Jade Ring Single (Teeleidi)

52952685_10156581730139748_9027020185214648320_o

Eilen, tapani mukaan, menin Jyväskylään sijoittuvien töiden jälkeen Teeleidiin teelle. Teen valinnassa osoittauduin hankalaksi ihmiseksi, koska sanoin kaikkeen “join tuota just eilen” tai “ei, olen juonut liikaa tuota”. Mutta valikoimista löytyi uusi Jade Ring Single, jota haistoin (se tuoksui yllättävän voimakkaalta ja vähän kirpeältä), ja jonka valitsin pannuuni.

Teen kanssa otin palan mangokakkua, koska aina en pysty vastustamaan Teeleidin kakkutiskiä. Kakku olikin tosi pehmeää ja ihanaa.

Mutta se tee: sain pöytään arviolta 4 dl:n lasipannun, jonka pohjalla oli muutama teenlehti. Tavallisesti teenlehtiä mitataan noin gramma/1 dl vettä, ja tässä lehtiä oli todella paljon vähemmän. Tarjoilija kaatoi teetä maljaani, ja maistoin, eikä se maistunut muulta kuin vedeltä. Kaadoin sen takaisin pannuun ja haudutin lisää.

Tässä vaiheessa totean vielä, että jätin kakun syömisen vasta teenmaistelun jälkeiseen aikaan, joten en voi syyttää edes mangon makua siitä, että tee maistui niin laihalta. (Useinhan käy niin, että voimakkaan makuinen seuralainen syö teen makua tosi paljon. Siksi en yleensä syökään teen kanssa mitään.)

Kun olin 20 minuutin ajan toistanut tätä prosessia, jossa kaadan teetä maljaan, maistan, ja kaadan takaisin, kysyin työntekijältä, onko teenlehtiä pannussa nyt sen verran kuin kuuluukin. Minulle vastattiin, että tee vain on niin mietoa, ja että se on tehty aivan ohjeen mukaan.

Voi olla, etten vain ole riittävän hienostunut maistelemaan tätä teetä. Sain kuitenkin ystävällisesti uuden pannullisen, jossa lehtiä oli hiukan enemmän. Hauduttelin sitä vartin verran, ja sain veteen hiukan aistittavaa vihreän teen makua. Maistamatta jäi verkkosivujen lupaus: “raikas, aavistuksen makea ja siinä on pieni pähkinäinen maku”.

Katsoin kotona Teeleidin sivuilta teen valmistusohjetta, ja kyllä: sivuilla sanotaan, että “Kuppia (200ml) kohti tarvitset vain 3-4 rengasta.” Näin ollen 4 dl pannuun ohjeenmukainen määrä tosiaan oli 6-8 rengasta (jotka avautuivat teenlehdiksi).

Minun on vaikea ymmärtää tätä. Jos tee on jo lähtökohtaisesti miedon makuista, miksei lehtiä mitata pannuun saman verran kuin vahvempienkin laatujen lehtiä? En saanut tähän työntekijältä vastausta, joten en tiedä. Laiha tee on joka tapauksessa eri asia kuin miedon makuinen tee.

Melkein ostin teetä mukaani kotiin, jotta voisin kokeilla sen hauduttamista itse, mutten sitten kuitenkaan. Kakku oli tosi hyvää ja osaanpahan ensi kerralla kysyä jo teetä valitessani, minkä verran lehtiä pannua kohden annostellaan.

 

Advertisements

Mao Feng (Teeleidi)

FullSizeRender

Mao Feng -teen lehdet tuoksuvat miltei lakritsilta, kun avaan pakkauksen. Vahvan tummanvihreissä lehdissä on voimakas, vähän suolainen ja mausteinen tuoksu.

Teeleidin pahvipakkaus kertoo teen kuuluvan T-City-sarjaan. Sarjan pakkaukset näyttävät taloilta – Mao Fengin pakkaus on nimeltään T-kauppa.

Pahvipakkaus on sikäli kätevä, että kuljetin teetä repussani pari päivää, eivätkä lehdet murentuneet. Toisaalta kyllä mietin, kuinka aromitiivis pakkaus on, jos teetä säilyttää siinä pitkään (olen vähän neuroottinen näissä pakkausasioissa, katso edellinen päivitys). Sen sisällä tee on läpinäkyvässä muovipussissa. FullSizeRender (1)

Haudutettuna tee yllättää: maku on hedelmäinen ja ruohoinen. Tee on vahvan makuista, hiukan karvastakin, ja todella herkullista.

Vaikka päällimmäinen maku on kypsän hedelmäinen, teessä on myös pientä mineraalisuutta. Vähän kuin nuolaisisin kiveä. Myös sellainen umami, jota usein löytyy japanilaisesta teestä, tuntuu ohuena vivahteena. Pidän tästä, ehdottomasti.

(Myös tuo kahden desilitran valurautapannu on muuten Teeleidistä ostettu.)

 

 

Valkoinen & Vihreä Puolukkametsä, Kiina (Teeletti)

Kaipasin kevyttä, talvista teetä, ja siihen janoon ostin Lahdessa käydessäni Teeletistä tätä: Valkoinen & Vihreä Puolukkametsä, Kiina. Teenlehdet tuoksuvat niin huumaavan marjaisilta, etten tiedä, kuka tätä pystyisi olemaan ostamattakaan.

Tee sisältää nimensä mukaisesti sekä valkoista että vihreää teetä. Tee on maustettu luontaisella puolukka- ja vaniljaöljyllä. Esteettisenä lisänä on lootuksenkukkia. Tee suositellaan haudutettavaksi 70-80-asteiseen veteen, 2-3 minuuttia.

Lopputulos on todella kevyt ja raikas. Tee on marjaisaa, muttei hapanta. Vanilja tuntuu teessä kevyenä, makeana jälkimakuna, ja kun tee hiukan jäähtyy, vihreän teen ruohoisa maku putkahtaa kaiken alta esiin.

Tämä on sukua mustalle puolukka-vaniljateelle, jota olen juonut vuosien mittaan paljon. Vihreän ja valkoisen teen perusmaku vain on miedompi, joten lopputulos on sellainen talvinen mutta kevyt, metsäinen mutta raikas, jollaista juuri nyt kaipaan.

 

 

Kirsikkaa!

SAM_6348
Vasemmalla japanilainen, oikealla kiinalainen tee.

Olen vuosia etsinyt kirsikkateetä, joka täyttäisi odotukseni. Nyt minulla on kokeilussa kahta: japanilaista Sencha Sakuraa (Koskilinnan kahvikauppa, Tampere) ja kiinalaista Vihreää Sakuraa (Teeletti, Lahti). Haudutin näitä nyt yhtä aikaa tehdäkseni vähän vertailua.

Tuotteissa on hyvin samankaltaiset sisällöt. Sencha Sakura sisältää japanilaista senchaa, ruusun terälehtiä ja sakurakirsikka-aromia. Vihreässä Sakurassa on kiinalaista vihreää teetä, kirsikka-aromia ja ruusun terälehtiä.

Teenlehdet näytävät hyvin samanlaisilta: kummassakin on melko suurilehtistä vihreää teetä ja koristeena niitä ruusun terälehtiä. Japanilaisen teen lehtien tuoksu on hiukan pistävän marjainen, vähän hapan. Kiinalainen tuoksuu supermakealta ja hajuvesimäiseltä.

Haudutin molempia ohjeen mukaan 2,5 minuuttia. Vesi oli 75-asteista.

Haudutetun teen väreissä on eroja. Japanilainen on oranssihtavaa ja tummaa. Kiinalaisen väri on keltaisempi, kirkkaampi.

Japanilaisessa teessä kirsikan aromi on voimakas, mutta ei hyökkäävä. Juodessa maistuu myös vihreä tee, ei pelkkä kirsikka. Maku on sellainen kuin se on aidoissakin kirsikoissa, eli ei kovin makea vaan enemmänkin marjaisa, vähän hapan.

Kiinalainen tee on maultaan yhtenevä hajuvesimäisen tuoksun kanssa. Kirsikka-aromi on supervoimakas ja hyvin makea, enkä maista aromin alta vihreää teetä. Tee on mehumaista, hyvin hedelmäisen makuista.

Näistä kahdesta japanilainen Sencha Sakura on selvästi enemmän omaan makuuni. Kiinalaisen teen tuoksu on parempi, karkkimainen (hyvällä tavalla), mutta valmiissa teessä makeutta on aivan liikaa.

Tokihan nämä molemmat ovat tällaisia aromilla tuotettuja, hyökkääviä makuja. Lempikirsikkani on yhä Teemaan Sencha Sakura, mutta minulla on ollut tänä vuonna vaikeuksia juoda tuollaista vahvaa, japanilaista senchaa. Se ei jostain syystä sovi tällä hetkellä vatsalleni vaan tuottaa tuskia. Siksi olen jumissa näissä miedommissa laaduissa, ja samalla sitten aromien armoilla.

 

 

Xue Ya Luminuppu (Teekauppa Veiström)

IMG_20180717_092706

 

Ystävä on tulossa kylään ja “haluaa oppia jotakin teestä”. Valmistauduin tähän tietysti ostamalla Teekauppa Veiströmistä entistäkin pienemmät gongfu-maljat ja kiinalaista vihreää teetä. (Pikkuruiset maljat perustelevat itsensä sillä, että voin maistattaa vaikka kymmentä teetä ilman, että maistaja joutuu juomaan litroittain.)

Nythän on (edelleen) niin, että olen aika huono gongfu-hauduttamaan vihreää teetä. Ajattelin, että tämä Xue Ya Luminuppu olisi sopivan mietoa, jotten tuhoa sitä heti kun yritän.

Ja tämähän toimii! Mittasin 1 dl:n gaiwaniin kolme teelusikallista teenlehtiä. Huuhtelin lehdet ensin n. 80-asteisella vedellä ja haudutin sitten alle 10 sekuntia.

Teenlehtien tuoksu on uskomattoman raikas ja tuore. Sellainen hedelmäinen ja vähän makea kuin teessä parhaimmillaan on. Itse tee on hyvin hauraan vihreää, ruohoisen ja lempeän makuista.

Toinen haudutus tuo lehdistä esiin hiukan karvaampia makuja. Tässä teessä on myös vahva umaminen tuntu, sellainen täyteläinen pehmeys. Kun tee jäähtyy, sen kitkeryys puskee pintaan (tämä saa minut taas miettimään, olenko tehnyt jotakin väärin vai onko tämä ihan tyypillistä, kun hauduttaa vihreää teetä gaiwanissa).

On mukavaa haudutella teetä, jonka luonne muuttuu selvästi jokaisen haudutuksen myötä. Olen nyt kolmannessa haudutuksessa ja aion (helteestä huolimatta) jatkaa vielä pari haudutusta eteenpäin. Onneksi gaiwan on pieni.

 

 

 

The Russe (Terre d’Oc)

IMG_20180711_195845_353

Muistatteko, kun ostin Seinäjoelta Terre d’Ocin mustaa teetä, jossa on mantelia ja pistaasia? Enkös sitten ihastunut siihen niin, että uskalsin ostaa saman vamistajan toisenkin mustan teen.

Ostin tämänkin Valkoinen puu -kahvilasta, eikä siellä (ymmärrettävästi) ole teestä tuoksunäytteitä, joten ostin sen, joka kuulosti herkullisimmalta. Ja sehän oli The Russe, joka sisältää mustaa luomuteetä (sekä kiinalaista että Ceylonin teetä), bergamottia, sitruunaa, appelsiinia ja mandariinia.

Kun purkin avaa, tee tuoksuu huumaavalta. Päällimmäinen tuoksu on bergamotti, mutta haistan myös muut sitrukset. Tuoksussa on vähän makeutta, mutta erityisesti kirpeyttä ja raikkautta.

En ymmärrä, miten nämä teet ovat niin pehmeitä. Haudutusohje pakkauksessa kuulostaa nimittäin siltä, että nyt tulee tervaa: 95-asteinen vesi, 5 minuuttia. Annosteluohjetta ei ole, joten laitoin puolen litran pannuun kaksi teelusikallista teenlehtiä.

Mutta niin vain kävi, että teestä tuli pehmeää. Olen pikkuisen lämmennyt mustalle teelle viime kuukausina, mutta juon sitä edelleen aika harvoin. Nämä Terre d’Ocin teet ovat kuitenkin sellaisia, että näitä juon joka päivä!

Teessä maistuu appelsiini ja sitruuna, ja jälkimaku on vahvan bergamottinen earl grey -teen turvallinen maku. Ja tämä lempeys! Tätä voi juoda vaikka kuinka, eikä kitalakeen tule ollenkaan sitä hapettuneen mustan teen makua, joka minua aina alkaa tökkiä.

Tämä on iloinen tee. Tästä tykkään.

(Samalla retkellä ostin itselleni hätätilanteen teemaljan, eli jonkin pienen, sopivanmuotoisen posliinikipon Halpa-Hallista. Tee muuttuu ihan toiseksi, kun sen juo laakeasta maljasta (verrattuna nyt vaikka kahvimukiin).)

 

 

Tumma oolong (mysteeri)

Tuoksu: makea ja pistävä.

Olen juuri avannut salaperäisen, Kiinan-tuliaisena saamani nyssäkän, jonka sisällöstä ainoana vinkkinä ovat sanat “tumma oolong”. Lehdet näyttävät vihreiltä.

Olen odotellut nyytin kanssa pitkään. Olen siitä iloinen – nyt uskon osaavani lähestyä oolongia oikein. Annostelen teenlehdet gaiwaniin ja aloitan.

Haudutettu tee on todella maitoista. Se on makeaa ja hiukan kirpeää. Teenlehdet tuoksuvat vähän pökerryttäviltä, kirpeiltä ja tunkkaisilta.

Tee on haudutus haudutukselta keltaisempaa. Sen maku on hedelmäinen, kirpeä ja makea yhtä aikaa.

Tästä minä tykkään! Harmi, ettei minulla ole aavistustakaan, mitä oolongia tämä on.

Gaiwan on oiva väline teen sielun tutkailuun. Teenlehdet antavat itsestään niin paljon saadessaan avautua maljassa hiljalleen. Useamman haudutuksen juominen on kuin keskustelu. Tee reagoi minun tapaani hauduttaa se, ja minä reagoin teen tuoksuihin ja makuihin.

Olen melko valmis nimeämään tämän oolongin joksikin luonnollisen milky oolongin lajiksi. Tummaa tee ei ole, mutta mukava seikkailu kuitenkin, täynnä vastapuhkeavien puunlehtien keväistä kirpeyttä.