Rocky Road (Teeleidi)

Teeleidin rooibos-sekoitus Rocky Road päätyi minulle vähän vahingossa. Se kuuluu sarjaan en uskaltaisi itse ostaa, mutta koska sain paketin lahjaksi, olen maistellut tätä rooibosta nyt viikon verran.

Rocky Road sisältää rooibosta, kaakaota, mantelia ja kermakaramellia (maitosokeri, glukoosisiirappi, voi, sorbitoli). Sain teen sen sisältämän maidon takia – sen ostanut ystäväni huomasi vasta teen ostettuaan, että siinä on laktoosia, jota hän ei voi käyttää. (Kaupan suuresta peltipurkista, josta tee pakattiin pussiin, ei tietoa löytynyt. Siitä siis virheostos.)

Siispä testaamaan! Kun pussin avaa, sieltä purkautuu voimakas, pähkinäinen tuoksu. Tuoksu ei ole niin makea kuin kuvittelin, lähinnä tummien jouluisten suklaakonvehtien tuoksu.

Haudutin rooiboksen ohjeen mukaan, eli 90-asteisessa vedessä viisi minuuttia. Juoma on oranssia ja sillä tavalla sameaa, että siinä voi tosiaan kuvitella olevan maitoa joukossa.

Juoma yllättää. Se on hyvällä tavalla karvasta, kaakaoista. Pelkäämäni kermakaramellisen makeuden sijasta saankin hieman suklaisen juoman, jossa tuntuu myös rooiboksen oma maku. Jälkimaku on tumman kaakaon, jopa ihan vähän karvasmantelin (niin kuin runebergintortussa). Maito maistuu myös.

Juoma on lempeää eikä yhtään hyökkäävää. Vahvan makunsa vuoksi se sopii myös makeiden jälkiruokien oheen. 

Appelsiini Pu’er & Pistaasi Pu’er (Teeleidi)


Usein Teeleidissä (Jyväskylä) tulee valitsemisen vaikeus. Olen vähemmän maustetun teen ystävä, ja Teeleidin valikoimat ovat melko maustetut. Nyt halusin kuitenkin kotiin paria maustettua pu erhia, ja koska olen jo aiemmin maistanut Appelsiinia, aloitan nyt siitä.

Teenlehtien mukana on sitruunankuoria ja appelsiininpaloja, mutta luulen, että suurin osa mausta tulee siitä, mikä on kirjattu pakkaukseen sanalla “aromia”. Teenlehdet tuoksuvat vahvasti jo pakkauksen läpi. Tuoksu tuo mieleen sitruunavohvelin.

Ja makua haudutetussa teessä tosiaan on. Valmis juoma on sitruunaista ja makeaa, suorastaan karkkista. Tee on hyvin tummaa ja kauniin oranssiin vivahtavaa.

Vahvasti maustetun teen luonteeseen kuuluu, että itse pu erh ei juomassa juuri maistu. Jälkimakukin on appelsiininen – kuin olisin syönyt hedelmäkarkkeja.

Teeleidin pakkauksista jään aina kaipaamaan vähän lisäinfoa. Esimerkiksi: Mistä tee tulee? Mitä ovat “aromit”?

Pistaasi Pu’eria join Teeleidissä teehuoneen puolella. Teestä kerrotaan tämä: “Puerh tee maustettuna pistaasilla sekä ruusulla.” Ajattelin saavani pähkinäistä juomaa, ja tilasin teetä pannullisen.

Teenlehtien joukossa tosiaan on pistaasipähkinän palasia ja ruusun terälehtiä. Tee tuoksuu voimakkaan kermaiselta.

Ja maku? Juoma on todella kermaisen, jopa voisen makuista. Lähinnä mieleen tulee vaalea toffee. Pohdin, muistuttaako maku jotenkin maapähkinävoita, ja etsin sitä pähkinäisyyttä tämän mielikuvan kautta. Ruusua ei vahvan, makean ja kermaisen teen mausta löydy.

Olisikin kiinnostavaa tietää, missä muodossa pistaasi on saatu maistumaan tältä. Ehkä teessä tosiaan on jonkinlainen pähkinävoin maku. (Pistaasipähkinöitähän syödään usein paahdettuna ja suolattuna, joten siihen teetä on vaikea verrata.)

Joskus tuntuu hyvältä juoda tällaista vahvan maustettua ja makeaa teetä. Siihen tarpeeseen nämä maustetut pu erhit sopivat (mutta vähän jään kyllä pu erhin omaa, pehmeää maanmakua kaipaamaan).

Edit. Pistaasi Pu’er kävi parin juomiskerran niin makeaksi (ja voin maku alkoi korostua suussani liikaa), että annoin loput siitä pois. Appelsiinisen version juomista olen vielä jatkanut.

Korea sencha (Teeleidi)


Olen nähnyt niin monta lehtijuttua ja mainintaa Teeleidin (Jyväskylä) muutosta, että luulin sen jo muuttaneen. Mutta ei – siellä se on Lutakossa vielä kuukauden. Menin siis sinne kirjoittamaan, kun kaipasin jäätävän päivän lämmikkeeksi paria kupillista maustamatonta vihreää teetä. 

Teeleidissä on erikseen paremmat (kalliimmat) haudutetut teet ja normaalihintaiset teet. Koska ajattelin, että teen kuitenkin kirjoitustöitä samalla kun juon, pitäydyin niissä normaaleissa ja otin pannullisen Korea senchaa.

Sitten viime käynnin teehuoneella oli siirrytty pienempiin kuppeihin (tai sitten se johtui teevalinnastani). Tervehdin pientä kuppia ilolla. Se oli kaunis ja pienen kupin kanssa aina tuntuu, että teehetki kestää pidempään.

Entä tee? Se oli yllättävää. Maku oli hyvin lähellä kiinalaista senchaa, mutta vailla makeutta. Tee oli selvästi kirpeää, ja ehkä vähän yksioikoista. 

Vähän makukokemus jäi litteäksi. Toisaalta tee oli perushyvää ja hyvin virkistävää.

Toista haudusta en tullut pyytäneeksi, teehuone oli niin kiireisen tuntuinen ja hälyisä. Sain työni tehdyksi ja jatkoin matkaa (ja kävin varsin luultavasti viimeistä kertaa leidin Lutakon tiloissa).

Pari sanaa gaiwanista

Toisinaan joku teenjuontia aloitteleva tuttava kysyy, millainen sihti kannattaisi teen hauduttamista varten hankkia. Yhä useammin huomaan ajattelevani, että joo, hyvä sihti kannattaa toki olla, mutta miten olisi gaiwan? Sillä voi hauduttaa melkein minkä tahansa teen, kunhan oppii pari niksiä.

Ostin ensimmäisen gaiwanini syyskuun lopussa Turun Teepolusta. Se on niin sanottu easy gaiwan. Siinä on nokka, josta kaataa ja sihti. Sen käyttäminen on siis aika samanlaista kuin sihdin käyttäminen muutenkin: mittaan teenlehdet sihtiin, täytän gaiwanin kuumalla vedellä, haudutan, kaadan.

Seuraavaksi ostin desilitran kokoisen perusvalkoisen gaiwanin Jyväskylän Teeleidistä. Sen kanssa sitten opettelin kaatamaan teetä kannen raosta niin, ettei teenlehtiä livahda kuppiin. Se on yllättävän helppoa, kunhan gaiwan ei ole niin kuuma, että sormia polttaa.

Tänään kotiini päätyi sitten jo suurempi, puolentoista desin gaiwan (vuoristokuvioista gaiwania myy tamperelainen Teekauppa Veiström). En ole sen kanssa vielä tuttu, mutta uskon sen löytävän paikkansa nopeasti.

Gaiwanin kanssa voi toteuttaa teenjuonnin seremoniallisia puolia. Itse ihan arkisesti teen näin:

Lämmitän gaiwanin kuumalla vedellä.

Laitan teenlehdet gaiwaniin (yleensä oolongia tai kiinalaista vihreää teetä – japanilaisen vihreän teen kanssa olen todennut pannuhaudutuksen toimivan paremmin). Niitä saa mitata ihan reilusti (teestä riippuen, mutta usein noin pari teelusikallista), vaikka vettä tuleekin yhtä haudutusta kohti vain noin desilitra.

Tässä vaiheessa lämpimät teenlehdet tuoksuvat jo huumaavasti.

Sitten noin 80-asteista vettä sen verran, että kansi yhä menee kiinni niin, ettei vettä tursu kannen välistä yli. (Oolongin kanssa kaadan tämän veden pois ja juon vasta seuraavan haudutuksen.)

Haudutusaika vaihtelee teen ja haudutusten määrän mukaan. Siihen oppii kyllä. Aloitukseksi voi kokeilla esim. puolta minuuttia ja edetä siitä maun mukaan lyhempään tai pidempään.

Tee kaadetaan kannen välistä kuppiin ja nautitaan.

(PS: Gaiwan on mahtavan helppo puhdistaa sihtiin verrattuna.)

Gaiwanin ihanuus on sen moniaistisuudessa. Teenlehdet avautuvat hautuessaan. Tee tuoksuu voimakkaasti. Käsillä on tekemistä. Pienen gaiwanin kanssa on helppo juoda useita haudutuksia samasta teestä ja tutkailla, miten teen maku muuttuu.IMG_20170424_143721

Tänään otin uuden gaiwanin käyttöön oolongilla, jota olen saanut tuliaisena Kiinasta. Lehdet ovat pienissä, karkkimaisissa pakkauksissa. Kaadoin yhden pikkupussillisen gaiwaniin ja haudutin. Ja niin uusi gaiwan-kumppanuus on syntynyt.

Netistä löytyy läjäpäin videoita gaiwanin käyttämisestä, ohjeita, keskusteluja, vinkkejä. Esimerkiksi tässä on englanninkieliselle katsojalle helppo matalan kynnyksen ohjevideo ilman sen kummempia krumeluureja (kylläkin ärsyttävällä taustamusiikilla).

Organic Premium Matcha-iri Genmaicha (Take T)

 

Tutustuin eilen jyväskyläläiseen Take T -teekauppaan. Palvelu oli iloista heti, kun astuin sisään – minulle tuotiin pieni maistelukupillinen päivän teetä. Tee oli sekoitus valkoista teetä ja vaikka mitä. Muistaakeni siinä oli ainakin banaania, sokeroitua kookosta ja pitkä lista hedelmiä. Ehkä omenaa? En oikein ole tällaisten sekoitusten ystävä, mutta maistoin kuitenkin. Se maistui sokeroidulta.

Noh, kysyin, löytyisikö kaupasta ihan vain teetä, vailla hedelmiä, sokeria, mausteita. Minut ohjattiin maustamattomien teiden hyllylle, josta mukaani tarttui huomaamattani hortensiaa. Löytyi sieltä toki teetäkin, kiinnostavimpana matcha-genmaicha-yhdistelmä Matcha-iri Genmaicha. Olen parin viikon sisällä juonut kaksi kertaa matchaa (matcha on hienoksi jauhettua vihreää teetä), ja ihastunut sen makuun (se tosin piristää vähän liikaakin).

Teen luvattiin kestävän useamman haudutuksen. Pussissa on ohjeena yksi lusikallinen teetä (mutta mihin määrään vettä? sitä ei sanota) 90-asteiseen veteen, haudutusaika 30-60 sekuntia.

En yöpynyt kotona, mutta tätä teetähän oli pakko kokeilla heti. Minulla ei siis ollut lämpömittaria, mutta parhaani mukaan noudatin ohjetta. Laitoin lusikallisen teenlehtiä kupilliseen vettä, haudutin 45 sekuntia.

Ensimmäinen haudutus tuotti kirkkaan omenanvihreää teetä. Juomassa on ihana matchamainen kirpeys, joka tuntuu kitalaessa. Yhdistettynä paahdetun riisin karvauteen maku on erittäin hyvä.

Toinen haudutus tuotti lopputuloksenaan puhdasta genmaichaa. Kaikki matchajauhe jäi odotetusti ensimmäiseen kupilliseen. Tässä teessä tosin on huomattavan paljon riisiä suhteessa teenlehtiin, mikä on aina erinomaista.

Take T -kaupasta saa ostaa teetä joko 50 gramman tai 100 gramman pakkauksessa (kalliimpia saa ottaa myös 25 grammaa). Teitä saa haistella tuoksubaarissa, mutta se jäi minulle vähän epäselväksi, koska purkeissa oli numerokoodeja, enkä tajunnut, mikä purkki on mitäkin teetä. Palvelu oli kyllä tosi avuliasta.

Take T myy take away -teetä (liikkeessä teetä ei voi juoda). Pöydässä on runsaasti makusokeri- ja -hunajavaihtoehtoja, joilla teensä voi maustaa.

Jotenkin minulle on tullut tunne, että tämä runsas maustaminen on jyväskyläläinen juttu; myös Teeleidistä on usein tarttunut mukaan todella maustettua teetä, esimerkiksi suorastaan alkoholintuoksuinen Creme Brulee. Voin olla väärässäkin. Jatkan Jyväskylän teeskeneen perehtymistä tulevilla kaupunkivierailuilla.

Japan Buddha Ama Cha (Take T)

Kävin jyväskyläläisessä Take T:ssä tänään ensimmäistä kertaa. Kerron teekaupasta enemmän seuraavassa päivityksessäni. Ostin kahta teetä, joista ensimmäisestä nyt:

Myyjä kehui Japan Buddha Ama Cha -teetä anismaiseksi, makeaksi ja todella erikoiseksi. Tee oli niin hintavaa, että ostin sitä vain 25 grammaa (sekin maksoi yli kympin). Odotukset olivat korkealla.

Tee neuvotaan hauduttamaan 70-80-asteessa, 2 minuuttia. Annostusohje on “kaksi lehteä kuppia kohden”. Näin tein.

Tee ei tuoksu juuri miltään. Se on hyvin vaaleaa, vähän kellertävää. Mutta maku: se on täysin yllättävä, potkaisevan makea ja vähän puunlehtimäinen.

Maistettuani teetä sain kauhumuiston Sara Hildenin taidemuseon kahvilasta, jossa olen juonut hortensianlehdistä haudutettua, ylimakeaa juomaa. Googlailin sitten tätä Ama Chata ja kas, tämä on sitä samaa. Ja todellakin: pakkauksessa lukee “yrttitee”.

Olen nyt siis mennyt ostamaan juuri sitä hirveän makeaa hortensiaa, jota välttelen kuin ruttoa aina siellä museon kahvilassa. Huippuhienoa. Kunpa pakkauksessa olisi ollut taikasana “hortensia”. Tee oli maustamattomien teiden hyllyssä, joten en tajunnut, ettei se ole teepensaan lehdistä tehtyä ollenkaan.

No, enpä luovuta. Haudutan lehtiä toisen kerran, nyt vain minuutin. Maku on edelleen tosi sokerinen, mutta sentään vähemmän ällöttävä. Kun teetä siemailee vähitellen, eikä yritä juoda sitä nopeasti, sen makuun jopa vähän tottuu. Ja se aniskin siellä tosiaan vivahtaa, kun liiallinen makeus jäi siihen ensimmäiseen haudutukseen.

Ehkä saan nämä 25 grammaa kulumaan, kunhan haudutan maltilla. Ensi kerralla laitan kyllä kupilliseen vain yhden lehden ja senkin varovasti.

Pähkinänsärkijä (Teeleidi)

20170113_135800452

Käyn kohtuu-usein Jyväskylässä töiden puolesta, ja etsin joka kerta sieltä paikkaa, jossa voisi rauhassa kirjoittaa vakka tunninkin bussia odotellessa. Tällaiseksi paikaksi on monesti valikoitunut Teeleidi, joka tosin on vähän väärässä suunnassa, mutta jos on tunti aikaa, siellä ehtii ihan rauhassa istahtaa.

Perjantaina menin Teeleidiin juomaan teetä ja kirjoittamaan näyttelykritiikkiä. Valikoin teen sen mukaan, etten keskittyisi pelkästään teen maisteluun vaan tekemään töitä – täten teen liian hienot hienoudet saattavat livahtaa huomion ulkopuolelle. Valitsin siis maustettua teetä.

Oolog-rivistä bongasin Pähkinänsärkijän, jossa on oolongia, hasselpähkinäkrokanttia ja ukontulikukkaa. En tiedä, miltä ukontulikukka maistuu, mutta tee ainakin maistui pähkinäiseltä. Kirjoitin muistikirjaan:

Pähkinä, makea, paahdettu. Vähän kuin pähkinäjäätelöä? Loppua kohden vähemmän makea, mutta tosi pähkinäinen. Hyvä työskentelytee, ei ätläkkä, ei mitätön. Kuin paahdettu pähkinäkakku. Turvallinen, lämmin maku.