Bi Luo Chun -kevään jade-etanat (Teekauppa Veiström)

Tällä viikolla kuulin suru-uutisen: Teekauppa Veiström lopettaa toimintansa. Minulle teekauppa ja sen yhteydessä oleva teehuone ovat olleet monella tapaa elämässäni mukana vuosikausia. Teekauppa avautui aikanaan Tampereella ihan lähelle kotiani Kissanmaalla, ja siitä tuli minulle tärkeä saman tien. Sittemmin, kun kauppa muutti keskustaan, olin siellä töissä jonkin aikaa. Se oli hienoa aikaa sikäli, että pääsin sisään moneen teemaailman juttuun, jotka eivät olleet sitä ennen tulleet tutuiksi.

Mutta mutta. En halua edes ajatella aikaa jolloin en voi mennä teehuoneelle, jossa minut ja teemakuni tunnetaan niin hyvin kuin täällä. Vielä teenjuonti teehuoneella on mahdollista, joten juodaan teetä!

Kävinkin teehuoneella tällä viikolla juomassa vihreää teetä nimeltä Bi Luo Chun -kevään jade-etanat. Valitsin teen sen umamisen tuoksun perusteella ja myös siksi, etten ollut ennen juonut sitä.

Välillä pelkään, että tuhoan makuaistiani juomalla niin paljon puerhia. Että en kohta enää maista hennompien teelaatujen makuja. Mutta oikeasti siinä on käynyt miltei päin vastoin. Vihreän teen ominaismaut tuntuvat aina vain selvemmin, koska ne erottuvat niin vahvasti siitä tutuksi käyneestä puerhin makuprofiilista.

Sain haudutetun teen kanssa teenlehdet pöytään ja nuuhkin niitä. Jestas, miten vahva, umaminen ja kirpeän sateinen tuoksu niistä lähti!

Teenlehtien tuoksu oli niin voimakas, että siitä tuli osa teen maisteluhetkeä. Tuoksu kulki mukana ja kantoi aromejaan teehen, jota join.

Haudutettuna jade-etanatee on kevyen vihreää ja kaunista. Sen maku on sellainen kuin tuoksu antaa ymmärtääkin; tuoreiden lehtien ja sateenjälkeisen ruohon maku. Mieleeni nousi juodessa sellaisia adjektiiveja kuin kirkas, puhdas, vähän metallinen, kylmä purovesi. Ajattelin vuoristoilmaa ja kylmää tuulta kasvoilla.

Olen nykyään sikäli vähään tyytyväinen, että pari kupillista teetä kerralla on jo iso annos. Niinpä en maistanut teen toista haudutusta, mikä vähän harmittaa, sillä usein toinen haudutus tarjoilee suloisia yllätyksiä.

Ostin kaupasta kotiin sekä maustamatonta että maustettua lempi-puerhiani (Veiströmin myymä jasmiini-puerh on oikeasti aivan mahtavaa) sekä pienen kyusu-haudutusastian. Vaikka kyusu on tarkoitettu japanilaisen senchan hauduttamiseen, käytän sitä sujuvasti minkä tahansa teen gongfu-tyyliseen haudutteluun. Se on 40 millilitran kokoinen, täydellisesti kämmeneen sopiva, ja painaa kuten paksun keraamisen astian tuleekin. Se on ilonani kotona toivottavasti vuosia ja vuosikymmeniä, ja aina sitä käyttäessäni voin ajatella kiitollisuudella teehuonetta, joka muutti elämääni monin tavoin.

Pu’er-teetiili 400 g, kypsennetty (Teekauppa Veiström)

Näyttökuva 2020-08-27 kello 10.47.20

Tämä 400 gramman pu’er-teetiili on niin kaunis, että panttasin sitä pitkään kaapissa ennen kuin raaskin alkaa hajottaa sitä ja hauduttaa siitä teetä. Lopulta ratkaisin asian aloittamalla ihan vain ronskisti yhdestä kulmasta, jonka mursin teesihtiin.

Vuoden 2007 sadosta tehty puerh on ollut tiileksi prässättynä niin kauan, että murtaminen vaatikin vähän voimaa. Helpointa puerh-kakkujen lähestyminen on tylppäkärkisen veitsen kanssa: kärki työnnetään vaakasuunnassa lehtien väliin ja irrotellaan lehtiä kerros kerrokselta. Jos tämä ei toimi, on vain otettava lihasvoimaa käyttöön.

Mittaan puerhia yleensä noin teelusikallisen/2 dl vettä, ja niin olen tehnyt tämänkin kanssa. Haudusaikaa vähän vaihtelen – joskus haudutan teetä 2 minuuttia, ja kun kaipaan vahvempaa makua, haudutan sitä n. 3 minuuttia.

Kaikki teet tykkäävät siitä, että niiden antaa olla pannussa hapettumassa vähän aikaa hauduttamisen jälkeen. Tämä tee tykkää siitä ihan erityisesti. Maku tasoittuu ja vahvistuu, ja teestä tulee huomattavasti maukkaampaa, kun se saa seistä pannussa 5-10 minuuttia.

On hassua, että kun kerron juovani puerhia, saan (niiltä jotka tietävät, mitä se on) aina kuulla se olevan navetan makuista. Olen törmännyt aika harvaan oikeasti navetan makuiseen puerhiin; teessä on uein maanläheisiä, hiekkaisia tai savisia makuja, siinä voi olla hedelmäisiä makuja tai paahteisia aromeja. Navetta ei useinkaan tule mieleen. Joskus kyllä (ja sekin on oikeasti hyvä maku, vaikkei uskoisi).  Näyttökuva 2020-08-27 kello 10.47.36

Tämä puerh asettuu sekä vähän happamaan että maanläheiseen makumaailmaan. Tämä ei ole minulle kotoisaa tai lempeää lohtuteetä vaan enemmänkin mineraalista; mielikuvana ovat kivet, kivien tuoksu sateen jälkeen. Jälkimausta löytyy kuitenkin myös sitä kotoisuutta paahdettujen keksien tai saksanpähkinöiden mielikuvien kautta. Ja kun tee jäähtyy, siinä on yhtäkkiä todella yllättävä ylikypsien hedelmien makeus.

Tee on todella ihanaa hiukan kahta minuuttia pidempinä haudutuksina. Olen kaivannut pehmeiden puerhien vastapainoksi tällaista kunnolla iskevää teetä.

Minun on nykyään vaikea kuvailla teen makua kattavasti, koska tee elää. Tämä on yksi syy siihen, että bloginkirjoitustahtini on tänä vuonna hidastunut näin paljon: juon samaa teetä viikkojen tai kuukausien ajan erilaisina haudutuksina, ja mietin, mitä ihmettä voin tästä kirjoittaa. Yritän kuitenkin jatkaa maistelua, verkkaiseen tahtiin.

 

 

 

Eriskummallinen kahvila ja teehuone (Naantali)

IMG_4573

Minulla on tapana tehdä ainakin yksi teehuonereissu joka kesä – siis käydä teehuoneella, jolla en ole ennen käynyt. Tänä vuonna kohteeksi osui Eriskummallinen kahvila ja teehuone Naantalissa.

Eriskummallinen kahvila ja teehuone liittyy Muumeihin. Teehuoneella on Muumi-tavaroiden kauppa (ikävä kyllä ei Muumi-kirjojen, sillä olen etsinyt vuosia yhtä kirjaa itselleni) sekä suuri Muumi-mukien näyttely.

Aurinkoisena elokuun alun päivänä riemastuin erityisesti teehuoneen isosta pihasta, jolle voi asettua nautiskelemaan. Ja onhan kesä-Naantali nyt muutenkin älyttömän kaunis paikka juoda teetä!

Teevalikoimassa oli ymmärrettävästi Nordqvistin Muumi-teetä. Täten esimerkiksi maustamatonta teetä ei ollut ollenkaan tarjolla. Valitsin Nuuskamuikkusen kuvalla varustetun Seikkailijan eväät -teen, joka on vihreää päärynä-vaniljateetä.

Teetä tulikin sitten ihan kunnon pannullinen. Haudutuslämpötila oli toimiva; ainoa ongelma oli se, että teenlehtiä ei saa pressopannusta pois, kun hauduttaminen olisi hyvä keskeyttää. Ratkaisin asian kaatamalla parin minuutin hauduttamisen jälkeen teen useampaan kuppiin. Jäähtyihän se, mutta ei ainakaan muuttunut kitkeräksi (en tykkää kiirehtiä, ja juon teekupillista niin pitkään, että pressopannuissa loppu tee ehtii mennä sen aikana pilalle).

Tee olikin kevyttä ja hyvää. Vanilja maistui siinä yllättän hyvin, vaikka kuvittelin, että tee olisi lähellä tuttua päärynäteetä. Miellyttävä miljöö lisäsi teenautintoa toki myös.

Teen seuraksi vitriinistä löytyi omenapiirakkaa, joka oli todella omenaista. Vaniljakastikkeessakaan ei kursailtu. Koska kaikki oli hyvää, otin vielä piirakan päälle jäätelöannoksen (siinä oli liikaa hilloa (miksi maustettuun jäätelöön laitetaan hilloa?) mutta ehkä se toimii toisenlaiselle kohderyhmälle).

Tämä reissu meni siis herkuttelun eikä teehifistelyn puolelle. Hyvä mieli jäi joka tapauksessa!

Suomalainen teekirja (Sirkka-Liisa Ranta)

Sirkka-Liisa Ranta (2020) Suomalainen teekirja, 238 s.

IMG_3794

Tänä keväänä Tammi julkaisi Suomalaisen teekirjan. Kirjan on kirjoittanut Sirkka-Liisa Ranta, joka esitellään tietokirjailijaksi ja kansatieteilijäksi. Kirja lupaa kiehtovan matkan suomalaiseen teehistoriaan.

Sellaisen se myös tarjoaa. Kirja on tutkimus siitä, miten ja milloin tee saapui Suomeen, ja millaista teenjuonti on täällä eri aikoina ollut.

Kirja alkaa teenviljelemisen ja teenlehtien käsittelytapojen esittelemisellä. Siitä jatketaan teekaupan varhaisvaiheisiin Suomessa, ja eri aikojen tapoihin nauttia teetä. Kirja esittelee teekulttuuria ihan nykypäiviin asti kertomalla esimerkiksi teekaupoista ja teehuoneista, joissa voimme tällä hetkellä vierailla.

Eri teelaatuja ja niiden haudutustapojakin kirjassa käsitellään, mutta enemmän kyse on tosiaan historiallisesta katsauksesta ja suomalaisen teekulttuurin tarinasta. Näkökulma on kiinnostava.

Teen historia on täynnä kiehtovia yksityiskohtia. Esimerkiksi jo 1800-luvun lopulla ihmisiä on alettu valistaa siitä, ettei teetä saisi keittää vaan ainoastaan hauduttaa. Miten siis edelleenkin saa toisinaan törmätä kahviloissa sata-asteiseen veteen tehtyyn (kitkerään) teehen?

Ehkä kaikesta on syyttäminen teepussien yleistymistä 1900-luvun jälkipuoliskolla. Kirjassa nimittäin siteerataan pakinaa vuodelta 1969, jossa haikaillaan sitä ihanaa aikaa, kun kahviloista vielä sai hyvää, oikeista lehdistä haudutettua teetä (eikä pussiteetä). Nykyään sitä sentään alkaa jo monesta paikasta saada, mutta pitkä on ollut teenjuojien odotus.

Kirjasta löytyi minulle jonkin verran omakohtaista nostalgiaakin. Kun kirjoittaja kertoo, että teetä oli Pohjoismaissa tapana juoda kerman kanssa 1900-luvun alussa, muistan, että lapsena tosiaan opin juomaan teen nimenomaan kermalla. Se ei kylläkään ollut 1900-luvun alkua vaan 1980-lukua, jolloin tätini oli ainoa tuntemani teenjuoja, ja hänen kanssaan me laitoimme mustaan teehemme kermaa.

Opin uutta myös teen maahantuonnista. Kirjassa törmäsin mm. viipurilaiseen Häkli, Lallukka ja Kumppanit -tukkukauppaan, jonka teehinnaston olen joskus saanut lahjaksi (kuva on täynnä heijastuksia, koska hinnasto on kehystetty, joten siinä on lasi päällä). Luettelon toisella puolella on hieno kuvitus teen matkasta sen juojien luokse, ja toiselta puolelta voi tutustua eri teelaatujeen myyntihintoihin. Mukavaa saada sillekin hiukan kontekstia! FullSizeRender(1)

Kirjan mustavalkokuvitus on pieni pettymys, sillä teestä saisi niin upeita, moniaistisia värikuvia. Värikuvaliite kirjan keskellä kuitenkin palvelee tätä tarkoitusta ihan mainiosti.

Paikoin minua häiritsee kirjoittajan tapa viitata lähteisiin yksilöimättä henkilöitä. Toistuvana ilmaisumuotona toimii esimerkiksi tällainen: “Erään nuoren naisen kapioihin kuulunutta posliinista teekannua säilytettiin pitkään aitassa vuonna 1871 solmitun avioliiton jälkeen sitä juuri käyttämättä. Samoin kävi erään toisen henkilön 70-vuotislahjaksi saamalle teekannulle.” Lähdeviittaukset löytyvät kirjan takaa, mutta näitä eräitä henkilöitä tekstissä vilisee.

Myös teeblogien niputtaminen lähdeviitteissä yhteen vähän kiusaa bloggaajien puolesta. Kun jopa suoran lainauksen kohdalla lukee lähteenä “blogikirjoitus 2006”, toivoisin kirjoittajan saavan nimensä sitaatin yhteydessä esiin.

Joka tapauksessa kirja on kiinnostava tarina nimenomaan suomalaisesta teenjuonnista. Se on runsaasta asiasisällöstään huolimatta helppolukuinen, ja viihdyin sen parissa oikein hyvin. Teen historiaan sisältyy paljon aika hauskojakin asioita – kuten että aikanaan teen tarjoaminen oli vieraille merkki siitä, että nyt olisi hyvä poistua. Onneksi ei enää, vaan teen kanssa saa ihan rauhassa istua vaikka tuntikausia.

*

Sain kirjan arvostelukappaleen Tammelta.

Pu’er 357 g, kypsennetty (Teekauppa Veiström)

IMG_3876

Tällaisena matkustamattomuuden aikana on erityinen ilo asua kävelymatkan päässä teekaupasta. Tämän kevään teeni tulevatkin melkein kaikki tamperelaisesta Teekauppa Veiströmistä. Viime kuussa tein tilaukseni teekaupan verkkokaupassa ja noudin teet liikkeestä, mikä on kätevä tapa vähentää ihmiskontakteja. Tilaukseni mukana oli tämä reilun 300 gramman painoinen kypsennetty pu erh -kakku.

Ison teekakun ostaminen on aina vähän jännittävää, koska mitä jos ei pidäkään teestä? Ja sitten sitä on valtava kakku! Mutta uskalsin luottaa siihen, että pidän lähestulkoon kaikesta maustamattomasta pu erhista. Sitä paitsi teen pakkaus lupaa, että tee on “full of good blessing” – kuinka pieleen sellaisen kanssa voi mennä?

Aloitin kakun tänään rikkomalla siitä osan lasipurkkiin. Näin teetä on kätevämpi käyttää, kun sitä ei tarvitse olla aina murtamassa suuresta kakusta, kun haluaa hauduttaa pannullisen.

Tästä teekakusta irtoaa hyvin vähän tuoksua. Edes kakun murtaminen ei pöläyttänyt siitä irti oikein mitään. Vasta märät lehdet alkavat tuoksua: niistä irtoaa pehmeä, hiukan pistävä ja jopa navettaminen aromi.

Haudutin teetä kaksi minuuttia noin 90-asteiseen veteen. Odotin kaatavani teemaljaan hyvin tummaa teetä, mutta lopputuloksena on varsin vaalea, keltainen tee.

Ja se maku! Mikä yllätys! IMG_3628

Tee on kuin kermatoffeeta. Ihan oikeasti; teessä on paahdettu ja kermainen, keksimäinen ja makea maku. Vaikka tee on maustamatonta, se on todella toffeista. Lähin teemielikuva tästä on milky oolong, vaikka pu erh on luonteeltaan muuten kaukana oolongista.

Kuinka ihmeellistä tee onkaan, ajattelen taas. Tällaisia yllätyksiä teen maailma on täynnä. (Ja nyt kiittelen itseäni, että ostin tätä valtavan teekakun kaappiini.)

Pitäähän tällaisesta teestä maistaa myös toinen haudutus. Nyt saan eteeni syvän oranssin, lähes punaisen juoman. Sen tuoksu on hyvin mieto, korkeintaan vähän yrttimäinen.

Toisen haudutuksen maku on ensimmäistä vahvempi. Nyt siitä erottuu hiukan metallinen tai kivinen vivahde, vaikka vahvin makumaailma on edelleen makea ja toffeinen. Nyt ensimmäisen haudutuksen pehmeyden tilalla on kuitenkin paahdettu, miltei palanut sivumaku.

Tämä on todella viehättävä tee. Toffeinen, makea jälkimaku on aivan hurmaava. Vaikka nyt en juonut kuin kaksi pannullista, odotan innolla seuraavia ja seuraavia haudutuksia.

 

 

Tiibetin musta ylänkötee (Teekauppa Veiström)

FullSizeRender
Onpa maltainen tuoksu! ajattelen, kun avaan teepakkauksen. Teekauppa Veiströmin Tiibetin musta ylänkötee on isolehtistä ja vahvasti tuoksuvaa mustaa teetä.

Haudutan teen ohjeen mukaan 95-asteiseen veteen. Haudutettaessa teenlehdistä irtoaa hedelmäinen ja terävä tuoksu.

Teenlehdet turpoavat sihdissä moninkertaisiksi. En ole tottunut tällaiseen mustan teen kanssa – yleensähän vihreä tee vaatii ison sihdin ja paljon tilaa. Tätä haudutellessa kannattaa siis valita suurin tarjolla oleva sihti, etteivät lehdet turpoa tukkoon, jolloin maun irtoaminen lehdistä jää vajaaksi.

Valmis tee on yllättävän syvän keltaista, ihan kuin simaa. IMG_3872

Ja sitten maku: vahvasti maltainen, kuten tuoksusta voi päätellä. Mausta löytyy myös esimerkiksi hunajan ja heinän vivahteita. Jostain syystä pidän kovasti maltaan mausta teessä, vaikken olekaan yhtään oluiden ystävä. Heinän ja ruohomaisen makunsa vuoksi tämä sopii myös hyvin kaltaiselleni vihreän teen ystävälle.

Teessä on tuttua mustan teen hapokkuutta, mutta se ei ole yhtään tunkkaista. Tämä on sellainen herkkutee, jota voisin juoda vaikka miten paljon.

Olen juonut paljon puerhia viimeisen vuoden aikana, ja sen myötä mustan teen maistelu on muuttunut haastavaksi. Musta tee maistuu usein jotenkin laihalta, kun on tottunut voimakkaaseen puerhiin. Tämä tiibetiläinen tee ei tuota mitään ongelmaa. Teen maku on rikas ja monipuolinen, ja siinä riittää maisteltavaa helposti useamman maljallisen verran.

*

Sain teestä maistelunäytteen Teekauppa Veiströmistä.

Pu Erh Pistaasi (Teeletti)

Näyttökuva 2020-04-15 kello 13.32.41

Tilasin lahtelaisesta Teeletistä maustettuja puerheja. Yksi tilaamistani oli Pu Erh Pistaasi. Suhteeni Teeleidin pistaasi-puerhiin on aaltoillut vuosien mittaan; välillä se on liian makeaa, välillä turvallisen pähkinäistä ja paahteista.

Teeletin puerh sisältää teenlehtien lisäksi pistaasia, aromia ja pioninkukkaa.

Haudutin teetä kolme minuuttia. Käytin lähes kiehuvaa vettä ja mittasin teetä yhden teemittalusikallisen kahta desilitraa kohden.

Maultaan tämä pistaasitee on lähellä Teeleidin vastaavaa. Minulla ei ole sitä enää, joten en voi vertailla puerheja rinnakkain, mutta päällimmäinen, vähän paahteisen pähkinäinen maku on tuttu.

Teeletin pistaasiteessä on kuitenkin jokin makeampi aromi, vähän kuin jokin kova karkki (jokin Fazerin parhaista, tummanruskea ja toffeinen). Tee on lohdullista ja herkullista ja karkkimaista ja yhtä aikaa jotenkin lämmintä ja kotoisaa. Juuri sitä, mitä kotiin erakoituessaan saattaa kaivata.

Suhteeni pistaasiin on edelleen ongelmallinen. Juon ostamani 50 grammaa teetä pois saman tien, ja vannon, etten palaa sen pariin enää koskaan. Kunnes sitten taas ostan uuden paketin, jonka hotkaisen. Tämä on karkinnälkään juotava tee; sellaistakin ihminen toisinaan tarvitsee.

20 ml yixing-savipannu ja Palace Needle (Teekauppa Veiström)

IMG_3677

Katselin eilen Sherlock-tv-sarjan toisen osan, jossa haudutetaan teetä satoja vuosia vanhoilla savipannuilla. Tunsin piston sydämessäni, koska savipannuni ovat olleet vähällä hauduttelulla jo jonkin aikaa. Nostin hyllystä esiin uusimman savipannuperheeni jäsenen, 20 ml kokoisen yixing-savipannun, jonka ostin aikanaan Teekauppa Veiströmistä (Tampere).

Minulla oli tähän pikkupannuun pitkä suhde jo ennen kuin ostin sen. Katselin sitä kuukausia. Mietin, onko noin pieni pannu käytännöllinen. Onko se jo vähän liian pieni? Onko se edes tarkoitettu teen hauduttamiseen vai onko se vain koriste?

Lopulta uteliaisuuteni voitti ja ostin pannun. Koska savipannuilla on tarkoitus hauduttaa vain yhtä teetä, päätin pyhittää tämän pannun kiinalaiselle vihreälle teelle. Olen tietoinen, että näitä teelajeja on tosi monen makuisia, mutta olen yrittänyt käyttää pannussa vain samansukuisia makuja.

Eilen ja tänään hauduttelin pannulla Palace Needle -teetä (sekin on Teekauppa Veiströmistä).

Pannu on oikeasti helpompi käyttää kuin sen koosta voisi kuvitella. Oikeastaan se on helpompi käyttää kuin isot savipannut, koska voin laiskuuttani jättää yhden vaiheen välistä: teetä ei tarvitse kaataa pannusta lasiseen kannuun, koska haudutettua teetä tulee kerralla vain 20 ml, joten se mahtuu hyvin yhteen gongfu-teemaljaan. (Jos saisin jostakin riittävän pienen lasikannun, käyttäisin sellaista kyllä ihan silkasta teen katselemisen ilosta.)

Olen gongfu-haudutuksia tehdessäni todennut aika hyväksi määräksi mitata teenlehtiä teelusikallisen puolta desilitraa kohden. Tähän pannuun siis menee vähän alle puoli teelusikallista lehtiä. Se tuntuu valtavalta määrältä pannun kokoon nähden, mutta haudutuksetkin ovat lyhyitä.

Kaadoin n. 80-asteista vettä pannuun ja huuhtelin lehdet, eli kaadoin veden melkein saman tien pois. Sitten tein ensimmäisen, kymmenen sekunnin mittaisen haudutuksen.

Pikkuruinen pannu tuntuu aivan räjäyttävän teen tuoksun eloon. Pannussa tuoksuu saven aromi, sateinen maa ja kosteat, tuoreet teenlehdet.

Teen maku on vahva ja täyteläinen. Ensimmäinen haudutus on niin voimakas, että se on vähän karvas, mutta päämaku on tuttu, ruohoinen. FullSizeRender (1)

Toisessa haudutuksessa (8 sekuntia) alkaa löytyä jo keveyttä.

Kolmas hauduts (10 sekuntia) on yhtäkkiä makea. Umami korostuu joka haudutuksella. Ensimmäisen haudutuksen karvauskin palkitaan nyt – makeus tuntuu aivan erityisen herkulliselta, kun sen alle on juonut sen karvaamman haudutuksen.

Ja sitten neljäs haudutus (10 sekuntia) on se täydellinen. Kirkkaan keltainen, maultaan puhdas ja kevyt tee on vahvan umamista. Siinä maistuu tuoreus, joka tuntuu ilmassa sateen jälkeen.

Pannussa on vahva, makea kukkaistuoksu.

Minulla on usein gongfu-hauduttelussa se ongelma, etten jaksa juoda teetä kovin monta pannullista. Tällöin teestä jää löytymättä vaikka mitä, sillä teen maku muuttuu jokaisella haudutuskerralla. Tämä pikkuruinen pannu onkin täydellinen vihreän teen gongfu-hauduttamiseen! Neljännen haudutuksen jälkeenkin olen juonut vasta alle desilitran teetä, ja jaksan jatkaa hauduttamista vielä monta kertaa.

 

 

 

 

Tuocha-pu’er, kypsennetty (Teekauppa Veiström)

FullSizeRender(4)

Kun suosituksia kotona pysyttelyyn alettin antaa, kävin hamstrailemassa teetä Teekauppa Veiströmissä. Ennen kuin aloin juoda puerhia nykyisissä määrin, haaveilin aina suurista puerh-teekakuista. Nyt, kun olen puerhin suurkuluttaja, nämä teekakut alkavat olla ihan normaaleja ostoksia. Tällä kertaa ostin 100-grammaisen Tuocha-pu’er-kakun.

Suuri ilo puerh-kakkujen kanssa on niiden avaaminen ja purkaminen käyttöön. Minulla ei ole varsinaista puerh-veistä, mutta tylppäkärkisellä veitsellä pärjää ihan hyvin. Veitsi työnnetään teekakkuun lehtien suuntaisesti, ja näin irrotellaan lehtiä hadutettavaksi.

Koska en jaksa tehdä tätä joka päivä uudestaan, olen ottanut tavaksi purkaa vähän isomman määrän teekakkua purkkiin kerralla, ja käyttelen teetä sitten purkista. Kakku odottaa kaapissa uutta hajottamiskertaa.

Tämän teekakun tuoksu yllätti minut. Kun mursin kakkua käyttöön, siitä tulvahti yllättävän raikas, makea ja hedelmäinen tuoksu. Puerhista puhutaan usein navettamaisena, mutta mitä enemmän puerhia juon, sitä harvemmin huomaan kohtaavani voimakkaan navettamaisia tuoksuja tai makuja.

Haudutan puerhin aina lähes kiehuvaan veteen. Mittaan teemittalusikallisen teenlehtiä kahta desilitraa kohden, ja haudutan kaksi minuuttia. Käytän pientä pannua, koska haluan hauduttaa teenlehdet useampaan kertaan. Joskus kyllä laitan käytetyt lehdet myös minigrip-pussiin ja jääkaappiin yöksi, mutta en kovin usein – minusta teen maku ei ole ihan parhaimmillaan enää jääkaappikeikan jälkeen.

Puerhille (kuten teelle yleensäkin) tekee hyvää seistä pannussa muutama minuutti hauduttamisen jälkeen. Maku tasapainottuu, kun tee saa hapettua hetken.

Tämän puerhin maku on maanläheinen, vähän savinen. Teessä on märän maan makua, jossa on syksyisen metsän vivahde. Vaikka teenlehtien tuoksu on hedelmäinen, maku on enemmänkin maltainen.

Kaikista näistä määritelmistä huolimatta tämä on kuitenkin tosi raikas tee (sitä sanaa ei tule usein yhdistäneeksi puerhiin). Teessä on vahvasti makua, mutta se ei ole liian tymäkkää.

Tämä on tällä hetkellä ihan lemppari-puerhini, ja olen juonut tätä niin paljon, etten edes kehtaa sanoa, kuinka nopeasti teekakku on huvennut.  Olen jo laittanut Veiströmin verkkokaupasta tilaukseen vielä isomman puerh-kakun – se on tosin sitten eri puerhia, jonka kanssa pääsen ihan uudelle makuseikkailulle.

 

 

Pu Erh Earl Grey (Teeletti)

Olin myyty heti kun näin lahtelaisen Teeletin mainostavan Pu Erh Earl Grey -teetä. Sain hyvän syyn täydentää teevarastoja nyt, kun kotona vietetty aika on lisääntynyt hurjasti. Teeletistä tilaamani puerhit saapuivat tänään, ja haudutin earl greytä saman tien.

Pu Erh Earl Grey on Teeletin oma sekoitus, ja se onkin ainoa earl grey -puerh, johon olen törmännyt. Suurena bergamotin ja puerhin ystävänä kasvatin odotukseni suuriksi.

Tee sisältää puerhia, ananasta, appelsiininkuorta, sitruunaruohoa, bergamottia, aromia ja ruiskaunokkia.

Heti kun pakkauksen avaa, sieltä tulvahtaa supervahva bergamotin tuoksu. Tee on kaunista; sitruunaruoho ja ruiskaunokin kukat piristävät teenlehtien ulkonäköä.

Haudutin teetä, kuten yleensäkin puerhia, eli lähes kiehuvaan veteen. Mittasin teelusikallisen teenlehtiä kahta desilitraa kohden ja haudutin teetä kolme minuuttia. Haudutusaika vaikutti varsin sopivalta, vaikka pakkaus antaa niinkin suuren vapauden kuin 1-5 minuuttia.

Valmiin teen tuoksu on voimakkaan sitruunainen. Siinä on myös jotakin hyvin makeaa hedelmää, ilmeisesti ananasta.

Teen maussa ensimmäisenä iskee bergamotti. Ihanan voimakas maku! Sitruunaruoho maistuu suussani saippuaiselta, minkä vuoksi yleensä vähän karttelen sitä, ja niin käy nytkin. Se on kuitenkin sen verran sivuroolissa tässä teessä, etten häiriinny siitä liikaa. Muut hedelmät (appelsiini ja ananas) löytyvät teestä, kun sen antaa vähän jäähtyä maljassa.

Tällaiselle pitkän linjan earl grey -fanille tee toimii tosi hyvin. Odotukseni todellakin palkittiin.