Sencha Oku-Kirishima (Thehuone), osa 2


Olen viime päivinä kaivannut japanilaisen vihreän teen ihanaa meristä ruohoisuutta. Siihen hätään otin kaapista uudelleen esiin Thehuoneen Sencha Oku-Kirishiman, jota en oikein ymmärtänyt silloin, kun sen ostin

Nyt tiedän teestä vähän enemmän, ja vaikken vieläkään ole saanut juoda hyvää gyokuroa, tiedän, mitä odottaa, kun teepakkaus lupaa gyokuron kaltaista teetä. 

Karttelen tällaisia teelaatuja, jotka eivät kestä yli 60-asteista vettä. Tampereen vesi (ainakin täällä, missä asun) on niin kloorista, että tuollainen vain jokseenkin lämmin vesi jättää teehen vahvan kloorin maun. Toimin sitten niin, että keitän veden, annan sen höyrytä rauhassa, ja haudutan teen, kun vesi on jäähtynyt tarpeeksi. Se parantaa makua (vaikkei teevettä tokikaan saisi keittää).

Haudutin teen siis pannussa: 60 astetta, 2 minuuttia. Lopputulos on voimakkaasti tuoksuva, keltainen tee, joka maistuu hurjan merelliseltä. Tee on jopa ihan pikkuisen suolaista, kuin muistona merivedestä.

Tässä teessä ei ole niin vahvaa kirpeyttä kuin matchassa, mutta jälkimaku on samankaltainen. Tee on jopa niin ruokaisaa, että kolmen desilitran pannullinen on vaikea juoda yhteen menoon.

Olen vähän vaivihkaa oppinut tykkäämään tästä teestä. On aina mukavaa huomata oppineensa uutta, pitämään asioista, jotka joskus olivat lähinnä omituisia.

Antu SFTGFOP1 (The of Wehmais)

Aamu alkaa suloisuudella: Tea House of Wehmaisista (Juva) ostamallani nepalilaisella Antu SFTGFOP1 -teellä. Tämä maustamaton vihreä tee on osoittautunut paljon hintaluokkaansa (9,50 €/100 g) jumalaisemmaksi.

Haudutin teen siten kuin pakkaus ohjeistaa: yksi teelusikallinen teetä per kaksi desiä vettä. Haudutuslämpötilaksi neuvotaan 75-85 astetta ja ajaksi 1-3 minuuttia. Olen todennut, että saan teestä esiin toivomani pehmeyden, kun pitäydyn alle 80 asteessa ja haudutan pari minuuttia.

Ja niin tee on pehmeää kuin poutapilvi. Sen maussa on hitunen hedelmäistä makeutta, eikä lainkaan kirpeyttä tai ruohoisuutta. Tee on hentoa ja kuitenkin maukasta. 

Toinen haudutus nostaa teenlehdistä esiin karvautta. Se tuo sopivaa potkua ja palauttaa jalat maahan.

Olen varsin vaikuttunut tästä teestä. Tuntuu, että tässä on ihan kaikkea, mitä teeltä toivoa.

Tea House of Wehmais

Tänään koitti päivä, jota olen odottanut: osuin Juvan suunnille, ja oli mahdollisuus vierailla Vehmaisilla, Tea House of Wehmaisissa. Englantilainen teehuone on keskellä suomalaista maalaismaisemaa lehmineen ja pihakoivuineen. 

Paikka on tosi kaunis ja pöytiä on myös puutarhassa. Seurueeni sijoitettiin lasiterassille vähän pahinta porotusta pakoon. Asiakkaita oli tosi paljon, mutta pöydät olivat siistejä ja kauniisti katettuja. 

Pöytään saatiin teelistat ja menut. Kanssaihmiseni valitsivat skonssit ja mustaa teetä sekä oolongia. Minä riemastuin listalla olleesta vietnamilaisesta vihreästä teestä (vuonna 2013 Prahassa ostin vietnamilaista vihreää teetä pienestä kortteliruokakaupasta, jonka myyjän kanssa en puhunut mitään yhteistä kieltä, mutta joka pystyi siitä huolimatta suosittelemaan teetä minulle. Se oli herkullista) ja tilasin sitä. Mitään syömisiä en tilannut.

Teet ja skonssit saapuivat pöytään. Skonssit olivat kuulemma erinomaisia, ja sekä musta (kello viiden) tee että appelsiinilla maustettu oolong olivat myös kuulemma hyviä. Valitsemani vietnamilainen FOP sen sijaan oli niin karvasta, etten saanut sitä yhtä kulausta enempää alas. (Maistatin sitä myös seuralaisillani, jotka irvistelivät.)

Olen aika nöyrä teenjuoja, ja vähän kitkerämpikin tee menee alas. Tämä oli kuitenkin sellaista, ettei juominen ollut mahdollista. Silkkaa parkkihappoa. 

Pyysin toisen teen. Valitsin Milky oolongin, joka tuli pöytään nopeasti ja kuumana. Tämä tee oli tosi hyvää ja kermaista. Join sen ilolla.

Myyjä maistoi vietnamilaisen teeni ja totesi sen oikein tehdyksi. Hänestä siinä ei ollut vikaa. Sitten käytiin neuvottelu siitä, tuleeko minun maksaa teestä vai ei (lopulta en joutunut maksamaan). 

Olin edelleen sitä mieltä, että teen saa juomakelvottoman karvaaksi vain liian kuumalla vedellä. Niinpä ostin samaa teetä teetalon kaupasta kotiin ja kas; kun sen hauduttelee 70-asteisessa vedessä, siitä ei tule lainkaan kitkerää, karvasta ja kirvelevää vaan pehmeää ja vähän hedelmäisen makuista. Luottamukseni vietnamilaiseen teehen ei horjunut.

Teehuoneen kauppa on täynnä kaikenlaista suklaasta juustoihin. Teetä sai sadan gramman pusseissa. Ostin paria maustamatonta vihreää, joista lisää myöhemmin.

Paikka on kaunis ja leivonnaiset ilmeisen hurmaavia. Teelistalta tilatut oolongit ja musta tee olivat hyviä ja milky oolongin juotuani tunnelma oli kesäisen mukava. Samoista teenlehdistä ei ole mahdollista saada toista haudutusta, eli jos haluaa toisen pannullisen, saa aina uusista lehdistä haudutetun teen. 

En ole suuri englantilaisen teekulttuurin harrastaja, joten skonssit ja leivonnaiset eivät ole niin minua varten. Olen kuitenkin iloinen siitä, että Wehmais on vihdoin koettu.

Japanilainen vihreä tee (Cafe Alvar)

Jyväskylän teemaailmassa joitakin vuosia sitten kantapaikakseni muodostui Alvar Aalto -museon yhteydessä toimiva Cafe Alvar. Sittemmin olen käynyt kahvilassa harvemmin, mutta nyt sunnuntaina se oli oivallisesti auki, kun kaipasin paikkaa, jonne asettautua kirjoittamaan.

Cafe Alvarissa on tarjolla viisi irtoteevaihtoehtoa. Valitsin japanilaisen vihreän teen ja asetuin pöytään. Tee tuotiin pöytään mukissa, jossa oli pallosihti.

Teen mukana ei tullut tietoa haudutusajasta, joten teen pystyisi kyllä itse pilaamaan. Veden lämpötila oli kuitenkin sopiva ja teetä oli annosteltu sihtiin oikea määrä. Näin hauduttaminen oli tehty helpoksi – pari minuuttia, ja tempaisin sihdin pois mukista.


Tee oli todella hyvää. Se oli ruohoista ja voimakkaan makuista, vailla mitään turhuuksia. Vaikka söin teen kanssa tummaa suklaata, tee maistui vahvasti.

Cafe Alvarin hyvä puoli on se, että kuppi täyttyy kuumalla vedellä koko ajan, pyytämättä. Niinpä join teestä kolme haudutusta istuessani kirjoittamassa. Kokemus oli hyvä, teeihmiselle paljon peruskahvilaa miellyttävämpi.

Vähän jäi harmittamaan, etten ottanut teen etiketistä tiskillä kuvaa. Nyt en osaa sanoa, minkämerkkinen tee oli kyseessä.

Sakura Sencha (TeeMaa)


Yritin eilen pistäytyä useammassakin Helsingin teekaupassa, mutta koska oli lauantai ja heinäkuu, päädyin kello neljän jälkeen vain rempomaan lukittuja ovia. Onneksi TeeMaa Annankadulla oli kuuteen asti auki, ja pääsin teen ääreen.

Valitsin monisivuiselta teelistalta Sakura Sencan. TeeMaa kertoo tästä japanilaisesta vihreästä teestä näin: “Aidoilla kirsikanlehdillä höystetty hyvälaatuinen vihreä tee. Tässä teessä ei ole teollisia kirsikka-aromeja, vaan aivan oma makeankuivakka makunsa.”

Tee tuotiin pöytään läpinäkyvässä kannussa, ja teenlehdet sen vieressä omassa pannussaan. Tee oli hyvin keltaista ja tuoksui ruohoiselta.

Kirsikanlehdet olivat sen verran vieno mauste, etten olisi osannut edes etsiä niitä teen mausta, ellen olisi tiennyt, mitä juon. Ehkä kukkien maku oli siinä kuivassa karvaudessa, joka jäi juomisen jälkimauksi.

Vihreä tee oli maultaan hyvin ruohoinen, sellainen lähes sietämättömän umaminen ja täyteläinen. Siitä löytyi myös matchamaista kirpeyttä. Tee oli ihanaa, ja oli ihanaa vain istua ja juoda sitä. 

Toinen haudutus, joka tuli pöytään erikseen pyytämättä, oli pehmeämpi. Teestä paljastui mukavaa lempeyttä. 

TeeMaa on kotoisa ja yllättävän edullinen teehuone ihan Helsingin keskustassa. Ostin sieltä paria teetä myös mukaan, eli palaan vielä asiaan.

Dark Pearl Oolong (Teeleidi)

Ostin Teeleidistä viimeksi Dark Pearl Oolong -nimistä taiwanilaista tummaa oolongia. Haudutin sitä heti kotona pannussa (pakkauksen ohjeen mukaan, 80 astetta, 3 minuuttia) ja nyt, paremmalla ajalla, maistelen teetä gaiwanilla.

Teenlehdet ovat tummia ja tuoksuvat vähän kirpeiltä. Mittasin niitä gaiwaniin sen verran, että sen pohja peittyi ja haudutin teetä 30 sekuntia. Tuoksu on ihana, sateiseen iltaan sopiva, voimakas ja vähän hedelmäinen märän maan tuoksu.

Valmis juoma on väriltään yllättävän vihreää (minulla ei ole taiteen sääntöjen mukaista lasikannua, mutta kaadoin teen ihailtavaksi lasiseen astiaan). Kuvassa jo vähän tummemman värinen kakkoshaudutus.

Kun pannuhaudutuksessa teestä tuli heti vahvaa, gaiwanilla maistan siitä enemmän vivahteita. Teessä maistuu jokin ylikypsä hedelmä, ei makea vaan maanläheinen maku, kuin märkä puu tai paahdettu pähkinä. Tämä on tosi hyvä tumma oolong, jonka makua on vaikea rajata sanoilla. 

Haudutus haudutukselta teestä tulee väriltään tummempaa. Välillä se on täysin kultaista. 

Pakkaus neuvoo muuten pannuhaudutuksessa pidentämään haudutusaikaa kerta kerralta. Se tuntuu hassulta – kun teenlehdet avautuvat, olen yleensä lyhentänyt haudutusaikaa. Ehkä testaan tämän ohjeen vielä tulevaisuudessa (jos teetä jää gaiwan-herkuttelusta yhtään jäljelle…)

Tesco Finest Green Tea

 

Nyt kuulkaa tartun teepussiin! Kylässä minulle tarjottiin vihreää pussiteetä, tuotenimeltään Tesco Finest Green Tea. Nappasin yhden pussin mukaani maistaakseni sitä uudestaan ihan rauhassa kotona.

Pyramidinmuotoisessa teepussissa on kaksi grammaa ainakin osittain lähes kokonaisen näköisiä vihreän teen lehtiä. Virkistävä poikkeus perinteiseen pussiteepuruun, ajattelen, ja uskallan hauduttaa teetä pakkauksen ohjeen mukaiset kolme minuuttia (lämpötilaan pakkaus ei ota kantaa, mutta pysyttelin tutussa 80 asteessa).

Teestä tulee rohkaisevan vaaleaa. Se tuoksuu hieman kirpeältä.

Tee on mietoa ja lempeää. Maku on hyvä vihreän teen perusmaku – vähän kirpeä ja raikas, ruohomainen.

Ei tämä nyt ole mitään luksusta tai erikoisen ihmeellistä, muttei myöskään karvasta, mautonta, esanssista tai muita pussiteen perinteisiä makukimaroita. Ei siis mikään pahin teenjuojan(kaan) kauhu.