Matcha-iri Genmaicha (Teemaa)

IMG_20171011_105800

En voinut kuin huokailla ilosta, kun join ensimmäisen kerran Teemaan Matcha-iri Genmaichaa. Tässä japanilaisessa teessä on mausteena paahdettua riisiä ja matchajauhetta. Olen ennenkin juonut matcha-iri genmaichaa, mutta tämä on jotenkin paljon täyteläisempää, runsaampaa (uskon sen johtuvan siitä, että matcha ei hyökkää päälle vaan teen muutkin aromit saavat tilaa).

Aloitetaan alusta: pakkauksen ohjeen mukaan teetä mitataan 1 rkl/2 dl vettä ja haudutetaan n. 80 asteessa puolestatoista kolmeen minuuttia. Aloitin hauduttamisen puolestatoista minuutista, ja lopputulos oli niin sopiva, että siinä olen pysynyt sen koommin.

Matchajauhe tekee valmiista teestä sameaa ja sammaleisen vihreää. Sen lisäksi, että tee näyttää sakealta, se myös maistuu siltä. Kun paahdetun riisin hieman käryinen maku yhdistyy matchan virkistävään, pieneen kirpeyteen, tee maistuu niin monelta asialta yhtä aikaa, että se jopa tuntuu suussa paksulta. Juoma on ruokaisaa.

Olen viime aikoina ilahtunut japanilaisen vihreän teen toisinaan inasen suolaisesta mausta. Kuin teen mukana saisi hippusen meri-ilmaa. Tässä teessä on sellainen hurmaava pieni suolaisuus.

En ole hauduttanut tätä teetä kuin kertaalleen (koska matchajauhe päätyy siihen ensimmäiseen haudutukseen). Mutta harvoin juominen jää yhteen pikkupannulliseen – tätä on saatava lisää saman tien.

IMG_20171011_105811

 

Advertisements

Sencha Oku-Kirishima (Thehuone), osa 2


Olen viime päivinä kaivannut japanilaisen vihreän teen ihanaa meristä ruohoisuutta. Siihen hätään otin kaapista uudelleen esiin Thehuoneen Sencha Oku-Kirishiman, jota en oikein ymmärtänyt silloin, kun sen ostin.

Nyt tiedän teestä vähän enemmän, ja vaikken vieläkään ole saanut juoda hyvää gyokuroa, tiedän, mitä odottaa, kun teepakkaus lupaa gyokuron kaltaista teetä.

Karttelen tällaisia teelaatuja, jotka eivät kestä yli 60-asteista vettä. Tampereen vesi (ainakin täällä, missä asun) on niin kloorista, että tuollainen vain jokseenkin lämmin vesi jättää teehen vahvan kloorin maun. Toimin sitten niin, että keitän veden, annan sen höyrytä rauhassa, ja haudutan teen, kun vesi on jäähtynyt tarpeeksi. Se parantaa makua (vaikkei teevettä tokikaan saisi keittää).

Haudutin teen siis pannussa: 60 astetta, 2 minuuttia. Lopputulos on voimakkaasti tuoksuva, keltainen tee, joka maistuu hurjan merelliseltä. Tee on jopa ihan pikkuisen suolaista, kuin muistona merivedestä.

Tässä teessä ei ole niin vahvaa kirpeyttä kuin matchassa, mutta jälkimaku on samankaltainen. Tee on jopa niin ruokaisaa, että kolmen desilitran pannullinen on vaikea juoda yhteen menoon.

Olen vähän vaivihkaa oppinut tykkäämään tästä teestä. On aina mukavaa huomata oppineensa uutta, pitämään asioista, jotka joskus olivat lähinnä omituisia.

Japanilainen vihreä tee (Cafe Alvar)

Jyväskylän teemaailmassa joitakin vuosia sitten kantapaikakseni muodostui Alvar Aalto -museon yhteydessä toimiva Cafe Alvar. Sittemmin olen käynyt kahvilassa harvemmin, mutta nyt sunnuntaina se oli oivallisesti auki, kun kaipasin paikkaa, jonne asettautua kirjoittamaan.

Cafe Alvarissa on tarjolla viisi irtoteevaihtoehtoa. Valitsin japanilaisen vihreän teen ja asetuin pöytään. Tee tuotiin pöytään mukissa, jossa oli pallosihti.

Teen mukana ei tullut tietoa haudutusajasta, joten teen pystyisi kyllä itse pilaamaan. Veden lämpötila oli kuitenkin sopiva ja teetä oli annosteltu sihtiin oikea määrä. Näin hauduttaminen oli tehty helpoksi – pari minuuttia, ja tempaisin sihdin pois mukista.


Tee oli todella hyvää. Se oli ruohoista ja voimakkaan makuista, vailla mitään turhuuksia. Vaikka söin teen kanssa tummaa suklaata, tee maistui vahvasti.

Cafe Alvarin hyvä puoli on se, että kuppi täyttyy kuumalla vedellä koko ajan, pyytämättä. Niinpä join teestä kolme haudutusta istuessani kirjoittamassa. Kokemus oli hyvä, teeihmiselle paljon peruskahvilaa miellyttävämpi.

Vähän jäi harmittamaan, etten ottanut teen etiketistä tiskillä kuvaa. Nyt en osaa sanoa, minkämerkkinen tee oli kyseessä.

Japanilainen sencha (Turun Tee ja Mauste)

IMG_20170314_151606

Kävin alkutalvella pari kertaa Turun Tee ja Mausteessa, ja niiltä reissuilta on edelleen teepakkauksia aukikirjoittamatta. Tänään tartuin japanilaiseen senchaan, joka on luomua (muuta infoa pakkauksessa ei olekaan).

Muistelen myyjän todenneen, että tässä teessä on hyvä hinta-laatu-suhde. En muista hintaa, joten en nyt tiedä, mihin laatuun sillä hinnalla pitäisi tähdätä.

Hauduttelin teetä n. 80-asteiseen veteen kaksi minuuttia. Jos juon teetä yksikseni, tartun useimmiten 3,2 dl:n kokoiseen valurautapannuun. Tämä lähinnä siksi, että olen tottunut siihen; osaan mitata siihen teetä luonnostaan oikean määrän. Niinpä aika harvoin pääsen testaamaan, miltä mikäkin tee maistuisi jäähtyessään, koska juon pannullisen saman tien.

Tämän teen kanssa lähdin liikkeelle vailla odotuksia. Se tarkoittaa, että otin sellaisen ei-maisteluasenteen, että luenpa samalla sähköpostit kun juon teetä (kauhea asenne!) Niinpä tee olikin iloinen yllättäjä. Tee on oikein hyvää – lopetin sähköpostien lukemisen ja aloin maistella, mitä juon.

Tässä senchassa on varsin voimakas ruohoinen maku. Se sopii hyvin tällaiseen mielentilaan, kevään odottamiseen. Voisin juoda tätä ruoan päälle jälkiruokateenä. Maku on herkullinen ja voimakas.

 

 

 

 

Japan Hojicha, Uji (Teekauppa Veiström)

img_20161206_093328

Hojicha! Tässäpä uudenlainen teetuttavuus. Hojicha on paahdettua vihreää teetä, joka tarinan mukaan syntyi 100 vuotta sitten siten, että teekauppiaan varasto oli vanhentumassa, ja hän päätti pidentää teen ikää paahtamalla sen. Tämän kertoo mm. Wikipedia.

Olen suuri genmaichan ystävä (paahdettua riisiä teen mausteena), joten teekauppias Veiström ehdotti eilen kokeilemaan myös hojichaa. Haistoin teenlehtiä ja totesin, että tätä on saatava. Tuoksu on huumaavaa sekoitus paahdettua pähkinää, merilevää ja jotain muutakin, ehkä jotain metsäistä, lähes sammaleista.

Teenlehdet ovat niin paahdettuja, että ne ovat ruskeita. Noudatin pakkauksen haudutusohjetta (80°C, 2 min.), vaikka esim. tuossa Wikipedian artikkelissa on ihan erilaiset ohjeet. img_20161206_094223

Lopputulos: Tee on yllättävän väristä, punertavan ruskeaa. Se tuoksuu miedosti palaneelta. Maku on hienon paahteinen (sanotaan taas että pähkinäinen), ja jälkimaku on hämmästyttävän salmiakkinen. Tiedättehän sellaiset ruskeat salmiakit, jotka maistuvat ihan pikkuisen lääkkeeltä? Juuri sellainen maku jää kitalakeen, kun teen on nielaissut.

(Maku on kyllä niin monisyinen, etten tee sille lainkaan kunniaa yrittämällä sanoittaa sitä näin. Jotain ihanaa on tässä paikoin melkein liian kärähtäneessä maussa.)

Eilisiltana tämä tuntui melko tuhdilta teeltä, ja hetken pelkäsin, että tämä on minulle liikaa. Nyt kun juon tätä uudestaan, ei tämä niin hurjaa olekaan. Ainut, mikä estää juomasta tätä monta kupillista kerralla, on teen kuivaava vaikutus: suuta kuivaa, pakko saada lasillinen-pari vettä.

(Haudutin teetä kaksi kertaa. Pakkauksen mukaan se kestää kolmekin haudutusta.)