Ouzbekistan Amande & Pistache (Terre d’Oc)

 

Minulle suositeltiin teenjanoon Seinäjoella Valkoinen puu -kahvilaa. Kävin siellä tänään, ja – mahtavan lounassalaatin lisäksi – löysin sieltä teelistan. Mikä ilo!

Listalta minua alkoi kiinnostaa uzbekistanilainen musta tee, jossa on pistaasipähkinää ja mantelia. Join sitä kupillisen lounaan kanssa, ja päädyin ostamaan teetä myös mukaan. (Ensin vähän epäröin, tuleeko musta tee juoduksi, mutta kun huomasin, että tee mausteineen on luomua, jotenkin tein päätöksen ja ostin sen mukaan.)

Tee on varsin nätissä peltirasiassa, ja ilokseni irtotee on purkissa ilman muovipakkausta. Purkki kertoo teen sisältävän kiinalaista mustaa teetä (mausteet tekevät sekoituksesta uzbekistanilaisen, ei teen alkuperämaa) ja mantelia, pistaasia sekä kehäkukan terälehtiä ja aromia. Haudutusohjeena on 95 astetta ja 5 minuuttia.

Valmistin teetä pannullisen kotona. Sen tuoksu on makea ja vähän maitoinen. Haistan myös paahdetun mantelin.

Maultaan tee on tosi pehmeää eikä yhtään hapettuneen oloista. Makea ja pähkinäinen tee miellyttää myös tällaista vähemmän mustaa teetä juovaa ihmistä. Pannullinen meni jälkiruoaksi että hujahti.

Jos osaat ranskaa, voit lukea lisää teestä sen valmistajan sivuilta.

Advertisements

Rocky Road (Teeleidi)

Teeleidin rooibos-sekoitus Rocky Road päätyi minulle vähän vahingossa. Se kuuluu sarjaan en uskaltaisi itse ostaa, mutta koska sain paketin lahjaksi, olen maistellut tätä rooibosta nyt viikon verran.

Rocky Road sisältää rooibosta, kaakaota, mantelia ja kermakaramellia (maitosokeri, glukoosisiirappi, voi, sorbitoli). Sain teen sen sisältämän maidon takia – sen ostanut ystäväni huomasi vasta teen ostettuaan, että siinä on laktoosia, jota hän ei voi käyttää. (Kaupan suuresta peltipurkista, josta tee pakattiin pussiin, ei tietoa löytynyt. Siitä siis virheostos.)

Siispä testaamaan! Kun pussin avaa, sieltä purkautuu voimakas, pähkinäinen tuoksu. Tuoksu ei ole niin makea kuin kuvittelin, lähinnä tummien jouluisten suklaakonvehtien tuoksu.

Haudutin rooiboksen ohjeen mukaan, eli 90-asteisessa vedessä viisi minuuttia. Juoma on oranssia ja sillä tavalla sameaa, että siinä voi tosiaan kuvitella olevan maitoa joukossa.

Juoma yllättää. Se on hyvällä tavalla karvasta, kaakaoista. Pelkäämäni kermakaramellisen makeuden sijasta saankin hieman suklaisen juoman, jossa tuntuu myös rooiboksen oma maku. Jälkimaku on tumman kaakaon, jopa ihan vähän karvasmantelin (niin kuin runebergintortussa). Maito maistuu myös.

Juoma on lempeää eikä yhtään hyökkäävää. Vahvan makunsa vuoksi se sopii myös makeiden jälkiruokien oheen.