Sencha – AAA Saemidori 2017

sencha

Käväisin eilen turkulaisessa Teepolussa, josta ostin kahta teetä kotiin maistettavaksi. Tänään niistä kupissani on japanilaista vihreää teetä Sencha – AAA Saemidori 2017.

Teenlehdet tuoksuvat mielettömän hyvältä. Tuoksu on marjaisa ja makea, hassusti ei-teemäinen.

Teepakkauksen ohjeen mukaan teenlehtiä mitataan ruokalusikallinen, ja haudutusaika määrittyy pannun koon mukaan: 2 min. alle 5 desilitran pannulle, 3 min. sitä suuremmalle. Veden lämpötilaksi neuvotaan 80 °C.

Valmistin teetä eilen tällä ohjeella, ja siitä tuli turhan kitkerää minun makuuni. Ehkä se johtui siitä, että pannuni on aika pieni, vain vähän yli 3 dl. Teen mausta en erottanut mitään vivahteita, ja irvistelin sitä alas puoli pannullista.

Tänään lähestyin teetä vähän lempeämmin. Ensinnäkin lämmitin veden vain 70-asteiseksi. Otin 1 dl:n haudutusastian, johon mittasin n. 2/3 tl teenlehtiä. Haudutin niitä minuutin.

Tällä tavoin teestä tuli herkullista ja pehmeää. Teen väri on villin keltavihreä ja kirkas. Päällimmäinen maku on umami, joka värittyy marjojen happamalla makeudella.

Olen japanilaisen teen kanssa varsin alkumetreillä, mutta on jännittävää huomata, miten erilaisilta senchat voivat maistua. Tässä on ihan toisenlaisia vivahteita kuin missään aiemmin juomassani senchassa.

 

 

Advertisements

Japanilainen Sencha p2 (Teekauppa Veiström)

IMG_20180616_083359

Muistattehan, kun hankin tetsubinin, valurautaisen pikkupannun? Olen täysin rakastunut sen teehen antamaan, hienoon metalliseen vivahteeseen. Minulta kuitenkin loppui kaikki maustamaton tee, joten lähdin Teekauppa Veiströmiin tsekkailemaan, mitä pannussa voisi seuraavaksi hauduttaa.

Pohdimme kauppiaan kanssa vaihtoehtoja, ja hän suositteli erityisesti Japanilaista Sencha p2:ta, joka tuntui jo tuoksupurkista nuuhkaistuna ihan mielettömän hyvältä valinnalta. Teenlehdet tuoksuvat voimakkaan makeilta ja ruohoisilta, vähän kuin sateen jälkeen astuisi jollekin satumaiselle niitylle.

Ja sitten vain hauduttamaan! Tetsubinin vetoisuus on 1 dl. Teenlehtiä tulisi ohjeen mukaan mitata 4 tl/l, joten kauhean eksaktia tämä mittaaminen ei ole, mutta yritin parhaani mukaan sen 0,4 teelusikallista sihtiin mittailla. Lämpötilasuositus on 70 astetta ja haudutusaika 2 minuuttia. IMG_20180616_083415

Huomasin heti, että tässäpä tee, joka sopii valurautaiseen pannuun. Haudutettu tee on vahvaa ja umamista (makua on vaikea kuvailla, se on kotoisaa ja pehmeää, muttei makeaa). Tee maistuu tutulta, japanilaiselta senchalta, mutta on voimakkaampaa ja syvempää – tekee mieli sanoa ‘tummempaa’, mutten tiedä, onko se mikään oikea maun määre. Minusta liian umaminen tee on helposti ällöttävää, mutta tästä teestä sitä tunnetta ei synny lainkaan. Teen ja metallin yhdistelmänä syntyy raikas, puhdas lopputulos.

Mutta mikä kummallisinta: viimeinen kulaus teetä on makea kuin karkki. Mistä se tietää olevansa viimeinen kulaus? (Ehkä maku on vain seurausta siitä, että tee on jäähtynyt maljassa.)

Teekauppias suositteli paria muutakin teetä tetsubiniin. Niihin palaan vielä. Jos tästä valinnasta on mitään pääteltävissä, odotettavissa on mahtavia makuja.

(Löysin vielä samalla reissulla tismalleen minipannuuni istuvan haudutuskorin Take T:stä, jolla on uusi liike Ratinassa. Tämä tulee helpottamaan elämääni, koska ainut pannuun sopiva sihtini on ollut superpieni, ja hauduttaminen sen kanssa on ollut puolittaista tuskaa.)

 

 

 

 

 

Tetsubin

IMG_20180508_172100

Vaikka koko ajan yritän sanoa “tsetsubin”, tämän japanilaisen valurautaisen pannun oikea nimi on tetsubin. Ostin pannun viimeisenä teetyöpäivänäni Teekauppa Veiströmissä, josta lähdin nyt kirjoitusvapaalle (saattaa olla, että tämä blogikin päivittyy pikkuisen enemmän, kun istun koko kesän kirjoittamassa ja juomassa teetä).

Oma tetsubinini on yhden desilitran kokoinen. Se on emaloimaton, eli koko pannu sisäpintaa myöten on valurautaa. (Olen ihastunut valurautapannujen helppouteen, mutta tähän asti olen omistanut vain sisäpuolelta emaloituja pannuja.)

Tetsubinia käytetään perinteisesti veden keittämiseen teetä varten, ja ajatuksena on, että veden keittäminen valurautapannussa muuttaa veden makua siten, että se vaikuttaa teen makuun (tietysti hyvään suuntaan). Sen, mitä olen tetsubineista lueskellut, olen ymmärtänyt, että pannu sopii vihreälle ja valkoiselle teelle sekä pu erhille – oolongin ja mustan teen makuja se typistää.

Koska pannuni nyt tosiaan on vain 1 dl:n kokoinen, en ole alkanut keitellä siinä vettä. Olen käyttänyt sitä teen hauduttamiseen, mikä sekin on (lähteestä vähän riippuen) ihan oikea tapa käyttää pannua, sillä vaikka valurautaisissa pannuissa ihan alun perin vain keitettiin vettä, niitä alettiin pian käyttää myös teen hauduttamiseen.

Valurautapannua ei saa pestä pesuaineilla, joten puhdistin sen sienellä ja kiehuvalla vedellä muutamaan kertaan. Sitten vain teetä hauduttamaan!

Koska pannun tuoksu on vahvan rautainen, pelkäsin hauduttaa siinä vihreää teetä ja aloitin pu erhista. Aika pian kuitenkin tajusin, että pu erh on luonteeltaan niin voimakkaan makuista, etten erota pannun vaikutusta teen makuun. Siirryin sitten rohkeasti valkoiseen pai mu tan -teehen.

Ja arvatkaapa mitä? Teestä tuli kirkkaan makuista, kuin se olisi valmistettu jäisen vuoristopuron veteen. Vaikutus oli niin selvä ja järisyttävä, etten ollut uskoa sitä. Haudutin sitten heti perään (kokeilut ovat helppoja, kun pannu on niin pieni) vihreää teetä (nepalilaista SFTGFOP:ia), ja vaikutus makuun oli sama: lievä metallisuus, joka kirkastaa teen maun ja luo hämmentävän hienoja aromeja. IMG_20180514_174011

Olen hauduttanut pannussa sekä gongfu-tyylisesti (runsaasti teenlehtiä suoraan pannuun ja lyhyitä haudutusaikoja) että sihdin avulla (minulta sattui löytymään yksi juuri pannuun sopiva minisihti). Sihdin kanssa hauduttaminen on helpompaa, koska rautainen pannu ei saisi seistä pitkään täynnä märkiä teenlehtiä, ja sihdin kanssa ne on helppo ottaa pannusta pois.

Hauduttamisen jälkeen pannu huuhdellaan kuumalla vedellä ja kuivataan. Jos sen jättää märkänä seisomaan, se ruostuu.

Olen niin ihastunut pannuuni, että melkein otin sen mukaan kirjoitusmatkalle Kemiöön. En ottanut, ja kaduin sitä kolme päivää. Tästä eteenpäin kannan sitä mukanani, kuulkaa! Se on pieni ja kestävä, eli juuri sopiva matkapannu.

Olen myös lukenut väitteitä siitä, että valurautaisesta pannusta irtoaa teehen rautaa, mikä on terveellistä. Toisaalta tee vähentää raudan imeytymistä, joten kuka näistä tietää. Pannussa haudutetun teen maku jää kuitenkin kiehtomaan ja tekee mieli kokeilla kaikkea mahdollista teetä. Miltä tuo maistuisi tetsubinista? Entä tuo?

 

 

Sakura Sencha (Teemaa)

IMG_20180105_111735

Olen jo kuukausia kaivannut vihreää kirsikkateetä. Vuodenvaihteessa vihdoin ehdin helsinkiläiseen Teemaahan sitä ostamaan: Teemaa myy Sakura Senchaa, jossa on japanilaisen senchan mausteena sokerissa säilöttyjä kirsikanlehtiä ja terälehtiä. Tee on hiukkasen hintavaa (40 grammaa maksaa 13,90 €), mutta sen arvoista.

Jo teenlehdet tuoksuvat niin makean herkullisilta, että niitä tekisi mieli maistaa. Ehkä se johtuu siitä sokerista, mutta myös kirsikan ominaistuoksu on saatu säilymään hyvin. Haudutin teen n. 75-asteiseen veteen, kaksi minuuttia (pakkaus suosittelee haudutusajaksi 1-3 minuuttia, joten aloitin siitä puolivälistä ja vahvuus toimi minulle mainiosti). Kirsikantuoksu tulvii teestä ihanan karvaana ja makeana yhtä aikaa.

Teessä on oikeasti kirsikkainen maku. Kirsikka kuuluu lempimakuihini, mutta sitä on vaikea löytää ilman, että maku on teollisen makea tai hyökkäävän esanssinen. Sakura Senchassa kirsikka on sopivassa suhteessa vihreään teehen. Japanilaisen senchan vahva, umaminen ja hiukan karvas ominaismaku sopii kirsikkaan loistavasti.

Tätä teetä voi hyvin hauduttaa toisenkin kerran. Toisen haudutuksen väri on melkein epätodellisen kirkaan vihreä, ja kirsikanmakuakin löytyy teestä yhä.

Ainut huono puoli tässä teessä on sen kuivattava ominaisuus. Juotuani eilen teetä pari 3,2 dl pannullista aamupäivän aikana join koko loppupäivän vettä, litroittain, mutta mikään ei tuntunut auttavan teen tuottamaan kuivuudentunteeseen. Ehkä tänään jätän juomisen tähän yhteen pannulliseen.

 

Matcha-iri Genmaicha (Teemaa)

IMG_20171011_105800

En voinut kuin huokailla ilosta, kun join ensimmäisen kerran Teemaan Matcha-iri Genmaichaa. Tässä japanilaisessa teessä on mausteena paahdettua riisiä ja matchajauhetta. Olen ennenkin juonut matcha-iri genmaichaa, mutta tämä on jotenkin paljon täyteläisempää, runsaampaa (uskon sen johtuvan siitä, että matcha ei hyökkää päälle vaan teen muutkin aromit saavat tilaa).

Aloitetaan alusta: pakkauksen ohjeen mukaan teetä mitataan 1 rkl/2 dl vettä ja haudutetaan n. 80 asteessa puolestatoista kolmeen minuuttia. Aloitin hauduttamisen puolestatoista minuutista, ja lopputulos oli niin sopiva, että siinä olen pysynyt sen koommin.

Matchajauhe tekee valmiista teestä sameaa ja sammaleisen vihreää. Sen lisäksi, että tee näyttää sakealta, se myös maistuu siltä. Kun paahdetun riisin hieman käryinen maku yhdistyy matchan virkistävään, pieneen kirpeyteen, tee maistuu niin monelta asialta yhtä aikaa, että se jopa tuntuu suussa paksulta. Juoma on ruokaisaa.

Olen viime aikoina ilahtunut japanilaisen vihreän teen toisinaan inasen suolaisesta mausta. Kuin teen mukana saisi hippusen meri-ilmaa. Tässä teessä on sellainen hurmaava pieni suolaisuus.

En ole hauduttanut tätä teetä kuin kertaalleen (koska matchajauhe päätyy siihen ensimmäiseen haudutukseen). Mutta harvoin juominen jää yhteen pikkupannulliseen – tätä on saatava lisää saman tien.

IMG_20171011_105811

 

Sencha Oku-Kirishima (Thehuone), osa 2


Olen viime päivinä kaivannut japanilaisen vihreän teen ihanaa meristä ruohoisuutta. Siihen hätään otin kaapista uudelleen esiin Thehuoneen Sencha Oku-Kirishiman, jota en oikein ymmärtänyt silloin, kun sen ostin.

Nyt tiedän teestä vähän enemmän, ja vaikken vieläkään ole saanut juoda hyvää gyokuroa, tiedän, mitä odottaa, kun teepakkaus lupaa gyokuron kaltaista teetä.

Karttelen tällaisia teelaatuja, jotka eivät kestä yli 60-asteista vettä. Tampereen vesi (ainakin täällä, missä asun) on niin kloorista, että tuollainen vain jokseenkin lämmin vesi jättää teehen vahvan kloorin maun. Toimin sitten niin, että keitän veden, annan sen höyrytä rauhassa, ja haudutan teen, kun vesi on jäähtynyt tarpeeksi. Se parantaa makua (vaikkei teevettä tokikaan saisi keittää).

Haudutin teen siis pannussa: 60 astetta, 2 minuuttia. Lopputulos on voimakkaasti tuoksuva, keltainen tee, joka maistuu hurjan merelliseltä. Tee on jopa ihan pikkuisen suolaista, kuin muistona merivedestä.

Tässä teessä ei ole niin vahvaa kirpeyttä kuin matchassa, mutta jälkimaku on samankaltainen. Tee on jopa niin ruokaisaa, että kolmen desilitran pannullinen on vaikea juoda yhteen menoon.

Olen vähän vaivihkaa oppinut tykkäämään tästä teestä. On aina mukavaa huomata oppineensa uutta, pitämään asioista, jotka joskus olivat lähinnä omituisia.

Japanilainen vihreä tee (Cafe Alvar)

Jyväskylän teemaailmassa joitakin vuosia sitten kantapaikakseni muodostui Alvar Aalto -museon yhteydessä toimiva Cafe Alvar. Sittemmin olen käynyt kahvilassa harvemmin, mutta nyt sunnuntaina se oli oivallisesti auki, kun kaipasin paikkaa, jonne asettautua kirjoittamaan.

Cafe Alvarissa on tarjolla viisi irtoteevaihtoehtoa. Valitsin japanilaisen vihreän teen ja asetuin pöytään. Tee tuotiin pöytään mukissa, jossa oli pallosihti.

Teen mukana ei tullut tietoa haudutusajasta, joten teen pystyisi kyllä itse pilaamaan. Veden lämpötila oli kuitenkin sopiva ja teetä oli annosteltu sihtiin oikea määrä. Näin hauduttaminen oli tehty helpoksi – pari minuuttia, ja tempaisin sihdin pois mukista.


Tee oli todella hyvää. Se oli ruohoista ja voimakkaan makuista, vailla mitään turhuuksia. Vaikka söin teen kanssa tummaa suklaata, tee maistui vahvasti.

Cafe Alvarin hyvä puoli on se, että kuppi täyttyy kuumalla vedellä koko ajan, pyytämättä. Niinpä join teestä kolme haudutusta istuessani kirjoittamassa. Kokemus oli hyvä, teeihmiselle paljon peruskahvilaa miellyttävämpi.

Vähän jäi harmittamaan, etten ottanut teen etiketistä tiskillä kuvaa. Nyt en osaa sanoa, minkämerkkinen tee oli kyseessä.

Japanilainen sencha (Turun Tee ja Mauste)

IMG_20170314_151606

Kävin alkutalvella pari kertaa Turun Tee ja Mausteessa, ja niiltä reissuilta on edelleen teepakkauksia aukikirjoittamatta. Tänään tartuin japanilaiseen senchaan, joka on luomua (muuta infoa pakkauksessa ei olekaan).

Muistelen myyjän todenneen, että tässä teessä on hyvä hinta-laatu-suhde. En muista hintaa, joten en nyt tiedä, mihin laatuun sillä hinnalla pitäisi tähdätä.

Hauduttelin teetä n. 80-asteiseen veteen kaksi minuuttia. Jos juon teetä yksikseni, tartun useimmiten 3,2 dl:n kokoiseen valurautapannuun. Tämä lähinnä siksi, että olen tottunut siihen; osaan mitata siihen teetä luonnostaan oikean määrän. Niinpä aika harvoin pääsen testaamaan, miltä mikäkin tee maistuisi jäähtyessään, koska juon pannullisen saman tien.

Tämän teen kanssa lähdin liikkeelle vailla odotuksia. Se tarkoittaa, että otin sellaisen ei-maisteluasenteen, että luenpa samalla sähköpostit kun juon teetä (kauhea asenne!) Niinpä tee olikin iloinen yllättäjä. Tee on oikein hyvää – lopetin sähköpostien lukemisen ja aloin maistella, mitä juon.

Tässä senchassa on varsin voimakas ruohoinen maku. Se sopii hyvin tällaiseen mielentilaan, kevään odottamiseen. Voisin juoda tätä ruoan päälle jälkiruokateenä. Maku on herkullinen ja voimakas.

 

 

 

 

Japan Hojicha, Uji (Teekauppa Veiström)

img_20161206_093328

Hojicha! Tässäpä uudenlainen teetuttavuus. Hojicha on paahdettua vihreää teetä, joka tarinan mukaan syntyi 100 vuotta sitten siten, että teekauppiaan varasto oli vanhentumassa, ja hän päätti pidentää teen ikää paahtamalla sen. Tämän kertoo mm. Wikipedia.

Olen suuri genmaichan ystävä (paahdettua riisiä teen mausteena), joten teekauppias Veiström ehdotti eilen kokeilemaan myös hojichaa. Haistoin teenlehtiä ja totesin, että tätä on saatava. Tuoksu on huumaavaa sekoitus paahdettua pähkinää, merilevää ja jotain muutakin, ehkä jotain metsäistä, lähes sammaleista.

Teenlehdet ovat niin paahdettuja, että ne ovat ruskeita. Noudatin pakkauksen haudutusohjetta (80°C, 2 min.), vaikka esim. tuossa Wikipedian artikkelissa on ihan erilaiset ohjeet. img_20161206_094223

Lopputulos: Tee on yllättävän väristä, punertavan ruskeaa. Se tuoksuu miedosti palaneelta. Maku on hienon paahteinen (sanotaan taas että pähkinäinen), ja jälkimaku on hämmästyttävän salmiakkinen. Tiedättehän sellaiset ruskeat salmiakit, jotka maistuvat ihan pikkuisen lääkkeeltä? Juuri sellainen maku jää kitalakeen, kun teen on nielaissut.

(Maku on kyllä niin monisyinen, etten tee sille lainkaan kunniaa yrittämällä sanoittaa sitä näin. Jotain ihanaa on tässä paikoin melkein liian kärähtäneessä maussa.)

Eilisiltana tämä tuntui melko tuhdilta teeltä, ja hetken pelkäsin, että tämä on minulle liikaa. Nyt kun juon tätä uudestaan, ei tämä niin hurjaa olekaan. Ainut, mikä estää juomasta tätä monta kupillista kerralla, on teen kuivaava vaikutus: suuta kuivaa, pakko saada lasillinen-pari vettä.

(Haudutin teetä kaksi kertaa. Pakkauksen mukaan se kestää kolmekin haudutusta.)