Tiibetiläinen pu erh (T-House)

IMG_20180120_102349

Oletteko huomanneet, että tein blogin alasivulle Teekaapin? Se on elävä listaus teestä, jota kotonani on (mustat teet ja pu erhit ovat kummallisesti saaneet vallan, koska en juurikaan juo niitä – ne lisääntyvät, mutteivät vähene).

Tiibetiläinen pu erh ei enää löydy listalta, koska jyväskyläläinen T-House myy sitä kerta-annospusseissa. Haudutin kerta-annoksen tänään aamuteeksi.

Pu erh on minulle vähän hankala tee, koska se piristää niin paljon, etten voi juoda sitä muutoin kuin aamulla. Aamulla taas en yleensä juo teetä, koska jos lähden töihin kahdeksaksi, en viitsi herätä niin aikaisin, että ehtisin haudutella pu erhit kuuteen kertaan ja maistella teetä rauhassa.

Pu erh on siis viikonlopputeetä: aamuihin, jolloin saa jäädä kotiin.

Kun kävin T-Housessa joulukuussa, nuuhkin kaikki kaupan testeripurkit läpi. Jostain syystä purkeissa oli tosi vähän teenlehtiä, joten monen teen tuoksusta oli vaikea saada otetta. Tähän pu erhiin kuitenkin ihastuin.

Kullanväristen teenlehtien tuoksu on raikas ja kevyt. Ja koska teetä myydään tosiaan ihan pieninä annoksina, uskoin sen tulevan myös juoduksi. (Vaikka pu erh vain paranee ikääntyessään, ei toki ole mitään järkeä koota kotiin kuutta eri pu erhia ikääntymään, kuten olen jostain syystä tehnyt. (Okei, olen saanut niistä ainakin puolet lahjaksi, joten ihan oma vikani tilanne ei ole.))IMG_20180120_095922

Haudutusohjetta pussissa ei ollut, joten otin pu erhille omistamani 3,5 dl:n savipannun, kippasin pussillisen teenlehtiä siivilään, lämmitin veden lähes kiehuvaksi ja haudutin minuutin.

Lopputulos on hyvä. Tee on maultaan pehmeää, lähes kermaista. Siinä on pieni mustaan teehen vivahtava, hapettunut maku, muttei mitään päällekäyvää tai tunkkaista. Tätähän voi juoda vaikka miten paljon ilman, että pu erhille usein ominainen, voimakas ja maanläheinen maku alkaisi tökkiä.

Haudutin toisen pannullisen samalla tavalla. Teestä tuli nyt vahvempaa ja tummempaa, mutta yhä lempeän makuista. Nyt juomasta alkaa löytyä myös ylikypsän hedelmän aromeja.

Kaksi pannullista pu erhia on aika runsaasti, joten jätän kolmannen haudutuksen tekemättä. Teenlehdethän voi laittaa jääkaappiin odottamaan, jos haudutusten väli venyy moneksi tunniksi. Taidan tehdä juuri niin, ja testata lisää myöhemmin.

 

 

Advertisements

Pai Mu Tan Chaicha (Teekauppa Veiström)

20180110_095656344

Hyllystäni on puuttunut isolehtisiä teitä, joita hauduttaa itselleni joululahjaksi ostamassani gaiwanissa. Eilen sitten bongasin töissä Teekauppa Veiströmin uutuuden: Pai Mu Tan Chaichan, valkoisen luomuteen, joka on kuivattu auringossa. Suurilehtinen, suorastaan rapea tee houkutteli välittömästi ottamaan gaiwanin kaapista.

Olen vähän rentoutunut gaiwanin kanssa, enkä enää yritä mitata teetä millilleen (se ei onnistu koskaan). Niinpä heitin haudutusastian pohjalle kolmisen teelusikallista teenlehtiä ja päälle n. 80-asteista vettä. Ensimmäinen haudutus oli pelkkä huuhtelu, ja vasta toisen kaadoin maljaan ja join (haudutusaika n. 8 sekuntia).IMG_20180110_095948

Ja mitä ihanuutta: tässäpä todella gaiwaniin sopiva tee. Tee on makeaa ja raikasta, ja siitä puuttuu lähes kokonaan se vähän tunkkainen, viljamainen maku, jonka yhdistän valkoiseen teehen. Tee maistuu tuoreelta ja keväiseltä, pikkuisen kitkerältä, lehtivihreältä.

Maistelin teetä ensimmäisen kerran eilen illalla, ja juotuani kuusi haudutusta jouduin luovuttamaan, koska teenlehdet olivat edelleen ihan priimakuntoisia ja jokainen haudutus yhtä voimakas ja herkullinen. Joskus vähän pelottaa juoda teetä, joka ei tunnu koskaan kuluvan loppuun. (Tiedättehän: kaapit täyttyvät teestä, jota voi hauduttaa ikuisesti, eikä yksikään pakkaus koskaan tyhjene.)

PS Sidonnaisuuteni yms.

 

 

Sakura Sencha (Teemaa)

IMG_20180105_111735

Olen jo kuukausia kaivannut vihreää kirsikkateetä. Vuodenvaihteessa vihdoin ehdin helsinkiläiseen Teemaahan sitä ostamaan: Teemaa myy Sakura Senchaa, jossa on japanilaisen senchan mausteena sokerissa säilöttyjä kirsikanlehtiä ja terälehtiä. Tee on hiukkasen hintavaa (40 grammaa maksaa 13,90 €), mutta sen arvoista.

Jo teenlehdet tuoksuvat niin makean herkullisilta, että niitä tekisi mieli maistaa. Ehkä se johtuu siitä sokerista, mutta myös kirsikan ominaistuoksu on saatu säilymään hyvin. Haudutin teen n. 75-asteiseen veteen, kaksi minuuttia (pakkaus suosittelee haudutusajaksi 1-3 minuuttia, joten aloitin siitä puolivälistä ja vahvuus toimi minulle mainiosti). Kirsikantuoksu tulvii teestä ihanan karvaana ja makeana yhtä aikaa.

Teessä on oikeasti kirsikkainen maku. Kirsikka kuuluu lempimakuihini, mutta sitä on vaikea löytää ilman, että maku on teollisen makea tai hyökkäävän esanssinen. Sakura Senchassa kirsikka on sopivassa suhteessa vihreään teehen. Japanilaisen senchan vahva, umaminen ja hiukan karvas ominaismaku sopii kirsikkaan loistavasti.

Tätä teetä voi hyvin hauduttaa toisenkin kerran. Toisen haudutuksen väri on melkein epätodellisen kirkaan vihreä, ja kirsikanmakuakin löytyy teestä yhä.

Ainut huono puoli tässä teessä on sen kuivattava ominaisuus. Juotuani eilen teetä pari 3,2 dl pannullista aamupäivän aikana join koko loppupäivän vettä, litroittain, mutta mikään ei tuntunut auttavan teen tuottamaan kuivuudentunteeseen. Ehkä tänään jätän juomisen tähän yhteen pannulliseen.

 

China Pi Lo Chun Bio (T-House)

IMG_20171222_100454

Jyväskyläläisen T-Housen teepakkauksissa ei ole haudustusohjeita, joten haudutin teehuoneelta ostamani China Pi Lo Chun Bio -teen tutulla “80 astetta, 2 minuuttia”-tyylillä. Koska ensimmäisestä haudutuksesta tuli makuuni vähän karvasta, mittasin toiseen vähemmän teenlehtiä. Laitoin niitä siis 3,2 dl:n pannuuni pikkuisen alle 2 teelusikallista.

Tätä Pi Lo Chunia piti vähän tsekkailla wikipediasta. Sieltähän teestä löytyykin tietoa: kyseessä on kuuluisa vihreä tee, jonka lehdet kääritään etanankaltaisiksi rulliksi. Tee tunnetaan hedelmäisestä maustaan.

Miltä tee sitten maistuu? Siinä on voimakas, vähän karvauteen kääntyvä maku, mutta samalla se tosiaan on kypsän hedelmän makuista: hiukan makeaa ja täyteläistä. Tee kuivattaa suuta. Ja kun tee jäähtyy, karvaus vain korostuu entisestään.

Pidän teen konstailemattomuudesta. Voi olla, että olen väärässä, mutta tuntuu, että tätä teetä voi juoda rauhassa, ilman tarvetta etsiä siitä aina uusia puolia ja vivahteita. Se on sitä, mitä se on: hyvää vihreää teetä.

 

 

China Anji White Tea sekä muuta (T-House)

IMG_20171215_203814

 

Olen haaveillut, että pääsen käymään uudella jyväskyläläisellä teehuoneella. T-House on avautunut syksyllä ja eilen, vihdoin, kävin kaupungissa ja samalla teellä.

Odotin teehuoneelta jotenkin enemmän kiinalaisuutta (koska esim. teehuoneen Facebook-sivujen mukaan kyseessä on nimenomaan kiinalainen teehuone). Sen sijaan paikan teevalikoima oli jyväskyläläisittäin tuttua: paljon maustettuja teelaatuja, joissa on teen mukana mm. suklaata tai pippuria tai aromeja tai mitä milloinkin. Teen kanssa myytiin myös kakkupaloja ja keksejä.

Valitsin teeseinältä valkoisen teen, jonka mausteena oli kirsikkaa ja erilaisten kukkien terälehtiä. Tee tuotiin pöytään litran teepannussa, josta ensimmäinen kupillinen oli mukavan pehmeää, hieman marjaisen makuista teetä. Kun toinen kupillinen osoittautui karvaaksi, tajusin katsoa pannun sisäpuolelle: teenlehdet olivat pannussa edelleen. Nostin sihdin lehtineen pois, mutta vahinko oli jo tapahtunut.

Pannun hintaan kuuluu myös toinen haudutus, joten pyysin sellaisen. Sen kanssa olin tarkempi ja poistin sihdin teenlehtineen välittömästi, mutta tee ei kuitenkaan ollut mitenkään erityisesti mieleeni. Mausteena oleva kirsikka oli mietoa, ja sen maku katosi teen oman maun alle. Seuralaiseni söi teen kanssa kakkua, joka kuulemma oli aivan todella hyvää.

IMG_20171215_203859

Teetä juodessani harhailin ihastelemaan teevälinehyllyjä, joista löytyi erilaisia gaiwaneita, pannuja, gongfu-maljoja ja teepurkkeja. Löysin juuri sellaisen easy gaiwanin, jollaista olen kaivannut, eli sellaisen, jossa haudutusastian mukana tuleva malja on samankokoinen kuin itse gaiwan. (Tosi monessa mallissa teemalja on litteä ja pieni, ja gaiwan suuri. Minne se loppu tee pitäisi kaataa, kun maljaan mahtuu siitä alle puolet?)

Samalla löysin myös kaupan “erikoisteet” eli valikoiman maustamatonta teetä. Kertoo ehkä asiakaskunnasta, että valitessani haudutettavaa teetä minulle ei kerrottu maustamattomista teelaaduista mitään. Olisin kyllä mieluummin maistanut jotakin niistä, sillä kaupan valikoima on kiinnostava.

Nuuhkin tuoksupurkit läpi ja mukaan tarttui sen easy gaiwanin lisäksi neljää eri teetä: yhtä valkoista, yhtä vihreää, yhtä oolongia sekä yhtä pu erhia. (Onnekkaan sattuman vuoksi kaupassa on parhaillaan jouluale, joten sain kaikesta ostamastani 20 % alennuksen.) Kerron näistä kaikista lähitulevaisuudessa.

Ensimmäisen teen otin haudutettavakseni tänään. Taianomaisen tuoksun (tuore, vähän lakritsinen, makeakin) perusteella ostamani China Anji White Tea on niin vihreälehtistä, että sitä voisi äkkiseltään pitää vihreänä teenä. Se kuuluu kaupan kalleimpiin teelaatuihin, joten sitä myytiin 30 gramman annoksina (edullisemmista laaduista 50 grammaa oli pienin mahdollinen kertaostos).

Haudutusohjeita teepakkauksessa ei ole, joten tartuin tietämykseeni gaiwaneista ja tein näin:

  • Mittasin uuden gaiwanini koon: 1 dl.
  • Lämmitin gaiwanin.
  • Mittasin teenlehtiä n. 2,5 suurta teelusikallista gaiwaniin.
  • Kaadoin päälle noin 75-asteisen veden.
  • Huuhtelin lehdet nopeasti ja kaadoin veden pois.
  • Kaadoin teenlehtien päälle uuden veden.
  • Haudutin alle 10 sekuntia.
  • Kaadoin teen maljaan.
  • Join.
  • Haudutin yhä uudelleen.

Juoma on lähes kirkasta ja maultaan hyvin pehmeää ja hiukan makeaa. Maku muistuttaa vihreää teetä, itse asiassa hyvin paljon Huang Shan Mao Feng -teetä. Teessä on ihanaa keveyttä ja syvyyttä, ja se tuoksuu tuoreelta, kuin vastapoimitulta.

Valkoisessa teessä on usein jotakin sellaista tunkkaisuutta, josta en pidä, mutta tämä tee ei ole lainkaan tunkkaista. Tämä on kuin superhyvää vettä, jossa maistuu vuoristo ja puron matkallaan ohittamat teepensaat.

 

 

 

 

Tit Koon Yum 


Tämän Tit koon yum -oolongin olen ostanut jostakin kiinalaisten elintarvikkeiden kaupasta. Hintalapussa luki Iron Buddha, joten kuka voisi vastustaa? 

Teenlehdet ovat hiukan nahkeita ja tuoksuvat makean paahteisilta. Olen enimmäkseen hauduttanut tätä teetä pannussa (vesi: 80 astetta, aika: 2 minuuttia), ja sellaiseen varsin voimakkaan makuinen tee sopiikin hyvin. Tänään testaan teen gongfu-hauduttamista, jossa lopputulos on vielä paljon vahvemman makuinen.

Valmis tee on väriltään kuin sulaa kultaa. Se tuoksuu hieman karvaalta (luin jostakin määritelmän, että Tit koon yumin tuoksu on kuin kahvin ja teen sekoitus, ja siinä tosiaan on jotakin sellaista. Makeaa ja karvasta). 

Maku on nahkainen (ja niin selvästi, että näinkin huono makujen analysoija kuin minä huomaa sen heti). Tee on pikkuisen makeaa, vahvaa ja lähes syötävän tuntuista. Suuhun jää hedelmäinen jälkimaku.

Tit koon yum -purnukka on yksi niistä, joita on jäänyt teekaappiini pyörimään. Olen huono käyttämään teet loppuun. Kun pussin/purkin pohjalla on 1-2 cm teenlehtiä, kiinnostukseni päättyy ja tee katoaa kaapin perukoille.

Yritän nyt ryhdistäytyä tässä ja kunnioittaa teenlehtiä loppuun asti. Hauduttelen näitä viimeisiä nyt joka päivä, yksi kerrallaan pois. Tit koon yum on yllättäen varsin sopiva talvitee. Tällainen vahva, lähes mausteinen maku piristää marraskuuta. 

Tieguanyin Iron Goddess AAA (Teekauppa Veiström)

IMG_20171110_084219

Ostin Tieguanyin Iron Goddess AAA -oolongin Teekauppa Veiströmistä ehkä puolitoista vuotta sitten, mutta se jäi silloin hyllyssäni taka-alalle, enkä ole osannut palata sen ääreen uudestaan. Viime yönä, mahdollisimman epäsopivaan teenjuontiaikaan, sain kuitenkin idean hauduttaa teetä gongfu-tyyliin savipannulla.

(Tämä savipannuhomma on muuten ajanut minua kohti hulluutta. Yhdessä pannussa kun ei missään nimessä pitäisi hauduttaa kuin yhdenlaista teetä (jopa siinä määrin, että jos siinä hauduttaa Tieguanyin-oolongia, siinä ei pidä hauduttaa mitään muita oolongeja enää koskaan), ja kun sain pannuni, pohdin pitkään, mitä siinä pitäisi alkaa valmistaa. Päädyin vihreään teehen. Huono ratkaisu! Koska pannuni on melkein 2 dl kokoinen ja siinä on hyvin pieni nokka, pelkkään veden kaatamiseen ulos pannusta menee niin pitkä aika, että vihreä tee hautuu kaatamisen aikana aina liikaa. Se kitkeröityy.

Mutta koska olin alkanut hauduttaa vihreää teetä, päätöksessä oli pysyttävä. Kunnes sitten viime yönä totesin, että pah, alan hauduttaa pannussa vihreitä oolongeja. Otin kokeiluun tämän Tieguanyinin, ja siitä se alkoi, pannun uusi elämä.)

Olen siten käytännön ihminen, että minulle gongfu-haudutus on vain tapa tehdä teetä. Valmistan teetä gaiwanilla lähes päivittäin (kaiken oolongin, aina), enkä täten järjestä itselleni joka kerta mitään seremonioita. Kaadan teen gaiwanista suoraan kuppiin ja juon. IMG_20171109_224025

Savipannu on kuitenkin sen kokoinen, että tee on kaadettava siitä lasikannuun, koska se ei mahdu kerralla gongfu-kuppiin. Harkitsin koko lasikannun tarpeellisuutta pitkään, koska en halua tehdä teestä itselleni mitään välineurheilua. En halua teen varjolla täyttää kotiani tavaroilla, joita ilmankin voi elää.

Tästä syystä en myöskään kestä ajatusta siitä, että jokaiselle teelajille on oltava oma pannunsa. Mihin ne kaikki mahtuvat? Missä juon sitten enää nautinnollisesti teetä, kun kotini on täytetty teepannuilla?

Mutta on myönnettävä, että joskus lasikannulle on tarvetta. Kuten nyt.

Ja sitten siihen teehen.

Tieguanyin Iron Goddess AAA on erittäin hyvä gongfu-haudutettava oolong. Se antaa itsestään niin monta versiota: jokaisella haudutuksella on selvästi oma makunsa. Tee on raikasta, vähän makeaa ja ruohoista, kukkaistakin. Siihen tulee välitön himo (joten join sitä 4 pannullista yöllä juuri ennen nukkumaanmenoa. onneksi ei valvottanut).

Kaiken muun hyvän lisäksi tee on helppoa ja rentoa. En tarvitse sekuntikelloa. Haudutukset onnistuvat vähemmälläkin perfektionismilla.

(On mukavaa ajatella, etten ehkä olekaan maailman huonoin hauduttaja vaan että tee- ja pannuvalintani eivät vain tätä ennen välttämättä sopineet parhaimmalla tavalla yhteen.)

 

 

 

Marjatee (Kupetz Eliseevs)

IMG_20171105_095027

Sain teetä tuliaisena Pietarista, liikkeestä nimeltä Kupetz Eliseevs! Ylläriteet ovat aina mukavia, ja tällä hetkellä erityisen mukavaa oli saada maustettua teetä. Maustettujen teiden peltirasiassani on tällä erää vain vihreää päärynäteetä ja appelsiinioolongia (ja toki sitä vihreää viherminttuteetä, jota juon pannukaupalla joka päivä). Makuvalikoima on siis käynyt vähiin.

Mutta nyt: teetä, jonka sisällys on kerrottu ainoastaan venäjäksi. Ihanaa, ajattelin, onhan minulla venäjä-suomi-sanakirja, ja mikäs se mukavampaa kuin maistella teetä samalla kun selvittää sen kryptistä reseptiä.

Selailin siis sanakirjaa, ja selvisi, että teessä on sekä mustaa että vihreää teetä (kiinnostavaa!) ja mausteena/koristeena kehäkukan ja ruskukan terälehtiä. Kukkien lisäksi teestä löytyy käsitykseni mukaan metsämarja-aromia (koska se tuskin oli metsämiesaromia, vaikka niin olin lukevinani) sekä ruusunmarjaa (nettisanakirja osasi jopa nimetä ruusulajin koiranruusuksi, joka onkin ihan oikea ruusu, jonka marjat ovat syötäviä).

Sitten vain hauduttamaan. Vailla ohjetta valitsin turvallisen tien, eli haudutin teen 80-asteiseen veteen. Mittasin teetä viisi isohkoa teelusikallista litraa kohti, ja haudutin teetä kaksi minuuttia.IMG_20171105_094812

Ensimmäiseksi teestä tulee mieleen puolukka. Mustan ja vihreän teen sekoitus on hämmentävän metsäinen (tai ehkä se on se metsämiesaromi) – sopivasti tumman teen, mutta yhtä aikaa myös vähän ruohoinen maku. Kukanterälehdet ovat teessä enemmän koriste kuin makuaine, joten se, mitä maistan, on marjoja. Makeutta ja kirpeyttä.

Pidän siitä, ettei tee ole liian tummaa ja vahvaa, vaikka siinä sekin puoli on (onhan venäläisen teen toisaalta oltava jossain määrin voimakasta). Pidän teen metsäisyydestä ja samalla jotenkin tutusta mausta. Hyvin suomalaista, ajattelen, vaikka me emme ehkä metsämarjateehen laittaisikaan kukkia koristeeksi.

Metsäteen kukista tulee satukirjamainen fiilis. Sain siitä hyvän syyn käyttää venäläishenkistä teepannuani, joka on ollut kovassa käytössä jo vuosia (mutta viime aikoina hiukkasen jäänyt valurautapannujeni varjoon). Sellainen pannu kuin tee, sen on oltava teenjuojan motto.

 

Vähäkofeiinisten maistelu

20171101_115702301

Päivän teemaisteluni kohteena ovat vähäkofeiiniset (kofeiini poistettu teenlehdistä) musta ja vihreä tee. Assam First Flush TGFOP, vähäkofeiininen ja Kiinalainen Sencha, vähäkofeiininen löytyvät Teekauppa Veiströmistä.

Haudutin teet ohjeen mukaan. Ohje on molemmissa sama: 80-asteinen vesi, kahden minuutin haudutusaika.

Kofeiinin postaminen muuttaa teenlehtiä. Kummankin teelaadun lehdet ovat kuivia ja kevyitä, jotenkin paahdetun näköisiä (vaikkeivät ne paahdettuja olekaan).

Minulla ei ole teen kanssa mitään kofeiiniherkkyyttä, vaikken kahvia voikaan juoda lainkaan. Tee tuntuu luovuttavan kofeiininsa sen verran lempeämmin, etten ole ikinä saanut (vaikka joinakin päivinä teetä aika runsaasti juonkin) siitä kofeiinitärinöitä. Siitä huolimatta vähäkofeiiniselle teelle voi joskus olla tarvetta. Iltateenä, esimerkiksi, voisin kuvitella. IMG_20171101_115922

Näistä kahdesta musta tee yllätti minut täysin. Ensireaktioni oli vau! Tämä assam on hedelmäinen ja raikas tee, ei lainkaan sitä mitä odotin (odotin jotakin vahvaa ja hapanta). Tee on keveää ja tuoksuukin hedelmäiseltä, vähän makealta.

Jos nyt oikein lähden tiukasti analysoimaan teetä tietäen, että siitä puuttuu jotakin, löydän siitä pienen, tunkkaisen jälkimaun. Se voi tosin olla myös kuvitelmaa.

Myöskään vihreää teetä en pystynyt itselläni sokkomaistattamaan, joten tiesin sitä juodessani, että juon nyt teetä, josta kofeiini on poistettu. Tässä teessä huomaan selvemmin jonkin omituisuuden kuin mustassa (ehkä, koska juon yleensä aina vihreää teetä). Jo teenlehtien tuoksu on erikoisen kirpeä.

Valmis tee on voimakkaan oranssia. Siinä on pistävä tuoksu, mutta maku ei sitten olekaan kovin omituinen. Siinä on pientä merellisyyttä ja vähän kirpeyttä, mutta maku on selvästi teenlehtien tuoksua parempi. Jään kyllä kaipaamaan sitä pehmeää, hiukan makeaa ruohoisuutta, joka yleensä senchasta löytyy.

Lyhyesti siis: Mustaa teetä vähemmän juovana ihmisenä tykkäsin tästä mustasta erityisen paljon. Vihreän teen suurkuluttajalle tämä sencha jätti vähän laimean fiiliksen; ei pahaa, muttei mitään erityisherkkuakaan. On kuitenkin kivaa, että kofeiiniherkille löytyy vaihtoehtoja myös teen puolelta, ettei heidän ainoana mahdollisuutenaan ole juoda rooibosta tai yrttihaudukkeita.

Sain nämä maisteluteet Teekauppa Veiströmistä bloggaajan ominaisuudessa. Lisää minusta & mahdollisista sidonnaisuuksistani.

Matchasuklaa


Sain villin päähänpiston ja googlailin matchasuklaan reseptejä. Tänään olen siis testaillut matchasuklaan valmistamista!

Tein seuraavasti:

Sulatin 150 gramman valkosuklaalevyn vesihauteessa.

Sekoitin ruokalusikallisen matchajauhetta sulaan suklaaseen.

Pursotin massasta pieniä pipanoita.

Laitoin jääkaappiin kiinteytymään.

Mitä opin? Että suklaamassan pursottamista helpottaa, jos sen antaa ensin hiukan jäähtyä. Kuuman, täysin juoksevan massan kanssa olin vähän pulassa (varsinkin, kun en omista pursotinta vaan käytin muovipussia, jonka kulman leikkasin auki). Ja että pipanat kannattaa pursottaa leivinpaperille. Siitä ne irtoavat helposti.

Entä maku sitten? En ole valkosuklaan ylin ystävä (se on niin ällömakeaa), mutta matcha tuo suklaaseen kivaa kirpeyttä. Lopputulos on hyvä, vaikkakin äkkimakea. Monta ei pysty kerralla syömään.

Tämän talvisen piristeen ohjeen löysin täältä: http://www.thirstyfortea.com/recipes/matcha-chocolate-chips/