakaan liian vahvaa ja ylipitkään hautunutta.

Laitoin lehtiä sihtiin pari reilua teelusikallista. Käytin tosi kuumaa vettä, lähes kiehuvaa. Huuhtelin lehdet ensin, sitten haudutin niistä teen. Pidin haudutukset alle 10 sekunnin mittaisina.

Teestä tuli yllättävän punaista, lähes ruosteenväristä. Se on myös lempeää. Ei mitään sellaista navettamaista tunnelmaa, kuulkaa. 


Teessä on kuitenkin mukavaa tunkkaisuutta. Sellaista kuin parhaassa mahdollisessa maakellarissa – vähän pistävää, vähän multaista, muttei tukahduttavaa. 

Haudutin teetä ainakin 4 kertaa. Lopulta olisin saanut jo pidentää haudutuksia, teestä alkoi tulla laihaa. 

Märät teenlehdet ovat lähes mustia. Niissä on nostalginen tuoksu, menneen maailman tunnelma.

Kokemus: Kevyempi kuin odotin. Tuoksumuistoja täynnä.

PS Sain teen bloggaajan ominaisuudessa Teekauppa Veiströmistä.

Yixing-savipannu


Varoitus: nyt seuraa hifistelevää pohdintaa teen hauduttamisesta.

Vihreän teen hauduttaminen gaiwanissa on hankalaa. Teenlehtiä livahtaa kannen välistä kuppiin. En oikein edes osaa mitata vihreää teetä gaiwaniin – aina sitä on liikaa tai liian vähän, eikä teestä tule sopivan vahvuista.

Tähän auttaa luokseni eilen päätynyt yixing-savipannu. Olen katsellut videoita teen hauduttamisesta savipannussa ja lukenut aiheesta artikkeleita, joten vain lievää kauhua tuntien otin pannun käyttöön.

Olen löytänyt hurjia ohjeita pannun käyttöönotosta. Yhdessä jopa käskettiin harjata pannu hammasharjalla ja -tahnalla (jotta vahakäsittely saven pinnasta irtoaa). Lähdin kuitenkin liikkeelle vähemmällä tarmolla, ja harjasin pannun ihan tiskiharjalla. Desinfioin pannun kiehuvalla vedellä. Sitten vain hauduttamaan.

Pannun ensiteeksi valikoitui Huang Shan Mao Feng (Teepolku).

Lämmitin pannun kuumalla vedellä. Laitoin lehdet pannuun (pannuni on aika iso, n. 2 dl, joten mittasin lehtiä 4 suurta teelusikallista) ja huuhtelin ne kuumalla vedellä (vesi pannuun, vesi pois). Sitten haudutin teen.

Haudutuksen tulisi olla alle 10 sekunnin mittainen. Logistisista syistä haudutusaika vähän venyi. On nimittäin paljon ajateltavaa:

Ota kansi teepannun päältä

Kaada kuuma vesi pannuun.

Laske kansi takaisin.

Valele pannu ulkopuolelta kuumalla vedellä.

Laske vedenkeitin pöydälle.

Nosta teepannu pöydältä.

Kaada tee kuppiin tai lasikannuun. (Teepannun pienen nokan kautta kaatamiseenkin menee useita sekunteja.)

Nauti!

Teestä tuli heti erinomaista. Teen ominainen raikkaus yhdistyi pannun savisuuteen, ja lopputulos oli mahtava.

Join seuralaiseni kanssa teestä ainakin kuusi haudutusta. Teen maku kirkastui kerta kerralta, ja lopussa odotti aarre: makea, kutitteleva kupillinen. Tee tuntui myös erityisen piristävältä.

Gaiwanillakin hauduttaessa minulle käy usein niin, että yhtäkkiä se ties miten mones haudutus on aivan taivaallinen. Luulen, että ainakin osittain kyse on taitoni vähäisyydestä: olen liian hidas ensimmäisille haudutuksille, ja ne venyvät liian pitkiksi. Tahtini sopii täydellisesti vasta kuudennelle tai seitsemännelle haudutuskerralle.

Se, mikä tässä teepannussa yllätti eniten, on tuoksu. Kun on kaatanut teen pannusta, ja nostaa kantta, kohtaa huumaavan teentuoksun, jollaista en ole ennen kokenut.

Tänään testasin pannussa White Monkey High Grown -teetä (Teekauppa Veiström), ja sekin toimi hyvin. Tuoksu yllätti uudelleen: tämän teen kanssa pannu tuoksuu pähkinäiseltä, lähes suklaiselta.

Savipannussa tulee aina hauduttaa samaa tai samantyyppistä teetä juuri siksi, että teeöljy imeytyy saveen ja muokkaa pannun makua. Siksi mietinkin pitkään, mitä haluan pannussa valmistaa. Päädyin vihreään teehen, koska oolong toimii mielestäni hyvin gaiwanissakin, ja puerhille tämä savipannun intensiivisyys saattaisi olla vähän liikaa. Tai siis minulle; en osaisi hauduttaa puerhia niin nopeasti kuin se pitäisi.

Teepannun muoto vaikuttaa myös siihen, mitä sillä tulisi hauduttaa. Ajattelen kuitenkin realistisesti, että en ehkä huomaisi tässä suurta eroa. Vihreä tee vaatisi ihanteellisesti pienimmän mahdollisen kansiaukon, mutta isompi on helpompi puhdistaa.

(Puhdistaminen tapahtuu tyhjentämällä pannu teenlehdistä ja huuhtelemalla huolellisesti. Ei pesuaineita! Sitten pannun annetaan kuivua.)

Yhtä veden kanssa läträämistähän tämä on. Litra vettä hulahtaa huomaamatta astioiden lämmittämiseen ja teen huuhtelemiseen ja pannun valeluun hauduttamisen aikana. En lähtisi hommaan ilman gongfu-tarjotinta, jonka alla on vesisäiliö (onneksi sain hankituksi sellaisen kesällä).

Pannuni on vähän turhan iso yhdelle hengelle, mutta toisaalta tällaiseen hauduttamisoperaatioon ryhtyminenkin vaatii usein seuraa. Kokemus on kiva jakaa. Nautin kuitenkin erityisesti siitä, että pannuni on muotoa dragon egg, lohikäärmeenmuna.

Jatkoa varmasti seuraa.

Luomu Vietnam FOP (The of Wehmais)


Muistanette kitkerän kohtaamiseni Luomu Vietnam FOPin kanssa Wehmaisten teehuoneella? Kuten kerroin, ostin teetä myös kotiin, jotta saisin paremman käsityksen siitä, millaista tee hellemmin haudutettuna on.

Koska teellä on ilmeinen taipumus kitkeröityä, olen hauduttanut sitä varoen. Veden lämpötilan pidän alle 80 asteessa ja haudutusajan kahdessa minuutissa.

Näin hauduttaen teestä tulee lempeää ja mietoa, mutta teenlehdissä tuntuva miltei lakritsinen tuoksu löytyy myös mausta. Tee on mausteista, ja siinä on myös pientä sitruksista kirpeyttä.

Nämä maut saisi ehkä vahvemmin esiin kuumemmalla vedellä ja pidemmällä haudutuksella (pakkauksen ohje on 75-85 astetta, haudutusaika 1-3 minuuttia). En kuitenkaan halua tästä yhtään karvaampaa. Tee on täydellistä juuri nyt.

Teestä tulee myös oikein mainio toinen haudutus. Se on voimakkaampi ja selvästi paahteinen. Ensimmäisen pannullisen keveys on poissa.

Taiwan Milk Oolong (TakeT)


Eilen ratkaisin TakeT:n (Jyväskylä) tuoksupurkkien koodit ja löysin haisteltavakseni kaupan oolongit. Taiwan Milk Oolong tuoksuu makean maitokaramelliselta, ja päädyin ostamaan sitä.

Pakkaus kertoo, että teen maku syntyy, kun säässä tapahtuu muutos juuri sadonkorjuun aikaan. Teessä ei siis ole aromeja tai mitään muuta kuin teenlehtien oma maku.

En osaa tulkita TakeT:n pakkausten haudutusohjeita (yksi lusikallinen -minkä kokoinen? mihin määrään vettä?), mutta haudutankin oolongit yleensä gaiwanissa, joten en pannuhaudutusohjetta kaipaakaan. (Gaiwanilla voi kätevästi hauduttaa samat lehdet monta kertaa joutumatta juomaan litroittain teetä.)

Tee on todella ihanan makeaa ja maitoista. Ensimmäinen haudutus on hurmaava ja yllättävän vahva. Toisessa makeus jo vähän tasoittuu, ja tuloksena on maitoinen, luonnollisen makuinen tee.

Lehdet kestävät vielä monta haudutusta. Makeus kuitenkin vähenee, ja teestä löytyy inanen karvautta.

Tee on hyvää ja laadukasta. Ensi kerralla uskallan ostaa sitä enemmän kuin nyt kokeeksi ostamani 50 grammaa (ja kyllä, tätä haluan toistekin).

Sencha Oku-Kirishima (Thehuone), osa 2


Olen viime päivinä kaivannut japanilaisen vihreän teen ihanaa meristä ruohoisuutta. Siihen hätään otin kaapista uudelleen esiin Thehuoneen Sencha Oku-Kirishiman, jota en oikein ymmärtänyt silloin, kun sen ostin.

Nyt tiedän teestä vähän enemmän, ja vaikken vieläkään ole saanut juoda hyvää gyokuroa, tiedän, mitä odottaa, kun teepakkaus lupaa gyokuron kaltaista teetä.

Karttelen tällaisia teelaatuja, jotka eivät kestä yli 60-asteista vettä. Tampereen vesi (ainakin täällä, missä asun) on niin kloorista, että tuollainen vain jokseenkin lämmin vesi jättää teehen vahvan kloorin maun. Toimin sitten niin, että keitän veden, annan sen höyrytä rauhassa, ja haudutan teen, kun vesi on jäähtynyt tarpeeksi. Se parantaa makua (vaikkei teevettä tokikaan saisi keittää).

Haudutin teen siis pannussa: 60 astetta, 2 minuuttia. Lopputulos on voimakkaasti tuoksuva, keltainen tee, joka maistuu hurjan merelliseltä. Tee on jopa ihan pikkuisen suolaista, kuin muistona merivedestä.

Tässä teessä ei ole niin vahvaa kirpeyttä kuin matchassa, mutta jälkimaku on samankaltainen. Tee on jopa niin ruokaisaa, että kolmen desilitran pannullinen on vaikea juoda yhteen menoon.

Olen vähän vaivihkaa oppinut tykkäämään tästä teestä. On aina mukavaa huomata oppineensa uutta, pitämään asioista, jotka joskus olivat lähinnä omituisia.

Antu SFTGFOP1 (The of Wehmais)

Aamu alkaa suloisuudella: Tea House of Wehmaisista (Juva) ostamallani nepalilaisella Antu SFTGFOP1 -teellä. Tämä maustamaton vihreä tee on osoittautunut paljon hintaluokkaansa (9,50 €/100 g) jumalaisemmaksi.

Haudutin teen siten kuin pakkaus ohjeistaa: yksi teelusikallinen teetä per kaksi desiä vettä. Haudutuslämpötilaksi neuvotaan 75-85 astetta ja ajaksi 1-3 minuuttia. Olen todennut, että saan teestä esiin toivomani pehmeyden, kun pitäydyn alle 80 asteessa ja haudutan pari minuuttia.

Ja niin tee on pehmeää kuin poutapilvi. Sen maussa on hitunen hedelmäistä makeutta, eikä lainkaan kirpeyttä tai ruohoisuutta. Tee on hentoa ja kuitenkin maukasta.

Toinen haudutus nostaa teenlehdistä esiin karvautta. Se tuo sopivaa potkua ja palauttaa jalat maahan.

Olen varsin vaikuttunut tästä teestä. Tuntuu, että tässä on ihan kaikkea, mitä teeltä toivoa.

Japanilainen vihreä tee (Cafe Alvar)

Jyväskylän teemaailmassa joitakin vuosia sitten kantapaikakseni muodostui Alvar Aalto -museon yhteydessä toimiva Cafe Alvar. Sittemmin olen käynyt kahvilassa harvemmin, mutta nyt sunnuntaina se oli oivallisesti auki, kun kaipasin paikkaa, jonne asettautua kirjoittamaan.

Cafe Alvarissa on tarjolla viisi irtoteevaihtoehtoa. Valitsin japanilaisen vihreän teen ja asetuin pöytään. Tee tuotiin pöytään mukissa, jossa oli pallosihti.

Teen mukana ei tullut tietoa haudutusajasta, joten teen pystyisi kyllä itse pilaamaan. Veden lämpötila oli kuitenkin sopiva ja teetä oli annosteltu sihtiin oikea määrä. Näin hauduttaminen oli tehty helpoksi – pari minuuttia, ja tempaisin sihdin pois mukista.


Tee oli todella hyvää. Se oli ruohoista ja voimakkaan makuista, vailla mitään turhuuksia. Vaikka söin teen kanssa tummaa suklaata, tee maistui vahvasti.

Cafe Alvarin hyvä puoli on se, että kuppi täyttyy kuumalla vedellä koko ajan, pyytämättä. Niinpä join teestä kolme haudutusta istuessani kirjoittamassa. Kokemus oli hyvä, teeihmiselle paljon peruskahvilaa miellyttävämpi.

Vähän jäi harmittamaan, etten ottanut teen etiketistä tiskillä kuvaa. Nyt en osaa sanoa, minkämerkkinen tee oli kyseessä.

Tesco Finest Green Tea

 

Nyt kuulkaa tartun teepussiin! Kylässä minulle tarjottiin vihreää pussiteetä, tuotenimeltään Tesco Finest Green Tea. Nappasin yhden pussin mukaani maistaakseni sitä uudestaan ihan rauhassa kotona.

Pyramidinmuotoisessa teepussissa on kaksi grammaa ainakin osittain lähes kokonaisen näköisiä vihreän teen lehtiä. Virkistävä poikkeus perinteiseen pussiteepuruun, ajattelen, ja uskallan hauduttaa teetä pakkauksen ohjeen mukaiset kolme minuuttia (lämpötilaan pakkaus ei ota kantaa, mutta pysyttelin tutussa 80 asteessa).

Teestä tulee rohkaisevan vaaleaa. Se tuoksuu hieman kirpeältä.

Tee on mietoa ja lempeää. Maku on hyvä vihreän teen perusmaku – vähän kirpeä ja raikas, ruohomainen.

Ei tämä nyt ole mitään luksusta tai erikoisen ihmeellistä, muttei myöskään karvasta, mautonta, esanssista tai muita pussiteen perinteisiä makukimaroita. Ei siis mikään pahin teenjuojan(kaan) kauhu.