Tit Koon Yum 


Tämän Tit koon yum -oolongin olen ostanut jostakin kiinalaisten elintarvikkeiden kaupasta. Hintalapussa luki Iron Buddha, joten kuka voisi vastustaa? 

Teenlehdet ovat hiukan nahkeita ja tuoksuvat makean paahteisilta. Olen enimmäkseen hauduttanut tätä teetä pannussa (vesi: 80 astetta, aika: 2 minuuttia), ja sellaiseen varsin voimakkaan makuinen tee sopiikin hyvin. Tänään testaan teen gongfu-hauduttamista, jossa lopputulos on vielä paljon vahvemman makuinen.

Valmis tee on väriltään kuin sulaa kultaa. Se tuoksuu hieman karvaalta (luin jostakin määritelmän, että Tit koon yumin tuoksu on kuin kahvin ja teen sekoitus, ja siinä tosiaan on jotakin sellaista. Makeaa ja karvasta). 

Maku on nahkainen (ja niin selvästi, että näinkin huono makujen analysoija kuin minä huomaa sen heti). Tee on pikkuisen makeaa, vahvaa ja lähes syötävän tuntuista. Suuhun jää hedelmäinen jälkimaku.

Tit koon yum -purnukka on yksi niistä, joita on jäänyt teekaappiini pyörimään. Olen huono käyttämään teet loppuun. Kun pussin/purkin pohjalla on 1-2 cm teenlehtiä, kiinnostukseni päättyy ja tee katoaa kaapin perukoille.

Yritän nyt ryhdistäytyä tässä ja kunnioittaa teenlehtiä loppuun asti. Hauduttelen näitä viimeisiä nyt joka päivä, yksi kerrallaan pois. Tit koon yum on yllättäen varsin sopiva talvitee. Tällainen vahva, lähes mausteinen maku piristää marraskuuta. 

Advertisements

Tieguanyin Iron Goddess AAA (Teekauppa Veiström)

IMG_20171110_084219

Ostin Tieguanyin Iron Goddess AAA -oolongin Teekauppa Veiströmistä ehkä puolitoista vuotta sitten, mutta se jäi silloin hyllyssäni taka-alalle, enkä ole osannut palata sen ääreen uudestaan. Viime yönä, mahdollisimman epäsopivaan teenjuontiaikaan, sain kuitenkin idean hauduttaa teetä gongfu-tyyliin savipannulla.

(Tämä savipannuhomma on muuten ajanut minua kohti hulluutta. Yhdessä pannussa kun ei missään nimessä pitäisi hauduttaa kuin yhdenlaista teetä (jopa siinä määrin, että jos siinä hauduttaa Tieguanyin-oolongia, siinä ei pidä hauduttaa mitään muita oolongeja enää koskaan), ja kun sain pannuni, pohdin pitkään, mitä siinä pitäisi alkaa valmistaa. Päädyin vihreään teehen. Huono ratkaisu! Koska pannuni on melkein 2 dl kokoinen ja siinä on hyvin pieni nokka, pelkkään veden kaatamiseen ulos pannusta menee niin pitkä aika, että vihreä tee hautuu kaatamisen aikana aina liikaa. Se kitkeröityy.

Mutta koska olin alkanut hauduttaa vihreää teetä, päätöksessä oli pysyttävä. Kunnes sitten viime yönä totesin, että pah, alan hauduttaa pannussa vihreitä oolongeja. Otin kokeiluun tämän Tieguanyinin, ja siitä se alkoi, pannun uusi elämä.)

Olen siten käytännön ihminen, että minulle gongfu-haudutus on vain tapa tehdä teetä. Valmistan teetä gaiwanilla lähes päivittäin (kaiken oolongin, aina), enkä täten järjestä itselleni joka kerta mitään seremonioita. Kaadan teen gaiwanista suoraan kuppiin ja juon. IMG_20171109_224025

Savipannu on kuitenkin sen kokoinen, että tee on kaadettava siitä lasikannuun, koska se ei mahdu kerralla gongfu-kuppiin. Harkitsin koko lasikannun tarpeellisuutta pitkään, koska en halua tehdä teestä itselleni mitään välineurheilua. En halua teen varjolla täyttää kotiani tavaroilla, joita ilmankin voi elää.

Tästä syystä en myöskään kestä ajatusta siitä, että jokaiselle teelajille on oltava oma pannunsa. Mihin ne kaikki mahtuvat? Missä juon sitten enää nautinnollisesti teetä, kun kotini on täytetty teepannuilla?

Mutta on myönnettävä, että joskus lasikannulle on tarvetta. Kuten nyt.

Ja sitten siihen teehen.

Tieguanyin Iron Goddess AAA on erittäin hyvä gongfu-haudutettava oolong. Se antaa itsestään niin monta versiota: jokaisella haudutuksella on selvästi oma makunsa. Tee on raikasta, vähän makeaa ja ruohoista, kukkaistakin. Siihen tulee välitön himo (joten join sitä 4 pannullista yöllä juuri ennen nukkumaanmenoa. onneksi ei valvottanut).

Kaiken muun hyvän lisäksi tee on helppoa ja rentoa. En tarvitse sekuntikelloa. Haudutukset onnistuvat vähemmälläkin perfektionismilla.

(On mukavaa ajatella, etten ehkä olekaan maailman huonoin hauduttaja vaan että tee- ja pannuvalintani eivät vain tätä ennen välttämättä sopineet parhaimmalla tavalla yhteen.)

 

 

 

Yixing-savipannu


Varoitus: nyt seuraa hifistelevää pohdintaa teen hauduttamisesta.

Vihreän teen hauduttaminen gaiwanissa on hankalaa. Teenlehtiä livahtaa kannen välistä kuppiin. En oikein edes osaa mitata vihreää teetä gaiwaniin – aina sitä on liikaa tai liian vähän, eikä teestä tule sopivan vahvuista.

Tähän auttaa luokseni eilen päätynyt yixing-savipannu. Olen katsellut videoita teen hauduttamisesta savipannussa ja lukenut aiheesta artikkeleita, joten vain lievää kauhua tuntien otin pannun käyttöön.

Olen löytänyt hurjia ohjeita pannun käyttöönotosta. Yhdessä jopa käskettiin harjata pannu hammasharjalla ja -tahnalla (jotta vahakäsittely saven pinnasta irtoaa). Lähdin kuitenkin liikkeelle vähemmällä tarmolla, ja harjasin pannun ihan tiskiharjalla. Desinfioin pannun kiehuvalla vedellä. Sitten vain hauduttamaan.

Pannun ensiteeksi valikoitui Huang Shan Mao Feng (Teepolku).

Lämmitin pannun kuumalla vedellä. Laitoin lehdet pannuun (pannuni on aika iso, n. 2 dl, joten mittasin lehtiä 4 suurta teelusikallista) ja huuhtelin ne kuumalla vedellä (vesi pannuun, vesi pois). Sitten haudutin teen.

Haudutuksen tulisi olla alle 10 sekunnin mittainen. Logistisista syistä haudutusaika vähän venyi. On nimittäin paljon ajateltavaa:

Ota kansi teepannun päältä

Kaada kuuma vesi pannuun.

Laske kansi takaisin.

Valele pannu ulkopuolelta kuumalla vedellä.

Laske vedenkeitin pöydälle.

Nosta teepannu pöydältä.

Kaada tee kuppiin tai lasikannuun. (Teepannun pienen nokan kautta kaatamiseenkin menee useita sekunteja.)

Nauti!

Teestä tuli heti erinomaista. Teen ominainen raikkaus yhdistyi pannun savisuuteen, ja lopputulos oli mahtava.

Join seuralaiseni kanssa teestä ainakin kuusi haudutusta. Teen maku kirkastui kerta kerralta, ja lopussa odotti aarre: makea, kutitteleva kupillinen. Tee tuntui myös erityisen piristävältä.

Gaiwanillakin hauduttaessa minulle käy usein niin, että yhtäkkiä se ties miten mones haudutus on aivan taivaallinen. Luulen, että ainakin osittain kyse on taitoni vähäisyydestä: olen liian hidas ensimmäisille haudutuksille, ja ne venyvät liian pitkiksi. Tahtini sopii täydellisesti vasta kuudennelle tai seitsemännelle haudutuskerralle.

Se, mikä tässä teepannussa yllätti eniten, on tuoksu. Kun on kaatanut teen pannusta, ja nostaa kantta, kohtaa huumaavan teentuoksun, jollaista en ole ennen kokenut.

Tänään testasin pannussa White Monkey High Grown -teetä (Teekauppa Veiström), ja sekin toimi hyvin. Tuoksu yllätti uudelleen: tämän teen kanssa pannu tuoksuu pähkinäiseltä, lähes suklaiselta.

Savipannussa tulee aina hauduttaa samaa tai samantyyppistä teetä juuri siksi, että teeöljy imeytyy saveen ja muokkaa pannun makua. Siksi mietinkin pitkään, mitä haluan pannussa valmistaa. Päädyin vihreään teehen, koska oolong toimii mielestäni hyvin gaiwanissakin, ja puerhille tämä savipannun intensiivisyys saattaisi olla vähän liikaa. Tai siis minulle; en osaisi hauduttaa puerhia niin nopeasti kuin se pitäisi.

Teepannun muoto vaikuttaa myös siihen, mitä sillä tulisi hauduttaa. Ajattelen kuitenkin realistisesti, että en ehkä huomaisi tässä suurta eroa. Vihreä tee vaatisi ihanteellisesti pienimmän mahdollisen kansiaukon, mutta isompi on helpompi puhdistaa.

(Puhdistaminen tapahtuu tyhjentämällä pannu teenlehdistä ja huuhtelemalla huolellisesti. Ei pesuaineita! Sitten pannun annetaan kuivua.)

Yhtä veden kanssa läträämistähän tämä on. Litra vettä hulahtaa huomaamatta astioiden lämmittämiseen ja teen huuhtelemiseen ja pannun valeluun hauduttamisen aikana. En lähtisi hommaan ilman gongfu-tarjotinta, jonka alla on vesisäiliö (onneksi sain hankituksi sellaisen kesällä).

Pannuni on vähän turhan iso yhdelle hengelle, mutta toisaalta tällaiseen hauduttamisoperaatioon ryhtyminenkin vaatii usein seuraa. Kokemus on kiva jakaa. Nautin kuitenkin erityisesti siitä, että pannuni on muotoa dragon egg, lohikäärmeenmuna.

Jatkoa varmasti seuraa.

Hifistelystä

Tykkään sanoa, että juon teetä, en hifistele. Lainaankin usein Kai Niemisen runoa, jossa hän kirjoittaa jotakin sellaista kuin “en harrasta teetä / juon sitä kolme litraa päivässä” (selasin nyt neljä Niemisen kirjaa läpi, enkä löytänyt runoa, mutta palaan oikean sitaatin kera, kun löydän).

Nyt viikonloppuna hankin itselleni kungfu-teetarjottimen. Se on sellainen kaksikerroksinen tarjotin, jossa on säiliö, jonne voi kaataa esim. gaiwanin lämmitykseen käytetyn veden. Onko nyt aika alkaa puhua hifistelystä?

Teen kanssa pyrin käytännöllisyyteen ja järkevyyteen. Onhan järkevää mitata teen määrä ja tehdä mahdollisimman hyvää teetä (selitin juuri eräälle “tee on niin vaikeaa tehdä oikein”-henkiselle kahvinjuojalle, että kyllähän kahvikin mitataan, kyllähän kahvikin pyritään tekemään oikein).

On myös järkevää omistaa säiliöllinen teetarjotin, jos vaihtoehtona on se, että (ainakin isoa gaiwania käyttäessäni) teetä on pitkin pöytää (kahden desin gaiwanini on jostain syystä erittäin hankala kaatamiseen).

Toisaalta olen esteetikko. On ihanaa, kun teehetki on kaunis.

Tänään juon toisesta gaiwanista Tieguanyin Iron Goddess AAA -oolongia (Teekauppa Veiström) ja toisesta Dong Ding vihreää oolongia (Turun tee ja mauste). Nautin siitä, että saan kaadella lämpimät vedet tarjottimelle.

Dong ding vihreä oolong on perusoolong, ihan hyvä ja maukas, muttei tarjoa suuria variaatioita haudutusten välillä. Tieguanyin Iron Goddess maistuu sen rinnalla tuoreen puunlehtimäiseltä ja yllättävän makealta.

Yritän maistella teetä ainakin toisinaan kahden satseissa, vertaillen. Joskus sitä kautta löytyy uusia keinoja kuvailla teen makua. (Mutta tämän kirjoituksen ei ole tarkoitus olla näiden kahden teen maistelukuvaus.)

Tänään joku vinkkasi minulle töissä (Teekauppa Veiströmissä), että teen maisteluun löytyy myös makukarttoja. Sellainen löytyy esimerkiksi täältä.

En ole yhtään sillä tasolla, että erottaisin puoltakaan noista maun vivahteista (eikä tavoitteeni ole ollakaan). Koko tämän blogin lähtöajatuksena oli kuitenkin oppia kirjoittamaan mausta (en tunne osaavani), joten apu on tervetullut. (Kirjoitan työkseni taiteesta. Olen visuaalinen ihminen.)

Hifistelyn raja haalistuu elämässäni koko ajan. Toisaalta pyrin vain hyvään teehen. Välineurheilulle ei kaikessa ole tarvetta, sillä 700-luvulta peräisin oleva ohje siitä, milloin vesi on sopivan lämpöistä, toimii yhä. Veden lämpötilaa kuvaillaan näin:

pienet kuplat kuin kalan silmät uivat pintaan. (Kirjasta Kakuzo Okakura: Kirja teestä.)

Tällä kuvalla yleensä arvioin veden oikean lämpötilan. Joskus tartun lämpömittariin, joka kertoo, että lämpötila on 79,9 astetta, kun ne pienet kuplat nousevat (80 astetta on hyvä lämpötila useimpien vihreiden teelaatujen hauduttamiseen).

Hifistelyä tuokin saattaa silti olla. Jo se, että kiinnittää huomiota lämpötilaan, eikä keitä vettä, saattaa mennä jonkun mielestä hifistelyn puolelle.

Nyt innostuin kirjoittamaan tätä ja oolongini menivät pilalle. Ei hätää, ei tämä ole aina niin vakavaa. Minulla on aikaa uudelle yritykselle.