Tea House of Wehmais

Tänään koitti päivä, jota olen odottanut: osuin Juvan suunnille, ja oli mahdollisuus vierailla Vehmaisilla, Tea House of Wehmaisissa. Englantilainen teehuone on keskellä suomalaista maalaismaisemaa lehmineen ja pihakoivuineen.

Paikka on tosi kaunis ja pöytiä on myös puutarhassa. Seurueeni sijoitettiin lasiterassille vähän pahinta porotusta pakoon. Asiakkaita oli tosi paljon, mutta pöydät olivat siistejä ja kauniisti katettuja.

Pöytään saatiin teelistat ja menut. Kanssaihmiseni valitsivat skonssit ja mustaa teetä sekä oolongia. Minä riemastuin listalla olleesta vietnamilaisesta vihreästä teestä (vuonna 2013 Prahassa ostin vietnamilaista vihreää teetä pienestä kortteliruokakaupasta, jonka myyjän kanssa en puhunut mitään yhteistä kieltä, mutta joka pystyi siitä huolimatta suosittelemaan teetä minulle. Se oli herkullista) ja tilasin sitä. Mitään syömisiä en tilannut.

Teet ja skonssit saapuivat pöytään. Skonssit olivat kuulemma erinomaisia, ja sekä musta (kello viiden) tee että appelsiinilla maustettu oolong olivat myös kuulemma hyviä. Valitsemani vietnamilainen FOP sen sijaan oli niin karvasta, etten saanut sitä yhtä kulausta enempää alas. (Maistatin sitä myös seuralaisillani, jotka irvistelivät.)

Olen aika nöyrä teenjuoja, ja vähän kitkerämpikin tee menee alas. Tämä oli kuitenkin sellaista, ettei juominen ollut mahdollista. Silkkaa parkkihappoa.

Pyysin toisen teen. Valitsin Milky oolongin, joka tuli pöytään nopeasti ja kuumana. Tämä tee oli tosi hyvää ja kermaista. Join sen ilolla.

Myyjä maistoi vietnamilaisen teeni ja totesi sen oikein tehdyksi. Hänestä siinä ei ollut vikaa. Sitten käytiin neuvottelu siitä, tuleeko minun maksaa teestä vai ei (lopulta en joutunut maksamaan).

Olin edelleen sitä mieltä, että teen saa juomakelvottoman karvaaksi vain liian kuumalla vedellä. Niinpä ostin samaa teetä teetalon kaupasta kotiin ja kas; kun sen hauduttelee 70-asteisessa vedessä, siitä ei tule lainkaan kitkerää, karvasta ja kirvelevää vaan pehmeää ja vähän hedelmäisen makuista. Luottamukseni vietnamilaiseen teehen ei horjunut.

Teehuoneen kauppa on täynnä kaikenlaista suklaasta juustoihin. Teetä sai sadan gramman pusseissa. Ostin paria maustamatonta vihreää, joista lisää myöhemmin.

Paikka on kaunis ja leivonnaiset ilmeisen hurmaavia. Teelistalta tilatut oolongit ja musta tee olivat hyviä ja milky oolongin juotuani tunnelma oli kesäisen mukava. Samoista teenlehdistä ei ole mahdollista saada toista haudutusta, eli jos haluaa toisen pannullisen, saa aina uusista lehdistä haudutetun teen.

En ole suuri englantilaisen teekulttuurin harrastaja, joten skonssit ja leivonnaiset eivät ole niin minua varten. Olen kuitenkin iloinen siitä, että Wehmais on vihdoin koettu.

Advertisements

Japanilainen vihreä tee (Cafe Alvar)

Jyväskylän teemaailmassa joitakin vuosia sitten kantapaikakseni muodostui Alvar Aalto -museon yhteydessä toimiva Cafe Alvar. Sittemmin olen käynyt kahvilassa harvemmin, mutta nyt sunnuntaina se oli oivallisesti auki, kun kaipasin paikkaa, jonne asettautua kirjoittamaan.

Cafe Alvarissa on tarjolla viisi irtoteevaihtoehtoa. Valitsin japanilaisen vihreän teen ja asetuin pöytään. Tee tuotiin pöytään mukissa, jossa oli pallosihti.

Teen mukana ei tullut tietoa haudutusajasta, joten teen pystyisi kyllä itse pilaamaan. Veden lämpötila oli kuitenkin sopiva ja teetä oli annosteltu sihtiin oikea määrä. Näin hauduttaminen oli tehty helpoksi – pari minuuttia, ja tempaisin sihdin pois mukista.


Tee oli todella hyvää. Se oli ruohoista ja voimakkaan makuista, vailla mitään turhuuksia. Vaikka söin teen kanssa tummaa suklaata, tee maistui vahvasti.

Cafe Alvarin hyvä puoli on se, että kuppi täyttyy kuumalla vedellä koko ajan, pyytämättä. Niinpä join teestä kolme haudutusta istuessani kirjoittamassa. Kokemus oli hyvä, teeihmiselle paljon peruskahvilaa miellyttävämpi.

Vähän jäi harmittamaan, etten ottanut teen etiketistä tiskillä kuvaa. Nyt en osaa sanoa, minkämerkkinen tee oli kyseessä.

Sakura Sencha (TeeMaa)


Yritin eilen pistäytyä useammassakin Helsingin teekaupassa, mutta koska oli lauantai ja heinäkuu, päädyin kello neljän jälkeen vain rempomaan lukittuja ovia. Onneksi TeeMaa Annankadulla oli kuuteen asti auki, ja pääsin teen ääreen.

Valitsin monisivuiselta teelistalta Sakura Sencan. TeeMaa kertoo tästä japanilaisesta vihreästä teestä näin: “Aidoilla kirsikanlehdillä höystetty hyvälaatuinen vihreä tee. Tässä teessä ei ole teollisia kirsikka-aromeja, vaan aivan oma makeankuivakka makunsa.”

Tee tuotiin pöytään läpinäkyvässä kannussa, ja teenlehdet sen vieressä omassa pannussaan. Tee oli hyvin keltaista ja tuoksui ruohoiselta.

Kirsikanlehdet olivat sen verran vieno mauste, etten olisi osannut edes etsiä niitä teen mausta, ellen olisi tiennyt, mitä juon. Ehkä kukkien maku oli siinä kuivassa karvaudessa, joka jäi juomisen jälkimauksi.

Vihreä tee oli maultaan hyvin ruohoinen, sellainen lähes sietämättömän umaminen ja täyteläinen. Siitä löytyi myös matchamaista kirpeyttä. Tee oli ihanaa, ja oli ihanaa vain istua ja juoda sitä. 

Toinen haudutus, joka tuli pöytään erikseen pyytämättä, oli pehmeämpi. Teestä paljastui mukavaa lempeyttä. 

TeeMaa on kotoisa ja yllättävän edullinen teehuone ihan Helsingin keskustassa. Ostin sieltä paria teetä myös mukaan, eli palaan vielä asiaan.

Dark Pearl Oolong (Teeleidi)

Ostin Teeleidistä viimeksi Dark Pearl Oolong -nimistä taiwanilaista tummaa oolongia. Haudutin sitä heti kotona pannussa (pakkauksen ohjeen mukaan, 80 astetta, 3 minuuttia) ja nyt, paremmalla ajalla, maistelen teetä gaiwanilla.

Teenlehdet ovat tummia ja tuoksuvat vähän kirpeiltä. Mittasin niitä gaiwaniin sen verran, että sen pohja peittyi ja haudutin teetä 30 sekuntia. Tuoksu on ihana, sateiseen iltaan sopiva, voimakas ja vähän hedelmäinen märän maan tuoksu.

Valmis juoma on väriltään yllättävän vihreää (minulla ei ole taiteen sääntöjen mukaista lasikannua, mutta kaadoin teen ihailtavaksi lasiseen astiaan). Kuvassa jo vähän tummemman värinen kakkoshaudutus.

Kun pannuhaudutuksessa teestä tuli heti vahvaa, gaiwanilla maistan siitä enemmän vivahteita. Teessä maistuu jokin ylikypsä hedelmä, ei makea vaan maanläheinen maku, kuin märkä puu tai paahdettu pähkinä. Tämä on tosi hyvä tumma oolong, jonka makua on vaikea rajata sanoilla. 

Haudutus haudutukselta teestä tulee väriltään tummempaa. Välillä se on täysin kultaista. 

Pakkaus neuvoo muuten pannuhaudutuksessa pidentämään haudutusaikaa kerta kerralta. Se tuntuu hassulta – kun teenlehdet avautuvat, olen yleensä lyhentänyt haudutusaikaa. Ehkä testaan tämän ohjeen vielä tulevaisuudessa (jos teetä jää gaiwan-herkuttelusta yhtään jäljelle…)

Tesco Finest Green Tea

 

Nyt kuulkaa tartun teepussiin! Kylässä minulle tarjottiin vihreää pussiteetä, tuotenimeltään Tesco Finest Green Tea. Nappasin yhden pussin mukaani maistaakseni sitä uudestaan ihan rauhassa kotona.

Pyramidinmuotoisessa teepussissa on kaksi grammaa ainakin osittain lähes kokonaisen näköisiä vihreän teen lehtiä. Virkistävä poikkeus perinteiseen pussiteepuruun, ajattelen, ja uskallan hauduttaa teetä pakkauksen ohjeen mukaiset kolme minuuttia (lämpötilaan pakkaus ei ota kantaa, mutta pysyttelin tutussa 80 asteessa).

Teestä tulee rohkaisevan vaaleaa. Se tuoksuu hieman kirpeältä.

Tee on mietoa ja lempeää. Maku on hyvä vihreän teen perusmaku – vähän kirpeä ja raikas, ruohomainen.

Ei tämä nyt ole mitään luksusta tai erikoisen ihmeellistä, muttei myöskään karvasta, mautonta, esanssista tai muita pussiteen perinteisiä makukimaroita. Ei siis mikään pahin teenjuojan(kaan) kauhu.

Gyokuro Hiki & Osmantus (Teeleidi)


Teeleidi (Jyväskylä) on muuttanut Kramsunkadulle. Uteliaana menin tänään tutustumaan liikkeen uusiin tiloihin (paikkana on samaan tapaan kaunis, vanha puutalo, kuin se, missä Teeleidin tilat Lutakossakin olivat).

Teehuoneen vastaanotto ja kauppa sijaitsevat samassa tilassa. Huone on suuri. Yhdellä seinustalla on kahvilantiskin oloinen vitriini leivoksineen, toisella seinustalla teet, joista voi haudutettavan teen valita. Kolmannella on sitten kotiin myytäviä teitä suurissa peltipurkeissa.

Koska minulla oli nyt aikaa maistelemiseen, valitsin kahta Mestarin teetä (ne ovat laadukkaampia ja täten myös kalliimpia kuin muut listan teet). Otin maisteluun pannullisen Gyokuro Hiki -nimistä japanilaista, varjossa kasvatettua teetä sekä Osmantus-teetä, jossa on kiinalaisen vihreän teen lisäksi osmanthuksen kukkia. (Googlaamalla opin, että osmanthusta on käytetty jo tuhansia vuosia vihreän teen maustamiseen.)

Aurinkoisena päivänä sisätila tuntui mahdottomalta ajatukselta, joten istahdin terassille. Teehuoneella on suuri puutarha, jossa on myös pöytiä, mutta varjoisa terassi houkutteli enemmän.

Teet saapuivat pöytään kauniissa pannuissa. Aloitin gyokurosta, joka tuoksui ihanan voimakkaasti meräleväiseltä.

Gyokuron luvataan olevan hienostuneen makea tee. Siitä huolimatta tee oli vähän kitkerää, eikä yhtään makeaa. En oikein löytänyt siitä mitään niin erikoisen hienostunutta, kuin sen pitäisi kuulopuheiden perusteella olla. Pyysin teestä myös toisen haudutuksen, mutta se meni jo irvisteltävän kitkeräksi.

Gyokuro on matchan raaka-aine, ja matchamaisuus maussa kyllä tuntuikin. Teessä on myös runsaasti kofeiinia, mikä alkoi miellyttävästi humahtaa päähän toisen pannullisen aikana. (Jätin sitä suurimman osan kyllä juomatta sen karvauden takia.)

Osmantus-tee tuoksui hyvin miedosti. Tee itsessään oli vähän paahteisen makuista, kiinalaista vihreää teetä, jossa kukat tuntuivat lähinnä makeana jälkimakuna. Pyysin myös tästä teestä toisen haudutuksen, ja se kannatti, sillä toinen haudutus oli aromikkaampi, ja teen luonne pääsi siinä paremmin esiin. Tee muistutti etäisesti (mutta olematta yhtään liian makea) hortensianlehdistä haudutettavaa, äärimmäisen makeaa ama chata.

Teeleidin nykyinen koti puutaloalueella Älylässä on ympäristönä romanttinen ja Teeleidille sopiva. Mitä nyt vähän ympärilleni vilkuilin, enemmistö muista asiakkaista tilasi teensä kakkujen kera, ja iltapäivän teehetki kakkuineen istuu kukkivaan puutarhaan hyvin.

Itse olen enemmän “tee teenä”-ihmisiä, joten vähän petyin siihen gyokurokokemukseeni. Ensi kerralla sitten ehkä jotakin teetä niiden leivonnaisten kera.

Valkoinen Lime Tee (Teekauppa Veiström)

Olen jemmannut mökille vain työpaikkani Teekauppa Veiströmin teetä, joten maisteluni täällä on siltä osin yksipuolista. Makumaailmaltaan ei niinkään; nyt pannussa hautuu Valkoinen Lime Tee.


Huomaan juoneeni tämän teen niin nopeaan tahtiin, että siitä kirjoittaminen on melkein jäänyt. Vielä ehtii kuitenkin, sillä pussista irtoaa lehtiä vielä yhteen pieneen pannulliseen.

Lime tuoksuu teenlehdissä niin ihanan raikkaasti, että tein ostopäätöksen ihan sen perusteella. Lime on makeampi ja hedelmäisempi kuin teemausteena tutumpi sitruuna.

Tämän teen hauduttamisessa olen tarkkaillut veden lämpötilaa (70 astetta) ihan erityisesti. Liian kuuma vesi nimittäin nostaa valkoisesta teestä karvauden tehokkaasti esiin. Karvaus ja lime eivät sovi yhteen. Pari kertaa olen saanut viskata teen viemäriin, kun olen lipsuillut veden lämpötilan kanssa.

Lempeällä hauduttelulla teestä tulee hyvin vaaleaa, sellaisen vaalean omenan väristä. Lime maistuu makealta ja sitruksiselta. Erityisesti ensimmäinen haudutus on hyvä, mutta olen hauduttanut lehdet aina toisenkin kerran. Limen osuus on silloin pienempi, ja valkoisen teen oma maku pääsee esiin.

Tämä tee on kulunut arjessani samaan (hurjaan) tahtiin kuin vihreä päärynätee, jota saatan juoda litran pannullisen yhteen menoon kirjoittaessani jotakin. Raikkaat, ei-makeat teet ovat hyviä työntekoon, sillä ne pitävät mielen virkeänä, mutteivät vaadi juojalta (tai juomishetkeltä) mitään erityistä.

Daye Green Sheng Pu’er loose (Teekauppa Veiström)

Minulla on mökillä lasinen 3,5 dl:n pannu, jossa hauduttelen teetä pitkin päivää. Koska mökillä ei ole juoksevaa vettä, pannun sihti on hankala puhdistaa. Siksi pyrin nokkelana ihmisenä valitsemaan mukaan teelaatuja, joita voi hauduttaa mahdollisimman monta kertaa.

Tänään pannussa hautuu Teekauppa Veiströmin Daye Green Sheng Pu’er loose, vihreä pu’er. Sheng pu’er on niin sanottua raakaa pu’eria, eli se muotoillaan kakuksi ennen kuin sitä fermentoidaan. Ikäännyttäminen tapahtuu vasta kakkumuodossa. (Sen vastaparina on shu pu’er, jota fermentoidaan jo irtolehtinä ennen kakkumuotoon puristamista.)

Vihreä pu’er on siis ikääntymätöntä ja raakaa. Teenlehdet ovat edelleen silminnähden vihreitä.

Ja siltä tee maistuukin, raa’an hedelmän kaltaiselta. Valmis juoma on oranssia, kirpeää ja sadepäivän makuista. Pu’erille tuttua maanmakua ei teessä juuri ole. Teenlehtiä voi hauduttaa useita kertoja.

Olen valmistanut tätä teetä kotona myös gaiwanissa, mutta lopputulos oli helposti kitkerä. Pannuhaudutuksena maun raakuus miellyttää minua enemmän.

(Jep, olen yhä sidoksissa Teekauppa Veiströmiin työntekijän roolissa.)

Chai latte (Pyymäki, Vammala)

Tarjoilija, teessäni on pilli!

Jossain puolihätäisessä kahvilapaniikissa tilasin Pyymäen kahvilassa (Vammala) chai latten. (Käyn kesäisin kohtuullisen usein tässä kahvilassa, ja joudun aina valitsemaan pussiteen (vihreä) tai haudutetun teen (maustettu musta) välillä. Tänään kumpikaan ei houkutellut.)

Siispä: chai latte. Hillittömän korkea lasillinen maitoista teetä ja maitovaahtoa.

Enimmäkseen tämä chai maistuu sokerilta. Oikeastaan niin paljon sokerilta, että muita makuja on hankala erottaa. Löydän kuitenkin kardemumman, ehkä kanelin, ja jotakin tulista (inkivääriä?)

Ei tämä nyt ihan vastaa caffe lattea, jota kahvinjuontivuosinani rakastin (kyllä, minulla on salattu menneisyys kahvin kanssa). Eikä vastaa teentarpeeseen. Lähinnä mieleen tulee jokin ällömakeutettu maitokaakao.

Brrh.

Korea Daejak Semi-Wild Green (Teekauppa Veiström)

Kiire ei mielessäni istu yhteen teen kanssa, joten olen onnistunut jättämään kirjoittamatta monesta keväällä ajankohtaisesta teestä. Yksi niistä on Korea Daejak Semi-Wild Green, jonka sain bloggaajan ominaisuudessa Teekauppa Veiströmistä jo keväällä.

En muista juoneeni aiemmin korealaista teetä. Lähdin siis tähän teehen ihan puhtaalta pöydältä. Noudatin pannuhaudutuksen ohjetta (70 astetta, 2 minuuttia).

Teenlehtien tuoksu on mausteinen, vähän lakritsinen. Kun kaadan kuuman veden pannuun, lehdet tuoksuvat ihanan paahteisilta ja ruohoisilta.

Tee on hennon sitruunankeltaista. Vaalean värin ei pidä antaa hämätä – maku on voimakas. Tämä on näitä makuja, jotka tuntuvat eniten kitalaessa. Tunne on täyteläinen, jopa ruokaisa.

Tee maistuu paahteiselta ja vähän makealta. Tämä on nyt se paljonpuhuttu umami, ihmisen viides perusmaku: herkullisuus, täyteläisyys. Tee ei kaipaa yhtään mitään.

(Voisin kuvitella että tätä voisi juoda myös ruokajuomana, korostamaan ruoan makuja. Toisaalta tämän kanssa tekee mieli istua kahden, rauhassa, kenenkään häiritsemättä.