Hifistelystä

Tykkään sanoa, että juon teetä, en hifistele. Lainaankin usein Kai Niemisen runoa, jossa hän kirjoittaa jotakin sellaista kuin “en harrasta teetä / juon sitä kolme litraa päivässä” (selasin nyt neljä Niemisen kirjaa läpi, enkä löytänyt runoa, mutta palaan oikean sitaatin kera, kun löydän).

Nyt viikonloppuna hankin itselleni kungfu-teetarjottimen. Se on sellainen kaksikerroksinen tarjotin, jossa on säiliö, jonne voi kaataa esim. gaiwanin lämmitykseen käytetyn veden. Onko nyt aika alkaa puhua hifistelystä?

Teen kanssa pyrin käytännöllisyyteen ja järkevyyteen. Onhan järkevää mitata teen määrä ja tehdä mahdollisimman hyvää teetä (selitin juuri eräälle “tee on niin vaikeaa tehdä oikein”-henkiselle kahvinjuojalle, että kyllähän kahvikin mitataan, kyllähän kahvikin pyritään tekemään oikein).

On myös järkevää omistaa säiliöllinen teetarjotin, jos vaihtoehtona on se, että (ainakin isoa gaiwania käyttäessäni) teetä on pitkin pöytää (kahden desin gaiwanini on jostain syystä erittäin hankala kaatamiseen).

Toisaalta olen esteetikko. On ihanaa, kun teehetki on kaunis.

Tänään juon toisesta gaiwanista Tieguanyin Iron Goddess AAA -oolongia (Teekauppa Veiström) ja toisesta Dong Ding vihreää oolongia (Turun tee ja mauste). Nautin siitä, että saan kaadella lämpimät vedet tarjottimelle.

Dong ding vihreä oolong on perusoolong, ihan hyvä ja maukas, muttei tarjoa suuria variaatioita haudutusten välillä. Tieguanyin Iron Goddess maistuu sen rinnalla tuoreen puunlehtimäiseltä ja yllättävän makealta.

Yritän maistella teetä ainakin toisinaan kahden satseissa, vertaillen. Joskus sitä kautta löytyy uusia keinoja kuvailla teen makua. (Mutta tämän kirjoituksen ei ole tarkoitus olla näiden kahden teen maistelukuvaus.)

Tänään joku vinkkasi minulle töissä (Teekauppa Veiströmissä), että teen maisteluun löytyy myös makukarttoja. Sellainen löytyy esimerkiksi täältä.

En ole yhtään sillä tasolla, että erottaisin puoltakaan noista maun vivahteista (eikä tavoitteeni ole ollakaan). Koko tämän blogin lähtöajatuksena oli kuitenkin oppia kirjoittamaan mausta (en tunne osaavani), joten apu on tervetullut. (Kirjoitan työkseni taiteesta. Olen visuaalinen ihminen.)

Hifistelyn raja haalistuu elämässäni koko ajan. Toisaalta pyrin vain hyvään teehen. Välineurheilulle ei kaikessa ole tarvetta, sillä 700-luvulta peräisin oleva ohje siitä, milloin vesi on sopivan lämpöistä, toimii yhä. Veden lämpötilaa kuvaillaan näin:

pienet kuplat kuin kalan silmät uivat pintaan. (Kirjasta Kakuzo Okakura: Kirja teestä.)

Tällä kuvalla yleensä arvioin veden oikean lämpötilan. Joskus tartun lämpömittariin, joka kertoo, että lämpötila on 79,9 astetta, kun ne pienet kuplat nousevat (80 astetta on hyvä lämpötila useimpien vihreiden teelaatujen hauduttamiseen).

Hifistelyä tuokin saattaa silti olla. Jo se, että kiinnittää huomiota lämpötilaan, eikä keitä vettä, saattaa mennä jonkun mielestä hifistelyn puolelle.

Nyt innostuin kirjoittamaan tätä ja oolongini menivät pilalle. Ei hätää, ei tämä ole aina niin vakavaa. Minulla on aikaa uudelle yritykselle.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s